Yksi vuosikymmen oli korujen kulta-aikaa – näitä koruja trenditietoiset himoitsevat nyt
Entisaikaan tavallinen kansa ei koruilla koreillut. 1900-luvulla kehiteltiin edullisia materiaaleja, ja ykskaks kuka tahansa saattoi hankkia näyttävän kaulanauhan. Nyt trendikkäitä ovat kasarikorut.
Korujen kiehtovat trendit helmistä lasikivien kimallukseen.
Entisaikaan tavallinen kansa ei koruilla koreillut. 1900-luvulla kehiteltiin edullisia materiaaleja, ja ykskaks kuka tahansa saattoi hankkia näyttävän kaulanauhan. Nyt trendikkäitä ovat kasarikorut.
Tänä keväänä on tarjolla kosolti persoonallisia koruja. Huipputrendikkäitä ovat muun muassa värillisistä lasihelmistä tehdyt, näyttävät kaulakorut, joita näkyi esimerkiksi Giorgio Armanin ja Ralph Laurenin näytöksissä.
Trendikkäitä ovat myös vain toiseen korvalehteen kiinnitettävät, näyttävät korvakorut, joita suosivat Givenchyn ja Fendin muotitalot.
Ja sitten tulee ötökkävaroitus: esimerkiksi Erdem osoitti, että sudenkorennot ja muut somat pörriäiset laskeutuvat nyt korujen muodossa niin kaulalle kuin kauluskäänteillekin.
Luonnollisesti edulliset ketjuliikkeet ovat jo nyt valmistaneet omat versionsa näiden huippumuotitalojen koruista.
Koko kansan helmet
Entisaikaan tavallinen kansa ei juuri koruilla koreillut. Vaikka hallitsijoiden ja ylhäisön muotokuvissa herkuteltiin helmien hohteella ja jalokivien säihkeellä, suurimmalla osalla ihmisistä ei ollut ainuttakaan korua.
Tiettyihin elämän tähtihetkiin liittyvät korut, kuten rippiristit ja vihkisormukset, yleistyivät kuitenkin 1800-luvulla. 1900-luvun lähestyessä korukulttuuri demokratisoitui.
Hyvä esimerkki tästä ovat helmet. Aiemmin, kun tarjolla oli vain luonnonhelmiä, niistä sai pulittaa utopistisia summia. Jokainen helmi piti sukeltaa uhkarohkeasti meren syvyyksistä.
Niinpä niitä keräilivät vain mahtinaiset, kuten Englannin kuningatar Elisabet I. Vuonna 1896 japanilainen Kokichi Mikimoto patentoi helmien viljelymenetelmän. Se romahdutti helmien hinnan, ja keskituloinen virkamieskin saattoi ostaa helminauhan puolisolleen hääpäivälahjaksi.
Vain pari vuotta aiemmin espanjalaisella Mallorcan saarella oli perustettu mullistava Majorica-yritys, joka pinnoitti lasihelmiä kalansuomuista tehdyllä massalla. Näihin Majorica-helmiin varaa oli tavallisella konttorineidilläkin.
Kun 1900-luvun alussa keksittiin erilaisia muoviyhdisteitä, kuten bakeliitti, oli jo tehtaantytönkin mahdollista ostaa niistä valmistettu tekohelminauha.
Vuosikymmenien ajan helmiä pidettiin konservatiivisina, varttuneempien rouvien koruna. Viime vuosina niiden asema on kuitenkin muuttunut, ja esimerkiksi nuoret miehet hamstraavat helmiä ja yhdistävät niitä sporttiisiin asuihin.
Moni muistaa esimerkiksi artisti Isaac Senen esittämässä Kuuma jäbä -kappalettaan Uuden musiikin kilpailussa kevättalvella 2022 helminauha kaulassaan.
Lasikivien kimallus
Toinen mullistus oli epäaitojen, niin sanottujen pukukorujen ilmaantuminen markkinoille. Epäaitoja koruja oli jo pitkään valmistettu lasikivistä varsinkin teatterilavojen tarpeisiin. Läpimurtonsa ne tekivät kuitenkin ennen kaikkea 1920-luvulla.
Kerrotaan, että tunnettu ranskalainen muodin uranuurtaja Gabrielle ”Coco” Chanel olisi tuolloin saanut mittaamattoman kalliin kaulanauhan silloiselta rakastajaltaan Westminsterin herttualta.
Koska muotiguru halusi liikkua aarteeseensa sonnustautuneena vapautuneesti pitkin Pariisin katuja, voroja pelkäämättä, hän väitti luoneensa näyttävien pukukorujen trendin. Pian olikin vaikea hahmottaa, mikä koru oli aito ja mikä ei.
Atlantin takana pukukorujen kehitys liittyy pitkälti Hollywoodin tähtitehtaan historiaan. Etenkin historiallisissa spektaakkelielokuvissa tarvittiin usein näyttäviä koruja, joita kukaan ei edes kuvitellut voivansa valmistaa aidoista jalokivistä. Siksi valkokankaalla nähtävät korut olivat useimmiten silkkaa lasia.
Ajan muotitietoiset naiset ihastuivat elokuvissa näkemiinsä koruihin, ja niinpä niiden valmistajat, kuten Trifari ja Monet, alkoivat valmistaa liioitellun kimaltavia katseenvangitsijoita myös yhdysvaltalaisten tavaratalojen valikoimiin.
Toisen maailmansodan jälkeen kyseisiä koruja kulkeutui myös eurooppalaisiin tavarataloihin.
Pukukoruille riitti kysyntää koko 1900-luvun ajan, mutta kuumimmillaan trendi oli 1980-luvulla, jolloin kaiken tuli kimaltaa näyttävästi. Tänä päivänä 1980-luvun pukukorut ovat taas sangen haluttuja.
Esimerkiksi tunnettujen muotitalojen, kuten Chanelin, Givenchyn ja Diorin tuon ajan pukukoruista ollaan valmiita pulittamaan merkittäviä summia.
Enää tosin ei ladata säihkettä samanaikaisesti kaulalle, korviin, ranteeseen ja hiuspantaan, kuten vaurauden ylistämisestä tunnetulla 1980-luvulla oli tapana. Nykyään vähemmän on enemmän ja yksi katseenvangitsija riittää.
Koru kirjekyyhkynä
Koruilla on aikojen saatossa välitetty myös viestejä. Esimerkiksi nykyisen Tšekin tasavallan alueella monet vallasnaiset maalauttivat itsestään 1900-luvun alussa muotokuvan granaattikoru kaulassaan.
Verenpunainen granaatti, joka tunnetaan maan kansalliskivenä, ilmaisi kansalaisten halua irtautua Itävalta-Unkarista. Näin kävikin ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918, kun Tšekkoslovakian tasavalta syntyi.
Vastaava tilanne liittyy Daisy-rintaneulaan, joka kuuluu edelleen tanskalaisen Georg Jensen -hopeatalon valikoimiin. Päivänkakkaran muotoinen Daisy on nykyään saatavilla myös korva-, ranne- ja kaulakoruna sekä sormuksena.
Aikanaan korutalo toi rintaneulan markkinoille huhtikuussa 1940 juhlistaakseen hallitsijaparin esikoislapsen, myöhemmin hallitsijana tunnetun Margareeta II:n syntymää.
Prinsessan nimi merkitsi päivänkakkaraa, aivan kuten Daisykin, josta tuli myös prinsessan lempinimi. Lisäksi päivänkakkara on Tanskan kansalliskukka. Prinsessan syntymän aikaan natsi-Saksa oli miehittänyt Tanskan. Hopeisen, emaloidun päivänkakkaran kiinnittäminen rintapieleen symboloi tuolloin uskollisuutta isänmaata kohtaan.
1960-luvulla puolestaan lukuisat nuoret ripustivat kaulaansa rauhanmerkin. Sillä haluttiin viestiä toivetta muun muassa Vietnamin sodan päättymisestä ja maailmanrauhan lujittumisesta.
Entä nykykorujen viestit? Usein ne liittyvät yksilöllisyyteen ja haluun ilmaista itseään. Esimerkiksi ruotsalainen suunnittelija Efva Attling on upottanut koruihinsa viestejä.
Yksi niistä on naiseuteen ja feminismiin liittyvä ”Take no shit” eli älä hyväksy paskaa, jonka tarkoitus on voimaannuttaa korun käyttäjää.
Nykyään moni haluaa viestiä asusteillaan myös ekologisuudesta. Ranskalainen tyyli-ikoni, aikanaan muotiguru Karl Lagerfeldin tärkeimpänä muusana tunnettu Inès de la Fressange neuvoo ranskalaista eleganssia avaavassa kirjassaan La Parisienne, että vintagekoru on aina hyvä hankinta.
Se ei vanhene eikä kuormita ekosysteemiä, sillä se edustaa kiertotaloutta. Mikä parasta, sillä on kiinnostava tarina, joka tuo asuun aivan uuden ulottuvuuden.
Lähteinä Beth Bernstein: The Modern Guide to Antique Jewellery; Caroline Cox: Vintage Jewellery.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 17/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous