Anne Flinkkilän kolumni: Ulkomaille ei voi enää matkustaa tuntematta syyllisyyttä
Teenkö väärin kun lennän? Olenko vastuuton, kun rakastan Kreetan kuumaa aurinkoa?, kirjoittaa Anne Flinkkilä.
Teenkö väärin kun lennän? Olenko vastuuton, kun rakastan Kreetan kuumaa aurinkoa?, kirjoittaa Anne Flinkkilä.
Kreetan saarella, Hanian ja Malemen välillä kulkee rantatie, jota kutsutaan turresuoraksi. Tien varsi pursuaa hotelleja, ravintoloita, kauppoja. Joidenkin mielestä se on pahimman luokan turistirysä, jonne aito Kreetan-matkaaja ei eksy edes vahingossa. Minulla on kuitenkin oma paratiisi turresuoran kätkössä. Sieltä tulin vastikään.
Kreetalla olen saanut elää elämäni onnellisimpia hetkiä. Tyttären häät, lukuisat synttärit, laajennetun perheen uudet jäsenet. Jumalatar-asanat meren äärellä.
Mutta tänä päivänä ei voi enää matkailla tuntematta syyllisyyttä. Teenkö väärin kun lennän? Olenko vastuuton, kun rakastan Kreetan kuumaa aurinkoa? Edistänkö ympäristön tuhoa ja maastopaloja?
Lue myös Kotiliesi.fi: Aikuisten interrail – Maritta, 70, lähti yksin reilaamaan leskeksi jäätyään
Toista oli ennen. Oli vuosi 1978 ja lähdin poikaystävän, nykyisen puolisoni kanssa lemmenlomalle Kreetalle. Oppaan kehotuksesta maistoimme ensimmäistä kertaa elämässämme fetaa, oliiveja ja retsinaa. Kaikki maistui pilaantuneelta. Mutta rakkaus kaikkeen kreetalaiseen silti syttyi ja jäi.
Kirjailija Anja Snellman tuntee Kreetansa. Hän tuli tuulten saarelle ensimmäistä kertaa 30 vuotta sitten ja kutsuu itseään adoptiokreetalaiseksi. Samaistun Anjaan. Hänen mukaansa kreetalaiset ovat samaan aikaan avoimia ja muukalaiskammoisia, ystävällisiä, mutta pidättyväisiä. Tuttua?
Anja Snellman kuvaa hienossa Kaikkien toiveiden kylä -kirjassaan iäkkään kreetalaisen Agaven ja suomalaisen matkaoppaan Monikan epätodennäköistä ystävyyttä. Vuoristokylän ainoa asukas Agave on kokenut monta valloittajaa, on tultu vuorilta, on hypätty laskuvarjoilla. ”Sota nukkuu toinen silmä raollaan kuin koira”, hän sanoo.
Haluan ajatella, että meillä suomalaisilla ja kreetalaisilla on paljon yhteistä: on monen sodan historia ja ihmiset, jotka eivät turhia kikattele ja mielistele.
Toki turismi on muuttanut Kreetaa perusteellisesti. Ennen tytöt ja nuoremmat pojat perivät arvottomat rantakaistaleet ja paremmat pojat saivat yläkylän viljelysmaat. Sitten tulivat turistit ja arvoton muuttui rahanarvoiseksi. Kulttuuris-sosiologinen muutos on valtava.
Tutustuimme yhdeksän vuotta sitten kreetalaiseen Effiin, joka pitää meidän paratiisiamme, pientä hotellia turresuoran rannalla, juurikin äidin perintömaalla. Effi on meidän perheelle tärkeä ihminen, avain nuoremman polven kreetalaisuuteen. Effi hoitaa serkut kokkaamaan, ja vaikka soittamaan jos tarvitaan. Effin kautta olen ymmärtänyt myös paljon pienen paikallisyrittäjän arjesta.
Otetaan vaikka jätteet. Turisti ja yrittäjä haluaisivat kierrättää ja vähentää roskaamista, mutta miten?
Vaikka kuinka lajittelen pullot pusseihin ja juon hanavettä, tuotan roskia moninkertaisesti enemmän kuin kotona. Toki joidenkin hotellien pihamailla näkyy lajitteluroskiksia, mutta olen useamman kerran todistanut, miten roska-auto kippaa kaikki samaan laariin. Hoi paikalliset viranomaiset! Kreetan luonto on herkkä ja turistina maksaisin mielelläni jäteveroa, jos kierrätys toimisi.
Vastuu on kaikilla. Aika helposti tupakantumppi lentää autosta ja sytyttää maastopalon.
Mallorcalla ja Ibizalla on huudettu turisteja pysymään kotona. Turisteille vuokrattavat asunnot ovat nostaneet hinnat pilviin eikä ihmisillä ole varaa vuokriin. Kauppojen ja ravintoloiden turistihinnat nostavat kaikkien elinkustannuksia. Risteilyalukset sylkevät tuhansia matkustajia päivittäin somettamaan kapeille kujille. Ymmärrän. Ei kai kukaan halua asua ulkomuseossa.
Onko ristiriita ratkaisematon? Tuskin kukaan toivoo uutta maailman pysäyttävää pandemiaa?
Minun kestävän matkailuni valinnat ovat pieniä, silti minulle tärkeitä. Lennän, mutta yritän paikan päällä roskata vähän ja jättää rahani kavereille. Siksi asun Effin hotellissa, syön Effin serkun ravintolassa ja hengailen naapurien poikien allasbaarissa. Joogaan paikallisen open kanssa. Local is global.
Laastarointia, juu. Mutta tästä kuplasta en halua luopua.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 29/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous