Julkkikset

Dekkaristi Jens Lapidus ennusti Ruotsin nykytilan jo 10 vuotta sitten

Ruotsalainen kirjailija Jens Lapidus pohtii taakse jäänyttä asianajajan työtään entistä kriittisemmin. – On moraalisesti rankkaa puolustaa ihmistä, jonka tietää syylliseksi.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Niclas Mäkelä

Jens Lapidus nauttii kahvin maidon kera. – Juon ehkä kolme kuppia kahvia päivässä, mutta en koskaan iltaviiden jälkeen.

Ruotsalainen kirjailija Jens Lapidus pohtii taakse jäänyttä asianajajan työtään entistä kriittisemmin. – On moraalisesti rankkaa puolustaa ihmistä, jonka tietää syylliseksi.

Ensin silmälasit päähän. Kirjailija Jens Lapidus, 49, istahtaa suomalaisen kustantajan neuvotteluhuoneen sohvalle, asettaa kulmikkaat mustasankaiset lasit silmilleen – ja näyttää eri mieheltä kuin markkinointikuvissa.

– Nämä kuuluvat yksityispuoleen, en käytä laseja kirjanliepeitten kuvissa.

Kun Jens Lapidus aloitti dekkariuransa 18 vuotta sitten, hän kirjoitti asianajajan työnsä ohessa. Stockholm noiriksi nimetty tyyli osoittautui menestykseksi, ja hän jäi vapaaksi kirjoittajaksi.

Jens asui perheensä kanssa Mallorcalla, kunnes halusi jokin aika sitten palata Tukholmaan. Syynä olivat Espanjan tiukat koronarajoitukset ja oma äidinkieli. Koko ajan tulee uusia sanontoja, ja monet ilmaisut ovat sidottuja aikaan.

– Haluan myös olla kartalla, miltä tutut kaupunginosat ja niiden asukkaat näyttävät. Mikä talo on paikallaan, mihin on rakennettu uutta.

Kirjoittaminen on hänelle nyt vaivattomampaa kuin ulkomailla.

– Olen syntynyt, kasvanut ja tehnyt työurani Tukholmassa. Se on minulle paras paikka.

Lue myös: Säveltäjä Lauri Porra reissaa vaimonsa työmatkoilla vauvan kanssa: ”Isäksi tuleminen oli mullistava kokemus”

Rajapyykki neljänkympin jälkeen

Toukokuun lopulla Jens Lapidus täyttää 50 vuotta. Hän ei tunne viidenkympin villitys -termiä, mutta naurahtaa selitykselle.

– En ole ottanut tatuointeja enkä aio erota vaimostani, mutta urheiluautoa voisin harkita.

Oikeastaan jonkinlainen rajapyykki hänellä oli neljänkympin jälkeen.

– Oli iso asia, että jätin työni asianajajana, ja ulkomaille muuttokin oli irtiotto.

Vielä muutama vuosi sitten Jens kaipasi toisinaan entistä elämäänsä.

– Minulla oli ikävä työtovereita, tiivistä asioissa mukana olemista ja ylpeyttä ta­pausten onnistumisesta.

Kirjoissaan hän haluaa näyttää pohjoismaisen yhteiskunnan kahtiajakautumisen.

– Näen tarinoitteni henkilöt inhimillisinä ihmisinä, en pelkästään hyvinä tai pahoina. Yritän lisätä ymmärrystä erilaisille teille ajautuneita kohtaan.

Samantapaisia ihmisiä hän kohtasi työssään asianajajana, mutta myöntää, että ymmärtäminen otti silloin välillä lujille.

– Jälkeenpäin olen kyseenalaistanut työtäni myös moraalisesti. On rankkaa puolustaa ihmistä, joka on poliisin videokameroiden mukaan selkeästi syyllinen.

Jens antoi yli kymmenen vuotta sitten haastattelun, jossa hän ennusti maansa jengirikollisuuden nousun.

– Ruotsissa on oltu naiiveja, ei ole nähty mihin suuntaan tilanne kehittyy. Monet nuoret eivät ole saaneet tukea kotoa tai koulusta. On surullista, että jengi on ainoa paikka, jossa nuori voi tuntea itsensä tarpeelliseksi ja jossa hän saa arvostusta.

Lue myös Kotiliesi.fi: Kirsi Pehkonen, 58, toteutti elämänmittaisen haaveensa kirjailijan urasta nelikymppisenä – sai ilouutisen koulun käytävällä

Jens Lapidus ei ikävöi entistä työtänsä. © Niclas Mäkelä

Ikävuodet näkyvät teksteissä

Jensin kolme omaa lasta ovat teini-iässä eikä hän pelkää heidän puolestaan.

– Heillä on asiat hyvin, ja asumme turvallisella alueella. Erot kaupunginosien välillä ovat hämmästyttävän isot. Railo heikoimmassa asemassa olevien ja hyvin pärjäävien välillä vain syvenee koko ajan.

Jens on kirjoittanut vaimonsa Hedda Lapiduksen kanssa myös lastenkirjoja, joissa on aika rajujakin kohtauksia.

– Vanhempien ei pidä suojella lapsiaan liikaa. On tärkeää, että lapset saavat kohdata pelottavat asiat turvallisesti kotona.

Top Dog -dekkarisarjan viides osa, Kuollut mies kulkee, ilmestyi suomeksi tammikuussa. Nyt Jens viimeistelee sarjan viimeistä osaa.

Jens ei vielä tiedä, mitä aikoo kirjoittaa jatkossa. Ikävuodet näkyvät kuitenkin jo tekstissä.

– Hahmoni ovat keski-ikäistyneet ja pehmentyneet, eikä kielikään ole niin kovaa kuin urani alussa. Odotan itsekin jännittyneenä, mihin olen matkalla.


Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 19/2024.


X