”Miten kaivata sellaista jota ei ole koskaan ollutkaan”

”Äiti ja isä erosivat jo ennen syntymääni, eivät olleet naimisissa tuskin edes kihloissa. Minä olen luultavimmin ”vahinko”, jonka ei ollut tarkoitus saada alkuaan. Äiti ei ole koskaan juuri puhunut hänen ja isäni suhteesta enkä minä ole tullut enää vanhimmiten kysyneeksi. Ainut asia minkä kertoi oli, että eron syynä oli isäni alkoholinkäyttö, muuta ei ole suostunut kertomaan.

Isäni ei ole koskaan ollut osa elämääni. Jonkun kerran yritti tulla hakemaan minua luokseen humalassa, kun olin pieni, äiti ei tietenkään antanut. Ne kerrat kun häntä näin olivat ne viisi minuuttiset, kun hän tuli tuomaan elatusmaksuja tai minun ollessa jo vanhempi, kun hän pyysi minua hakemaan ne hänen luotaan, kun ei itse humalaltaan kyennyt niitä tuomaan.

Syntymäpäivilläni en muista isäni koskaan käyneen. Rippijuhliin samoin kuin ylioppilasjuhliin hänet kutsuttiin mutta ei hän kummallakaan kerralla paikalle tullut enkä minä siitä mieltäni pahoittanut. Miten osaisi kaivata jotain mikä ei ole koskaan ollut osa elämää. Harvemmin isästäni edes kenellekään puhun, ainoastaan silloin, jos joku erikseen kysyy. Silloinkin sanoin vain, että ei ole ollut kuvioissa mukana.

Olen isäni ainut lapsi, ainakin tietääkseni. Nyt kun olen aikuinen on isäni yrittänyt ottaa minuun yhteyttä joitakin kertoja. Joskus olen puhelimessa jutellut, kun on sattunut soittamaan äidilleni, kun olen kylässä äidin luona ollut. He siis juttelevat toisinaan, isäni aloitteesta. En tiedä miksi mutta ei minulla ole mielenkiintoa jutella ihmisen kanssa, joka on käytännössä minulle vieras. Kai hän haluaisi jotakin kertoa tai selittää mutta minä en tiedä haluanko kuulla. Kai se isättömyys on jonkinlaiset arvet jättänyt vaikka arjessa sitä ei aina tunnistakaan.”