Matkailu

Näissä ulkomaan kohteissa suomalaisille sattuu eniten vahinkoja – joskus hoito voi yllättävän tulla kalliiksi

Iäkkäämmille matkaajille sattuu ja tapahtuu enemmän kuin nuoremmille, ja heidän vahinkonsa ovat usein myös kalliimpia.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
iStock

Eläkeläisille sattuu matkoilla enemmän vahinkoja kuin nuoremmille.

Iäkkäämmille matkaajille sattuu ja tapahtuu enemmän kuin nuoremmille, ja heidän vahinkonsa ovat usein myös kalliimpia.

Suomalaisille tapahtuu henkilövahinkoja eniten kotimaan matkoilla, seuraavaksi eniten Espanjassa ja kolmanneksi eniten Thaimaassa, kertoo Pohjola Vakuutus.

Tilastojen valossa suomalaisen yllättää reissussa todennäköisimmin sairastuminen.

”Vuodesta 2022 lähtien yleisimmät matkavakuutuksesta korvatut sairastumiset ovat olleet vatsatauti ja ripuli, flunssa sekä korona”, kertoo Pohjola Vakuutuksen henkilövakuuttamisesta vastaava Atte Erkamo tiedotteessa. 

Niin sanottu turistiripuli on erityisen yleinen tropiikkiin matkustaessa, mutta vatsavaivat voivat yllättää myös Euroopassa. 

”Olennaisinta taudin torjumisessa on käsihygienian lisäksi kiinnittää huomiota siihen, mitä syö ja juo. Kannattaa valita kuumaksi kypsennettyjä ruokia ja välttää etenkin pullottamattomia juomia, jääpaloja, pesemättömiä hedelmiä ja vihanneksia”, Erkamo neuvoo. 

Todennäköisin matkavahinko sattuu yli 60-vuotiaalle Espanjassa 

Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella todennäköisin henkilövahinko sattuu yli 60-vuotiaalle Espanjassa. Tietoa selittää se, että Espanja on hyvin suosittu matkakohde suomalaisten keskuudessa sekä se, että ikä nostaa tapaturmien ja sairauksien riskiä. 

Varttuneempien matkailijoiden kohdalla vahingot ovat usein myös kalliimpia kuin nuoremmilla, koska tapaturmat ja sairaudet ovat todennäköisemmin vakavampia ja vaativat useammin hoitoa. 

”Kohdemaan hintataso vaikuttaa tietysti myös. Kalleimmaksi hoito tulee Yhdysvalloissa, jossa keskimääräinen korvaus on lähes 2 500 euroa”, Erkamo kertoo tiedotteessa.

Lue myös: Olisitko arvannut? Finnair ja Norwegian paljastavat, mitä kahvia lennoilla tarjotaan

Matkatavaravahingot tavallisia Etelä-Euroopan lomakohteissa

Matkatavaravahinkoja sattuu kotimaan lisäksi eniten Espanjassa ja Kreikassa, jotka ovat suomalaisten suosikkikohteita.

Tyypillisimmin reissussa katoaa tai vahingoittuu puhelin, silmälasit tai tekninen laite, kuten älykello. Erityisesti silmälaseille sattuvien vahinkojen määrä on kasvussa, Pohjola Vakuutuksen tiedotteessa kerrotaan.

”Etenkin ulkomailla on hyvä olla erityisen tarkkana taskuvarkaiden varalta. Varkaita liikkuu tyypillisesti siellä missä turistejakin”, Erkamo muistuttaa.

Lue myös Kotiliesi.fi: Aikuisten interrail – Maritta, 70, lähti yksin reilaamaan leskeksi jäätyään

X