Havaintoja parisuhteesta

Meillä jokaisella on vapaus valita

17.5.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Mainos Cinema Mondo

Rakkaus ei tunne sääntöjä.

Tämä lause on chileläisohjaajan Sebastian Lelionin 18.5. ensi-iltaan tulevasta Tottelemattomuus-elokuvasta. Kävin katsomassa sen ennakkonäytöksessä ja olin vaikuttunut. Se on helposti yksi kauneimmista näkemistäni rakkauselokuvista.

Elokuva seuraa New Yorkissa valokuvaajana toimivan Ronitin paluuta synnyinseudulleen Lontoon ortodoksijuutalaisyhteisöön. Vuosikymmeniä aiemmin hänet oli torjuttu yhteisöstä lapsuuden ihastuksen vuoksi, koska ihastus oli tyttö.  Tuo tukahdettu rakkauden kohde Esti on elokuvan toinen päärooli ja elokuva kertoo kahden naisen mahdottomasta taistelusta rakkautta vastaan.

Mahdottomasta siksi, koska rakkautta vastaan ei voi taistella. Sen voima on niin suuri, että se rikkoo ympäriltään yhteisön sisältä kumpuavia keinotekoisia sääntöjä. Sen voima on niin suuri, että sitä kohti tulee lähdettyä mahdottomissakin elämäntilanteissa. Rakkautta voi yrittää juosta karkuun, mutta se saa aina kiinni, vaikka kuinka lujaa juoksisimme. Ehkä elokuva yrittää vastata kysymykseen, että kuinka paljon me tottelemme ympäriltämme tulevia normeja ja olettamuksia? Olemmeko liikaa ulkopäin ohjailtavissa jopa oman onnellisuuden kustannuksella?

Tottelemattomuus-elokuvassa Ronitin paluu synnyinseudulle palauttaa piilotetut tunteet ja jännitteet esille. Esti on ehtinyt Ronitin poissaollessa avioitua miehen kanssa, vaikka paljastaa elokuvassa Ronitille mieltyvänsä vain naisista. Ortodoksijuutalaisuuteen kuuluva pakollinen perjantaiseksi kuvataan elokuvassa intohimottomana suorituksena. Kahden ihmisen väliltä puuttuu jännite, yhteys ja intohimo. Sen rinnalla Ronitin ja Estin välinen seksikohtaus on intohimossaan ja rajuudessaan henkeäsalpaava. Jopa niin voimakas ja aito, että muutamia ihmisiä poistui salista kohtauksen aikana.

Ronitin ja Estin välinen rakkaus on elokuvassa aistillista ja kaunista. Heidän väliset katseet, kosketukset ja suudelmat näyttäytyvät juuri sellaisina kuin toisiinsa rakastuneiden ihmisten välillä kuuluukin näyttää. Rakkaus, jonka näkyväksi ja julkiseksi tekeminen vaatisi suunnatonta rohkeutta irtaantua vanhasta ja joka toteutuessaan aiheuttaisi ympärillä tuomituksi tulemista ja valtavaa paheksuntaa.

”Mikään ei ole kauniimpaa kuin se, että meillä jokaisella on vapaus valita.”

Tämä on siteeraus Estin aviomieheltä kohtauksessa, joka on niin pakahduttavan humaani, että vahvemmallakin kivisydämellä varustettu kyynelehtii. Lause sopii elokuvaan, rakkauteen ja ihan koko elämään. Me emme voi valita toisen puolesta. Jokaisella meillä on lupa rakastaa. Me emme voi väkisin asettua poikkiteloin kenenkään onnen eteen. Me emme voi luoda liian tiukkoja sääntöjä ja rakentaa liian korkeita muureja ympärillemme, koska ne ovat lopulta vain keinotekoisia ja vapautta rajoittavia. Ne kaikki murtuvat oikeiden tunteiden edessä. Meidän pitää antaa vapaus valita, vaikka se tarkoittaisikin irti päästämistä. Joskus suurinta rakkautta toista ihmistä kohtaan on antaa hänen mennä.

Katsoin elokuvan yksin. Elokuvan aikana minulle tuli ikävä omaa rakastani. Hänen olisi kuulunut olla vierelläni. Olisin halunnut elokuvan aikana pitää häntä kädestä kiinni ja elokuvan jälkeen suudella nautinnolliseen loppuun saakka. Ihan vain siksi, koska rakkaus ei tunne sääntöjä. Elokuva on vahvasti rakkauden puolella. Sellaisen rakkauden puolella, joka vähät välittää ympäristönsä tuomitsevista katseista ja sanoista. Sellaisen rakkauden puolella, joka tuntuu vartalon jokaisessa sopukassa ja jättää sieluun ikuisen jäljen.

Aion viedä rakkaani treffeille tähän elokuvaan. Kaksin katsottuna elokuva on viiden tähden sijaan kuuden tähden arvoinen. Menkää tekin katsomaan, olette sitten rakastuneita tai ette. Kaikille elokuva antaa paljon. Rakastuneet löytävät itsensä elokuvasta ja heille, jotka tahtoisivat kokea tuon elämää suuremman tunteen, elokuva antaa uskoa ja toivoa. Elokuva kannustaa olemaan rohkea ja kulkemaan oman sydämen ääntä kohti. Sillä jos omaa sydäntään kuuntelee, niin ei voi koskaan mennä väärään suuntaan.

Toisinaan suuret rakkaustarinat alkavat tottelemattomuudesta.

Kommentit (2)

Kirjoitin elokuva-arvostelun elokuvasta, joka oli kaunein rakkauselokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Hienoa, että elokuvasta keskustellan. Mitä itse pidit elokuvasta. Elokuvassa todellakin raskaana oleva ja aviossa elävä nainen rakastuu toiseen ihmiseen. Elokuvan hienoin kohta on hänen aviomiehensä humaani ymmärrys tälle kaikelle. Lastahan nainen ei ole viemässä mieheltä yhtään mihinkään, vaikka rakkauden perässä lähteekin. Taas kerran kommentissasi viljelet hedonisti sanaa ”vaimon ja lapsen jättämistä omilleen”. Minun on hyvin vaikea samaistua kommentteihisi, koska ne eivät ole ollenkaan omaa elämääni. Jos sinun lähipiirissäsi on ihmisiä, jotka jättävät erossaan lapsen omilleen, niin se on syvästi harmillista. Itse vietän pienen lapseni kanssa koti-isä elämää. Sinänsä raikas mielipide sinulta, että nykymaailmassa tehdään lapsia liian helposti, koska syntyvyys on hurjassa laskussa. Suomessa ei koskaan ennen ole tehty niin vähän lapsia kuin kahtena edellisenä vuotena. Me teimme ex-vaimoni kanssa. Hyvä niin, sillä lapsi on ihana ja toivottu. Nykymaailma on erilainen kuin entismaailma. Hyvä niin. Itsekin olen menossa kesällä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa. Jos se on jonkun mielestä liian helposti naimisiinmenemistä, niin siinähän on. Aikamoisen jumalan asemaan sitä toki ihmiset asettavat itsensä jos alkavat määritellä toisten ihmisten avioitumisia ja lastentekemisiä. Varmasti olet siinä kohtaa osittain oikeassa, kun sanot ihmisten avioituvan liian helposti. Siinähän voi juurikin olla kyse siitä yhteiskunnallisesta olettamuksesta, että niin pitää vain tehdä, että olisi jollain tavalla yhteiskuntakelvollinen. Solmittujen avioliittojenkin määrä on ollut viime vuosina laskussa ja eiköhän sekin kerro siitä, että eivät ihmiset suin päin säntäile naimisiin. Siksi onkin hassua, että kirkko ei suostu vieläkään vihkimään ihmisiä, jotka oikeasti tahtoisivat naimisiin mennä. Puhun nyt sateenkaariavioliitoista. No, yhtä kaikki, itse en kirkkoon kuulu enkä jumalan edessä naimisiin mene. Tulevan rakkaan vaimoni edessä menen. Se riittää. Onneksi jokaisella on vapaus valita.

”[Rakkauden] voima on niin suuri, että se rikkoo ympäriltään yhteisön sisältä kumpuavia keinotekoisia sääntöjä. Sen voima on niin suuri, että sitä kohti tulee lähdettyä mahdottomissakin elämäntilanteissa. Rakkautta voi yrittää juosta karkuun, mutta se saa aina kiinni, vaikka kuinka lujaa juoksisimme. Ehkä elokuva yrittää vastata kysymykseen, että kuinka paljon me tottelemme ympäriltämme tulevia normeja ja olettamuksia? Olemmeko liikaa ulkopäin ohjailtavissa jopa oman onnellisuuden kustannuksella?”

Toistan sen mitä olen sanonut aiemmin: voin olla väärässä, mutta tästä paatoksessa on kovin vaarallisen kuulloinen sävy. Ei pidä ymmärtää minua väärin, en missään nimessä vastusta homopareja ja ymmärrän että monessa kulttuurissa, kuten Suomessa, he joutuvat taistelemaan tullakseen hyväksytyiksi, mutta bloginpitäjä ottaa tämän irti kontekstista ja yleistää tavalla, joka minusta vaikuttaa jälleen kerran puolustuspuheelta sille, että minkä sitä asialle mitään mahtaa jos rakkaus yhtäkkiä yllättää vaikka itse olisi avioliitossa ja vielä lasten kanssa.

Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että rakkautta ei pidä tukahduttaa, mutta emme me myöskään voi tuosta vain tuomita tiettyjä tapoja ja normeja typeriksi säännöiksi joilla isoveli meitä kontrolloi. Esimerkiksi lasten ja puolison jättäminen omilleen sen takia että tosirakkaus pääsee yllättämään on väärin! Olit sitten mies tai nainen. Tämä ei ole mikään yhteiskunnan asettama tyhjänpäiväinen normi jolla ihmisiä kontrolloidaan. Kyseessä on normaalin vastuunkannon edellyttäminen, toisten ihmisten, erityisesti lasten, huomioon ottaminen ja toisista välittäminen joskus jopa oman mukavuuden kustannuksella. Ei tällaisista arvoista voi luistaa vaikka kuinka olisi rakastunut johonkiin uuteen ihmiseen. Joitain sääntöjä vain pitää noudattaa. Kirjoittaja usein kommentoi sitä miten nykyään erotaan liian helposti. Väärin! Nykymaailmassa mennään naimisiin ja tehdään lapsia liian helposti, vailla sitoutomista.
Vain todellinen hedonisti voi jättä vaimonsa ja lapsensa ettei olisi ”ohjailtavissa … oman onnellisuuden kustannuksella”

Kirjoitin elokuva-arvostelun elokuvasta, joka oli kaunein rakkauselokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Hienoa, että elokuvasta keskustellan. Mitä itse pidit elokuvasta. Elokuvassa todellakin raskaana oleva ja aviossa elävä nainen rakastuu toiseen ihmiseen. Elokuvan hienoin kohta on hänen aviomiehensä humaani ymmärrys tälle kaikelle. Lastahan nainen ei ole viemässä mieheltä yhtään mihinkään, vaikka rakkauden perässä lähteekin. Taas kerran kommentissasi viljelet hedonisti sanaa ”vaimon ja lapsen jättämistä omilleen”. Minun on hyvin vaikea samaistua kommentteihisi, koska ne eivät ole ollenkaan omaa elämääni. Jos sinun lähipiirissäsi on ihmisiä, jotka jättävät erossaan lapsen omilleen, niin se on syvästi harmillista. Itse vietän pienen lapseni kanssa koti-isä elämää. Sinänsä raikas mielipide sinulta, että nykymaailmassa tehdään lapsia liian helposti, koska syntyvyys on hurjassa laskussa. Suomessa ei koskaan ennen ole tehty niin vähän lapsia kuin kahtena edellisenä vuotena. Me teimme ex-vaimoni kanssa. Hyvä niin, sillä lapsi on ihana ja toivottu. Nykymaailma on erilainen kuin entismaailma. Hyvä niin. Itsekin olen menossa kesällä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa. Jos se on jonkun mielestä liian helposti naimisiinmenemistä, niin siinähän on. Aikamoisen jumalan asemaan sitä toki ihmiset asettavat itsensä jos alkavat määritellä toisten ihmisten avioitumisia ja lastentekemisiä. Varmasti olet siinä kohtaa osittain oikeassa, kun sanot ihmisten avioituvan liian helposti. Siinähän voi juurikin olla kyse siitä yhteiskunnallisesta olettamuksesta, että niin pitää vain tehdä, että olisi jollain tavalla yhteiskuntakelvollinen. Solmittujen avioliittojenkin määrä on ollut viime vuosina laskussa ja eiköhän sekin kerro siitä, että eivät ihmiset suin päin säntäile naimisiin. Siksi onkin hassua, että kirkko ei suostu vieläkään vihkimään ihmisiä, jotka oikeasti tahtoisivat naimisiin mennä. Puhun nyt sateenkaariavioliitoista. No, yhtä kaikki, itse en kirkkoon kuulu enkä jumalan edessä naimisiin mene. Tulevan rakkaan vaimoni edessä menen. Se riittää. Onneksi jokaisella on vapaus valita.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *