”Miksi romanttista rakkautta ei riittäisi enemmän kuin yhdelle ihmiselle?”

”Minä olen onnellisessa, lähemmäs kymmenen vuoden suhteessa, josta muutama viime vuosi monisuhteisena. Olen polymorinen. rakastan pitkäaikaista kumppaniani enemmän kuin koskaan. Asumme yhdessä ja elämme meidän yhteisen tahdon mukaan rakennettua elämää.

Emme kuitenkaan halua kaikkia samoja asioita, tai pidä kaikkia samoja asioita kiinnostavina. Pidämme myös toistemme mielenkiinnon kohteista, mutta emme yhtä paljon, emmekä kaikista. Minä pidän kulttuurista ja kumppanini eräilystä. Minä kaipaan paljon monipuolista seksiä, ja kumppanini tuttua, ihanaa rakastelua.

Päätös monisuhteisuudessa oli yhteinen. Suhteen avaamisen jälkeen olemme saaneet valtavasti uusia ihania ihmisiä elämäämme, ja molemmat saavat ihmissuhteiltaan mitä haluavat. Se ei poista meidän yhteisiä asioita ja yhdessä rakennettua, vaan lisää sitä.

En enää vaadi kumppaniani osallistumaan kaikkiin keskusteluihin tai tapahtumiin, joihin kaipaan seuraa, ja joihin hän ei halua osallistua. Eikä minun tarvitse osallistua hänen samanlaisiin. Emme siis vaadi toistemme olevan kaikkea meidän suhteessa, vaan voimme antaa molempien olla sitä, mitä luontaisesti ollaan. Voimme kunnioittaa toistemme haluja ja tarpeita ja molemmat saavat elämässään mitä haluavat ja seuraa mihin haluavat.

Olen sykkyrälläni onnesta, kun kumppanini on pilkillä oman toisen ihmisensä kanssa ja nauttii olostaan, eikä minun tarvitse olla siellä mukana. Myöskin olen onnesta soikeana kun minä pääsen katsomaan minua kiinnostavaa elokuvaa ja keskustelemaan tästä syvällisesti sen jälkeen, eikä kumppanini tarvitse väkisin osallistua.

Rakkautemme syvin taso on ollut varmasti se, kun kumppanini lohdutti minua sydänsuruissa. Voiko kukaan paremmin tätä tehdä, kuin oma kumppani? Rakkautta kyllä riittää kaikille, onhan se nähty jo perheen tai ystävyyssuhteiden osaltakin, miksi näin ei olisi romanttisten suhteiden osalta?”