Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias
Koska Saksassa ei tunnettu suomalaisten tuntemaa kirpputorikonseptia, Lulu Turtiainen päätti perustaa kirpparin Berliiniin. Liike osoittautui menestykseksi.
Vaatteet ovat kiinnostaneet Lulu Turtiaista pienestä pitäen.
Koska Saksassa ei tunnettu suomalaisten tuntemaa kirpputorikonseptia, Lulu Turtiainen päätti perustaa kirpparin Berliiniin. Liike osoittautui menestykseksi.
Brauchst Du eine Tüte? Tarvitsetko pussin? Lulu Turtiainen, 36, kysyy berliiniläisen kirpputorin tiskin takaa. Asiakas vastaa myöntävästi ja saa 20 senttiä maksavan paperikassin tavaroitaan varten.
Vaikka asiakas on Lulua selkeästi vanhempi, keskustelu käydään sinutellen. Se ei ole Saksassa kovin tavallista, mutta istuu hyvin kirpputoriympäristöön.
Love at second sight on Lulun Berliinissä sijaitseva vaatekauppa, jossa hän myy käytettyjä vaatteita.
– Suurin osa asiakkaista on naisia, mutta käy meillä miehiäkin, hän kertoo.
Lulu avasi liikkeensä viime marraskuussa. Nyt se on Berliinin tunnetuin käytettyjen vaatteiden kauppa, josta on kertonut lähes jokainen berliiniläinen media. Loputkin kertovat, ennemmin tai myöhemmin, koska Lulun kaupan konsepti on saksalaisille täysin uusi.
Lulu syntyi Helsingissä 1988. Vanhempien työn takia perhe muutti Berliiniin, kun Lulu oli kolmevuotias.
Koulunsa hän kävi ensin Berliinissä, sitten Helsingissä.
Lukion jälkeen Lulu opiskeli germaanista filologiaa, siis saksaa, Helsingin yliopistossa. Opintojen aikana hän teki töitä muun muassa vaatekaupoissa ja Stockmannilla. Valmistumisensa jälkeen vuonna 2013 hän muutti takaisin Berliiniin ja päätti jatkaa vielä opintojaan.
Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut
Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous