Ruoka

Luvassa on kitsas mansikkasato – säilöjien ja pakastajien kannattaa olla pian hereillä

Tämän vuoden mansikkasadosta odotetaan hieman tavanomaista pienempää.

Teksti:
Anna Ferrante
Kuvat:
iStock

Kohta niitä taas saa, kotimaisia mansikoita nimittäin! Ja tänä vuonna vielä tavallista aikaisemmin.

Tämän vuoden mansikkasadosta odotetaan hieman tavanomaista pienempää.

Kylmä kevät uhkasi pitkittää mansikkasadon kypsymistä, mutta toukokuun ennätyshelteet ovat kääntäneet tilanteen päälaelleen, kerrotaan Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliitosta. Tällä hetkellä näyttää, että mansikkasato 2024 tulee olemaan aikainen ja intensiivinen.

– Mansikan kypsymistahtiin vaikuttaa todella paljon kukinta-ajan sää. Jos kukinta-aikana on lämmintä ja aurinkoista, mansikat kypsyvät nopeasti ja poimintakertoja on vähän, toteaa Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen tiedotteessa.

Aikaisten ja myöhäisten lajikkeiden kypsymisajankohtien väli on myös lyhentynyt helteiden takia, mikä nopeuttaa ja aikaistaa avomaan mansikkakautta entisestään. Mansikat kypsyvät eri puolella Suomea hieman eri aikaan, ja maantieteellistä porrastusta on myös tänä vuonna. Kaikilla alueilla näyttäisi kuitenkin olevan aikaisempi mansikkasesonki kun normaalisti.

Lue myös: 7 päivän marjahaaste: syö kaksi annosta marjoja päivässä ja hyödynnä marjojen mahtavat terveysvaikutukset

Pääsatokausi heinäkuun alussa

Tällä hetkellä Etelä-Suomessa kukkivat lajikkeet, jotka normaalisti kypsyvät avomaalla vasta heinäkuun lopussa. Nyt näyttää, että ne kypsyvätkin jo heinäkuun alkupuolella.  

Aikaisemmat lajikkeet ovat kuluttajien saatavilla jo kesäkuun puolella. Mansikan pääsatokausi alkaa etelässä yleensä juhannuksen jälkeisenä viikkona ja siirtyy siitä muutaman viikon sisällä pohjoiseen päin, niin että heinäkuun puolessa välissä koko Suomessa on jo käynnissä pääsatokausi.

Tänä vuonna voidaan siis odottaa tätäkin aikaisempia satoja.

– Varsinkin Etelä- ja Keski-Suomen pakastajat ja säilöjät, kannattaa olla hereillä tavallista aikaisemmin, jo kesäkuun puolella, Wirtanen huomauttaa.

Mansikkasato 2024 tulee jäämään tänä vuonna jäävän hieman tavanomaisesta talvivaurioiden ja äkillisten helteiden takia, Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliitosta ennustetaan. Vuositasolla Suomessa tuotetaan 14-15 miljoonaa kiloa mansikkaa.

Mansikkaa viljellään maassamme 3794 hehtaarilla. Suurimmat mansikanviljelyalueet ovat Pohjois-Savo sekä Uusimaa – Varsinais-Suomi, joissa molemmissa viljellään mansikkaa reilulla 900 hehtaarilla.

mansikkasato 2024: poimintaa.
Mansikkakausi kestää Suomessa useita kuukausia. Avomaakausi on lyhyempi. © iStock

Vaikka viljelijät veikkaavat, että mansikkasato 2024 tulee olemaan aikainen, ei mansikoiden loppumisesta heti heinäkuussa tarvitse olla huolissaan. Mansikkaa saadaan pitkälle syksyyn tänä vuonna istutetuista satotaimista ja tunneleista, joissa tuotetaan satoa jatkuvasatoisista lajikkeista, Wirtanen kertoo tiedotteessa.

Vaikka kotimainen mansikkasesonki näin ollen kestää nykyään useita kuukausia, mansikoiden pääsatokaudeksi lasketaan se, kun avomaalta kypsyy mansikkaa suuria määriä. Pääsatokausi kestää sään mukaan, kolmesta neljään viikkoon.

Lue myös Kotiliesi.fi: Valkoinen mansikka ihmetyttää – näin sen maku eroaa punaisesta mansikasta

X