
Reissuun pienellä budjetilla? Katso 14 ideaa budjettimatkailuun
Matkustaminen voi olla hintavaa, mutta pienellä taktikoinnilla voit päästä hieman halvemmalla. Mukavuudestakaan ei välttämättä tarvitse tinkiä. Kokeile näitä vinkkejä ja kukkarosi kiittää.
Sesongin ulkopuolella matkailu on aina edullisempaa.
Matkustaminen voi olla hintavaa, mutta pienellä taktikoinnilla voit päästä hieman halvemmalla. Mukavuudestakaan ei välttämättä tarvitse tinkiä. Kokeile näitä vinkkejä ja kukkarosi kiittää.
1. Matkusta sesongin ulkopuolella
Matkustussesongin ulkopuolella lentoliput ja hotellihuoneet ovat halvempia. Jopa pääsyliput nähtävyyksiin saattavat olla edullisemmat. Euroopassa suurin sesonki on heinä-elokuussa ja esimerkiksi Japanissa keväällä kirsikankukkien aikaan.
Tutki, voisitko matkustaa silloin, kun kaikki muut eivät matkusta. Silloin matkakohteissa on myös väljempää. Varmista kuitenkin, että paikat, joissa haluat vierailla, ovat auki.
2. Jousta lentojen suhteen
Jos aikataulusi ei ole tiukka, kannattaa olla joustava lentoaikojen ja välilaskujen suhteen. Haittaisiko aikainen aamulento, useampi välilasku tai hieman pidempi odotteluaika? Monet varaussivustot näyttävät, milloin lennot ovat halvimmillaan. Esimerkiksi keskellä viikkoa on aina halvempi lentää kuin viikonloppuna.
3. Hyödynnä kanta-asiakasohjelmat
Monilla hotelliketjuilla ja lentoyhtiöillä on kanta-asiakasohjelmia, jotka palkitsevat yhtiöiden suosimisesta. Jos yövyt saman ketjun hotelleissa tai lennät saman yhtiön lennoilla, keräät pisteitä, joilla voit jatkossa saada alennusta tai jopa ostaa kokonaisia öitä tai lentoja.
4. Tarvitsetko kalleimman huoneen?
Jos matkasi tarkoitus ei ole oleskella hotellilla, sen ei ehkä tarvitse olla se kaikista hienoin. Jos käyt huoneessasi vain nukkumassa, et välttämättä tarvitse hienoa maisemaa, paljoa tilaa, uima-allasta tai kuntosalia. Voit säästää ison summan valitsemalla edullisemman huoneen. Muista myös hostellit ja huoneistohotellit.
5. Varaa huone, jossa on keittiö
Jotkut eivät tykkää kokkailla lomalla, mutta jos edes osan aterioista tekee itse, voi säästää paljon. Toisille aamupala on hotelliyöpymisen kohokohta, mutta jos et ole aamupalatyyppiä, miksi maksaisit turhaan suuresta buffetista? Jos huoneessa on keittiö tai edes jääkaappi ja mikro, voit ostaa aamu- ja iltapalat kaupasta kalliiden ravintola-annosten sijaan.
6. Vuokraa asunto
Entä jos hotellihuoneen sijaan vuokraisitkin asunnon? Lyhyeksi aikaa vuokrattavia asuntoja löytyy esimerkiksi AirBnB:stä tai HomeAway:sta joka lähtöön. Moni vuokrakohde tulee hotellihuonetta halvemmaksi.
Asunnon vuokraamista kannattaa harkita erityisesti, jos matkustat lasten kanssa tai muuten isommalla porukalla, jolloin hotellihuoneita pitäisi varata useampi.
7. Kiinnitä huomiota majoituksesi sijaintiin
Majoituksessa myös sijainti maksaa. Tutki, tulisiko halvemmaksi asua hieman kauempana keskustasta tai turistinähtävyyksistä. Kannattaa kuitenkin huomioida kulkuyhteydet ja julkisen liikenteen tai auton vuokraamisen hinta ja laskea, mikä on kannattavin ratkaisu.
Jos et halua vuokrata autoa, ideaali majoituspaikka on sellainen, josta voi kävellä joka paikkaan tai joka on lähellä bussipysäkkiä tai metroasemaa.
8. Syö iso lounas
Kahden aterian syöminen päivässä alkaa painaa kukkarossa. Useissa maissa lounaaksi syödään jotain todella kevyttä ja illallinen on raskaampi. Kuitenkin lounasaikaan ravintoloissa on usein lounastarjouksia, joten harkitse, tekisitkö itse toisin päin.
9. Vältä turistiravintoloita
Nähtävyyksien ja turistikohteiden lähellä olevissa ravintoloissa on yleensä turistihinnat. Näissä paikoissa ruokakaan ei välttämättä ole kovin hyvää. Ruokaan ei nimittäin tarvitse panostaa, koska nälkäisistä turisteista saa uusia asiakkaita joka päivä, vaikka kukaan ei tulisi toista kertaa.
Etsi ruokapaikkoja hieman kauempana sieltä, missä turistimassat liikkuvat ja tutki, missä paikalliset syövät. Silloin löydät sekä halvempaa että parempaa ruokaa.
10. Kanna eväitä ja vettä mukana
Erityisesti lapset mutta myös aikuiset tarvitsevat pientä välipalaa silloin tällöin. Pakkaa reppuun esimerkiksi myslipatukoita, pähkinöitä, suolakeksejä ja muuta pientä naposteltavaa niihin hetkiin, kun ruokailujen välit venyvät pitkiksi.
Muista pakata mukaan myös juomista. Pienet vesipullot ovat kaikkein kalleimpia, joten osta suuri vesitonkka ja täytä siitä vettä juomapulloihin. Selvitä myös, voiko kohteessasi juoda hanavettä.
11. Tee ostoksia toreilla ja paikallisissa ruokakaupoissa
Toreilla ja ruokakaupoissa pääset tutkimaan paikallisia herkkuja autenttisesti ja edullisemmin kuin ravintoloissa. Torikauppiaat usein laskevat hintoja entisestään päivän loppua kohden.
12. Etsi ilmaista tekemistä
Pienellä tutkimisella huomaat, että useista paikoista löytyy ilmaista tekemistä. Tutki paikallisia tapahtumakalentereita nähdäksesi, mitä kaupungissa tapahtuu siellä vieraillessasi. Lähde omatoimiselle kävelykierrokselle tutustuaksesi kohteeseen. Museoilla on myös usein ilmaispäiviä kerran viikossa tai alennuksia tiettyihin kellonaikoihin.
13. Osta turistikortti
Monilla kaupungeilla on turisteille suunnattu alennuskortti, jonka ostamalla saa alennusta nähtävyyksistä, museoista, ravintoloista, kaupoista ja julkisesta liikenteestä. Välillä ne tarjoavat myös ilmaisia sisäänpääsyjä, jonon ohitusmahdollisuuksia ja jopa opaskirjoja.
14. Tee budjetti ja pysy siinä
Päätä, mistä haluat säästää ja mistä et. Ehkä haluat panostaa ruokailuihin tai viedä kotiin ihania tuliaisia, mutta jotkut muut asiat eivät ole sinulle niin tärkeitä. Kun teet budjetin, pysyt kartalla menoista.
Lähde: Huffington Post
Lue myös:
Näin saat rahat riittämään lomalla – 7 säästövinkkiä
Matkahoroskooppi – Missä maassa sinun horoskooppimerkkisi kokee unelmaloman?
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous