Anoppi omi Janikan, 35, lapset ja kodin: ”Ihan kuin vauva olisi ollut hänen omansa”
Janikalla on kaksi pientä lasta ja rakastava aviomies. Varjon lapsiperheen ylle luo Janikan anoppi, joka ei malta olla puuttumatta asioihin.
Anoppi suhtautui Janikan kotiin kuin omaan huusholliinsa.
Janikalla on kaksi pientä lasta ja rakastava aviomies. Varjon lapsiperheen ylle luo Janikan anoppi, joka ei malta olla puuttumatta asioihin.
Terapeutti tukena -juttusarjassa ammattilaiset perehtyvät lukijoiden ihmissuhdeongelmiin ja antavat avaimia itsetutkiskeluun. Tällä kertaa haastateltavan tukena on erikoispsykologi Nina Pyykkönen.
Janika: Menimme mieheni kanssa naimisiin kahdeksisen vuotta sitten. Olimme molemmat alle kolmekymppisiä ja rakastuneita. Olimme seurustelleet jo useamman vuoden. Kumpikin meistä halusi perustaa perheen.
Seurusteluaikana tapasimme silloin tällöin mieheni vanhempia. He ottivat minut vastaan tosi hyvin. Tunsin itseni tervetulleeksi perheeseen jo ennen kuin menimme kihloihin.
Etenkin mieheni äiti halusi pitää yhteyttä. Hän kutsui meitä syömään. Välillä hän halusi tavata minua kaupungilla kahden kesken. Tai tyttöjen kesken, kuten hänellä oli tapana sanoa.
Jo ennen häitämme tuleva anoppi kutsui minua usein miniäkseen. Jälkikäteen ajattelen, että hän astui jo tuolloin liikaa reviirilleni.
Erikoispsykologi Nina Pyykkönen: Kuulostaa siltä, että puolisosi myötä elämääsi on tullut paljon hyvää. Miehesi vanhemmat olivat alusta alkaen vastaanottavaisia ja kiinnostuneita sinusta.
Ihmissuhteet ovat kuitenkin monimutkaisia. Mustavalkoisuuden sijaan onkin usein hyödyllistä ajatella ilmiöitä jatkumoina.
On mieltä lämmittävää, että appivanhemmat ja erityisesti anoppi haluaa olla lähellä ja yhteydessä. Toisaalta se voi mennä myös liiallisuuteen, jolloin se ei enää tunnukaan hyvältä.
Lue myös Kotiliedestä: Kati, 42: ”Anopin mielestä en osaa tehdä mitään oikein – saanko sanoa hänelle takaisin?”
Hämmennystä synnytyssairaalassa
Janika: Tulin raskaaksi aika pian naimisiinmenomme jälkeen. Saimme suloisen pikkuprinsessan. Olimme mieheni kanssa onnemme kukkuloilla.
Olin synnytyksen jälkeen todella uupunut. Kaipasin vain sitä, että saisin toipua sairaalassa rauhassa vauvan ja mieheni kanssa.
Anoppi ja appiukko kuitenkin pyyhälsivät paikalle jo heti synnytyksen jälkeisenä aamuna. Mammanpoikamieheni kertoi, ettei raaskinut kieltää heitä tulemasta. Hänen äitinsä oli todennut puhelimessa, että kyllä isovanhempien pitää saada nähdä vastasyntynyt.
Anoppi otti vauvan syliinsä tavalla, joka hämmensi minua. Ihan kuin vauva olisi ollut hänen omansa.
Nina: On erittäin ymmärrettävää, että olit tilanteessa hämmentynyt. On tervettä ja tavallista, että juuri synnyttänyt äiti haluaa kuunnella itseään ja vauvaa, olla oman pikkuperheen äärellä. Synnytys on valtava ponnistus, fyysisesti ja psyykkisesti. Voi tuntua hyvin uuvuttavalta ja ahdistavalta, että tähän tilaan tulee välittömästi muita ihmisiä, vaikka he hyvää tahtoisivatkin.
On myös ymmärrettävää, että koit ärtymystä miehesi käyttäytymistä kohtaan. Hänen vastuullaan olisi ollut kysyä ensin sinulta, milloin olisi sopivaa, että isovanhemmat tulisivat käymään.
Olette perhe, ja miehesi täytyy priorisoida oma perheensä silloinkin, kun se tarkoittaa pettymyksen tuottamista hänen omille vanhemmilleen. Tämä on tärkeä kehitysvaihe kaikkien nuorten aikuisten elämässä.
Lue myös: 8 merkkiä, jotka paljastavat, että sinulla on ihana anoppi
”Anoppi tuli tontilleni”
Janika: Omat vanhempani tulivat katsomaan vauvaa vasta, kun olimme kotiutuneet. Kerroin äidilleni, että anopin tapa häiritsee minua. Äitini totesi vain, että hormonit sekoittavat ajatukseni.
Hän arvuutteli omaan rentoon tyyliinsä, että ehkä anopin mummokuume oli vain noussut vähän turhan korkealle.
Rauhoituin ja ajattelin, että kenties näin olikin. Ehkä ylireagoin, koska halusin äidiksi tuloni jälkeen pitää vauvani vain itselläni ja miehelläni.
Anoppi oli ostanut jo ennen vauvan syntymää ison kasan vauvan vaatteita. Hän kantoi meille myös leluja, vaippoja ja vauvanruokaa.
Mieheni oli iloinen siitä, että hänen äitinsä halusi auttaa. Minä koin, että anoppi tuli tontilleni. Mieheni rauhoitteli minua ja totesi, että vauvamme oli hänen vanhempiensa ensimmäinen lapsenlapsi. Se oli varmaankin syy, miksi isoäiti oli niin yli-innokas.
Nina: Olet todella hienosti pyrkinyt ajattelemaan tilannetta kaikkien näkökulmasta. Halusit ymmärtää anopin ja puolison käyttäytymistä, kuten myös omaasi.
On tärkeää nähdä, ettei toisten tai oman käyttäytymisen takana ole useinkaan pahoja aikomuksia, vaan enemmänkin jotakin vahvasti tunnepitoista ja enemmänkin ajattelematonta kuin ilkeää. Kuitenkin oma kokemuksesi oli se, että anoppi ylitti rajojasi. Tämä kokemus on hyvin tärkeä, meihin ihmisiin suojaksi rakennettu mekanismi. Sitä tulisi kuunnella.
Tässä tilanteessa toimii paremmin sekä että -ajattelu kuin joko tai. Voit olla kiitollinen anopin avusta ja lahjoista, mutta samalla kokea, että hän ylittää rajoja. Voit ymmärtää anopin käyttäytymistä, mutta sinun ei tarvitse sitä hyväksyä.
Anopista apuakin
Janika: Kului reilu vuosi. Huomasin olevani taas raskaana. Olimme päättäneet mieheni kanssa, että haluamme pikkutytölle sisaruksen.
Toinen raskauteni oli vaikea. Olin usein pahoinvoiva ja väsynyt. Minulla oli myös paljon selkäkipuja, joten puuhastelu kotona oli välillä hankalaa.
Anoppini tarjoutui hoitamaan tyttöä. Siinä vaiheessa koin sen jopa helpottavana.
Meille syntyi poikavauva. Mieheni teki pitkää päivää töissä, joten olin päivät yksin kotona kahden taaperon kanssa.
Anoppi ehdotti, että hän kävisi meillä tekemässä ruokaa ja siivoamassa. En kieltäytynyt.
Nina: Isovanhempien apu vauva- ja pikkulapsiaikana voi olla aivan korvaamatonta. On hyvin ymmärrettävää, että otit avun vastaan. Ja että apu tuntui helpottavalta.
On myös luonnollista, jos tunsit tilanteen vuoksi myös kiitollisuutta.
Ongelmalliseksi tilanne muodostuu silloin, jos avusta tulee vallankäytön väline. Silloin se ei ole pyyteetöntä. Ei myöskään ole oikein, jos auttamisen varjolla pyritään estämään toisen osapuolen rajojen asettaminen.
”Minusta alkoi tuntua, että olin huono äiti”
Janika: Anoppi kävi osa-aikatöissä. Vähitellen hän alkoi pyöriä meillä lähes päivittäin. Hän suhtautui kotiimme kuin omaan huusholliinsa. Hän järjesteli keittiön tavaroita uusiksi ja vaihtoi lakanoitamme kysymättä meiltä.
Tämä kaikki ärsytti minua. Yritin kautta rantain kertoa asiasta hänelle. Se oli hankalaa, koska en halunnut loukata anoppia enkä myöskään miestäni.
Anoppi alkoi myös jakaa minulle lastenkasvatusohjeitaan. Olin kuulemma liian lepsu äiti.
Hän antoi auliisti myös ohjeita siitä, miten lapsia tulisi ruokkia. Hän saattoi heittää jääkaapista pois ruokia, joita hän piti liian epäterveellisinä lapsille.
Hyvää hyvyyttään hän jakeli tuon tuosta pyytämättömiä neuvojaan. Minusta alkoi tuntua, että olin huono äiti ja vielä huonompi miniä.
Nina: Toisen kotiin ei tulla kuin omaan, vaikka oltaisiin kuinka tuttuja ja läheisiä.
Toisten tavaroihin ei myöskään kosketa kysymättä lupaa. Sama pätee lasten kasvatukseen. Jos neuvoa ei kysytä, ei sitä myöskään väkisin tule tarjota.
Anoppisi käyttäytymisestä voi päätellä, että hän ei ole kyennyt ajattelemaan, miltä sinusta on tuntunut ja mitä sinä olet kokenut. Hän on mennyt omat tarpeensa edellä. Se on ymmärrettävästi tuntunut sinusta loukkaavalta.
Asian puheeksi ottaminen saattaa hyvin herkästi nostaa pintaan syyllisyyden tunteita. Nousee ehkä ajatus, että olenko kiittämätön?
Rajoja ylittävä osapuoli saattaa myös uhriutua ja syyllistää kiittämättömyydestä. Silloin on tärkeää muistuttaa itseä: Olen hyvin kiitollinen avustasi, mutta samalla koen, että et kunnioita tarpeitani ja toiveitani.
Napanuora yhä katkaisematta
Janika: Olin tuntemusteni kanssa ihan yksin. Mieheni ei ymmärtänyt, miksi suhtauduin häneen äitiinsä niin negatiivisesti. Minunhan olisi pitänyt olla vain kiitollinen kaikesta, mitä anoppi meidän eteemme teki.
En saanut selkeää tukea edes omilta vanhemmiltani. He asuvat toisella puolella Suomea, joten heidän mielestään oli vain hyvä, että joku isovanhemmista oli lähellä ja auttamassa.
Palasin muutama vuosi sitten töihin. Molemmat lapset vietiin päiväkotiin. Ajattelin tuolloin, että ehkäpä anoppi malttoi nyt pysyä vähän etäämmällä.
Anopin käynnit harvenivatkin. Silti joku selittämätön mummin läsnäolo leijuu edelleen meillä, vaikkei hän olisi edes paikan päällä. Se jotenkin ahdistaa minua.
Nina: Vaikuttaa siltä, että miehesi ei ole vielä täysin irrottautunut äidistään. Sen vuoksi hänen on vaikeaa nähdä, miten haitallista rajojen asettamisen puute on teidän parisuhteellenne.
Tämä tilanne ei ole epätavallinen, mutta se on parisuhteelle varsin vahingoittavaa. Siksi teidän on nyt välttämätöntä käydä keskustelu, jossa kumpikin osapuoli voi kertoa minälähtöisesti omista tunteistaan ja kokemuksistaan.
Miehesi täytyy ymmärtää, kuinka suuri rooli hänellä on sinun ja teidän perheenne hyvinvoinnissa. Tämä voi myös motivoida häntä ottamaan uudenlaisen roolin suhteessa äitiinsä. Hän ei ole enää äidin pikkupoika, vaan aikuinen mies, puoliso ja isä. Tätä kaikkea äidin tulee kunnioittaa ja hyväksyä.
”Aikuisen ihmisen tulisi osata kunnioittaa toisten rajoja”
Janika: Lapsillamme on tosi läheinen suhde mummiin. Juuri lasten vuoksi olenkin antanut anopin ottaa heitä yökylään mummilaan ja viikonlopuksi mökille. Kesällä lapset käyvät myös omien vanhempieni luona, mikä on ihana asia.
Olen viime aikoina miettinyt, onko vika minun korvieni välissä. Anopin ote perheestämme ei tunnu olevan ongelma kenellekään muulle kuin minulle.
Olen silti sitä mieltä, että aikuisen ihmisen tulisi osata kunnioittaa toisten rajoja. Voi olla, että en ole niitä hänelle koskaan tarpeeksi selkeästi kertonut.
Asia olisi varmaankin hyvä ottaa puheeksi ihan meidän kaikkien parhaaksi.
Nina: Olen samaa mieltä kanssasi. Asia on otettava puheeksi, selkeästi ja suoraan. Sen voi kuitenkin tehdä rakentavasti ja syyttelemättä, kertomalla omista tunteista ja asiallisesti perustelemalla. Samalla teidän on hyväksyttävä, että hyvin todennäköisesti anoppi loukkaantuu. Sinun ja erityisesti miehesi tehtävä on sietää sitä.
Loukkaantuminen on vain tunne, jossa ei ole mitään vaarallista. Aikuisten kuuluu kantaa omat tunteensa.
Miestäsi voi auttaa ajatus siitä, että kun tämän hankalan vaiheen jälkeen löydätte uudet kunnioittavammat säännöt, teidän kaikkien välit voivat lämmetä. Tällöin yhdessäolosta tulee kevyempää. Myös lapset hyötyvät siitä, että välinne ovat paremmat.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous