Havaintoja parisuhteesta

Naisen varjo

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Väsynyt ja kalpea nainen tuijotti naista peilistä takaisin. Mitä enemmän hän tuijotti, sitä väsyneemmältä ja kalpeammalta hän näytti. Silmien ympärille oli ilmestynyt ensimmäiset rypyt, jotka kielivät valvotuista öistä ja liian lyhyistä yöunista. Hiukset hapsottivat kuivina ja elottomina, mokomat olivat lakanneet lähes kokonaan kasvamasta. Vatsan seudulla oli tympeästi jämähtäneenä löysä nahkarenkula ja ennen ihan mukiinmenevät rinnat olivat nyt vain lasten teekutsukuppeihin sopivat lärpäkkeet. Suunta ei ollut keskelle vaan sivuille kauas kainaloiden kätköihin, ikään kuin ne haluaisivat paeta erisuuntiin. Ilman rintaliivejä näky oli suorastaan toivoton. Parempi pukea päälle vaatteet.

Naamassa oli mustapäitä, finnejä, laajentuneita ihohuokosia ja punoittavia kohtia, kuivana hilseilevää ihoa ja lisää väsymystä. Housut olivat lattialla konttaamisesta ihan puhki polvien kohdalta, täynnä erivärisiä tahroja ja hupparin taskussa oli legopalikka, moneen kertaan käytetty tahrainen talouspaperinpala sekä tutti.

Kello oli kahdeksan illalla, toinen pienistä lapsista jo nukkui tyytyväisenä omassa pinnasängyssään, toiseksi nuorin huusi jo toista tuntia omassa sängyssään ärtynyt isä kaverinaan. Kaksi vanhempaa lasta olivat viettämässä viikonloppua isänsä luona muutaman kilometrin päässä.

Nainen käpertyi sohvan nurkkaan ja toivoi kiukuttelevan taaperon pian nukahtavan, jotta saisi nauttia muutaman tunnin hiljaisesta talosta ja yksinolosta. Televisiosta ei tullut mitään katsomisen arvoista, joten hän kääntyi Netflixin puoleen ja alkoi selata sen tarjontaa läpi. Nainen kävi hakemassa kätköistään ison pussin karkkia, pari siideriä ja sipsejä. Niitä mutustellen ilta kuluikin rattoisasti, kuten muinakin iltoina, kunnes viimein yhdentoista aikaan hän vetäytyi sänkyyn. Ähky ja huono olo seurasivat mukana. Hyvin pian myös närästys alkoi vaivata toden teolla haitaten nukahtamista. Parempi lukea hetki kirjaa, jospa uni sitten maistuisi paremmin, nainen tuumi ja tarttui kesken jääneeseen kirjaan.

Muutaman aukeaman jälkeen silmät alkoivat lumpsua ja oli aika lopettaa lukeminen. Pää ihanasti tyynyyn ja silmät kiinni. Ja hyvin nopeaa hän saikin kiinni Nukkumatin viitan helmasta, ja unikuvat tulvahtivat mieleen vieden mukanaan untenmaille, kunnes noin 5 minuutin kuluttua pienin lapsista alkoi itkeskellä kadonnutta tuttiaan. Pää pöpperössä hän nousi ylös sängystä, etsi tutin ja tuikkasi sen pienokaisen suuhun. Uusi yritys päästä uneen. Tällä kertaa siinä kesti hiukan kauemman aikaa, mutta vihdoin suloiset unet täyttivät taas mielen.

Noin tunnin kuluttua viereisessä huoneessa nukkunut lapsi heräsi huutamaan kurkku suorana herättäen naisen. Ja lapsi itki, huusi ja raivosi hyssyttelystä huolimatta. Isä kyllä yritti rauhoitella lasta, mutta huudon jatkuessa myös isä alkoi huutaa heränneelle lapselle. Ja tätä jatkui yli puoli tuntia. Nainen nousi, kävi koputtamassa ovelle ja ilmoitti ottavansa lapsen viereensä nukkumaan, koska hänen olisi ihan pakko saada unta. Isä suuttui naiselle tämän sekaantuessa asiaan, huusi viimein naisellekin ja itkevä lapsi riensi naisen syliin ja siirtyi tämän viereen nukkumaan toiseen huoneeseen.

Lapsi nukahti melko nopeasti uudelleen, mutta naiselle kesti taas melko pitkään rauhoittaa mielensä. Parin tunnin päästä hän havahtui, kun pienin huusi jälleen tuttinsa perään, nousi ylös ja etsi sen. Takaisin sänkyyn ja unta metsästämään vielä kerran. Kello alkoi olla jo aamuyön puolella ja ulkona lempeä hämärä vaihtui pikkuhiljaa auringon kirkkaaksi valoksi, joka tulvi verhonraosta sisälle makuuhuoneeseen pitäen unen visusti loitolla. Syvä huokaus ja ärtynyt olo tulivat seuraksi, kello oli 5.30 ja silloin myös pienin lapsista heräsi virkeänä uuteen päivään. Hän herätti myös toisen lapsen ja nainen nousi heidän kanssaan katsomaan olohuoneeseen lastenohjelmia. Mies nukkui siellä sohvalla, missä muuallakaan, ja lapset riensivät hänen mahansa päälle istumaan.

Nainen meni keittämään kahvia ja vihasi elämäänsä sillä hetkellä hyvin paljon. ”Elät elämäsi parasta aikaa!” ne sanoivat. ”Nauti nyt, kun vielä voit!”. Mistä? Valvomisesta? Unettomista öistä? Pitkistä päivistä ja omasta vartalosta? Eihän kukaan muukaan siitä nauttinut. Jo yli vuoden hän oli nukkunut vain lapsi tai lapset seuranaan sängyssä. Lähes vuoden ajan hän oli joutunut olemaan ilman seksiä, suukkoja, halauksia ja hellyyttä.

Hän oli vain Äiti, joka vihasi elämäänsä. Hän halusi nukkua enemmän, hän halusi tyydytystä omille tarpeilleen ja hän halusi elää. Mutta nyt hän tyytyi juomaan kahvia puhelin kädessään, selaili mitä kaikkea ihanaa muut tekivät somen mukaan ja katkeroitui lisää. Hän alkoi valmistaa aamupalaa lapsilleen ja sydän muljahteli rinnassa inhottavasti, kuten se nykyään aika usein teki. Rytmihäiriöistä oli tullut ilmeisesti pysyvä riesa, kiitos väsymyksen. Helvetin väsymys!

Aamupalan jälkeen oli aika pukea ja mennä ulos lasten kanssa nauttimaan kauniista keväisestä aamusta. Ehkä retki leikkipuistoon olisi paikallaan pitkästä aikaa? Tähän aikaan aamusta siellä ei kyllä olisi muita, koska muiden lapset nukkuivat vielä. Epäreilua. Kaikki tuntui epäreilulta ja silti samaan aikaan tuntui itsekkäältä haluta jotain muuta. Olihan naiselle kuitenkin siunaantunut lapsia, kun taas toiset eivät niitä koskaan saaneet halustaan huolimatta.

Mutta silti kaikki tuntui niin kovin raskaalta. Nainen oli jo kertaalleen eronnut ja eron myötä ystäväpiiri oli supistunut murto-osaan. Häntä ei kutsuttu kylään juuri mihinkään ja hänen somensa ammotti tyhjyyttään hauskojen ystävyyshetkien osalta. Hänestä tuntui, että kaikki muut olivat mennen tullen palatessa viettämässä mukavia hetkiä ystäviensä kanssa. Näin tämä valehteleva some hänen korvaansa kuiskutti. Kenelläkään ei ollut hänelle aikaa. Hän oli kyllä kysynyt ja yrittänyt järjestää itse aikaa muille.

Huokaillen hän kiikutti keinuvaa lasta ja tunsi alakulon mustuttavan mieltään entistä enemmän. Mieli vaelsi ruokakaupan käytäville herkkujen ääreen, saisihan hän niistä edes iltaisin seuraa sohvalle. Mutta salaa, ettei kukaan näkisi kuinka paljon herkkuja hän söi yksinäisyyteensä.

Illan tullen mies jätti tuttuun tapaan taas saunan välistä, eiväthän he olleet nähneet toisiaan alasti yli vuoteen ja painui nukkumaan toisen lapsen huoneeseen kello kahdeksan maissa. Nainen oli taas yksin ja yksinäinen, ajatteli olevansa niin vastenmielisen näköinen, ettei häneen enää kukaan ikinä koskaan koskisi. Hän ajatteli olevansa umpikujassa tässä parisuhteessa, josta ei taloudellisesti tai väsymykseltään pystynyt lähtemään poiskaan vielä moneen vuoteen. Mihin hän neljän lapsen kanssa menisi?

Se olisi ainakin loppu hänen omalle naiseudelleen, jatkoa äiteydelle kyllä, mutta äiti hän olisi joka tapauksessa. Hän eksyi taas peilin eteen tutkimaan itseään. Hän ei ollut lihava, ylipainoinen tai edes lievästi ylipainoinen. Enemmänkin hoikka, mutta tottahan raskauksien jättämät jäljet näkyivät tänäänkin.

Olisi muutoksen aika. Ehkä tänä iltana hän jättäisi herkut välistä ja tyytyisi syömään jotain terveellistä. Kukaan muu ei tätä päätöstä hänen puolestaan tekisi, tämä asia oli vain ja ainoastaan hänen käsissään.

Niin alkoi hiukan uusittu arki, nainen karsi herkkuja vähitellen pois ja lisäsi liikuntaa elämäänsä sen tilalle. Karkkipussi sohvan nurkassa elokuvan kyytipoikana vaihtui kotijumppaan. Sipsihyllyn ohi hän suorastaan liisi kohti hedelmä- ja vihannesosastoa, söi hyvällä omalla tunnolla ihan tavallista ja terveellistä ruokaa. Hiukan se paino laskikin, mutta liian vähäiset unet hidastivat projektia. Kesäkin tuli kuin huomaamatta ja työt alkoivat äitiysvapaan jälkeen. Oli ihana ostaa uusia vaatteita ja mekkoja, kokea itsensä taas naiseksi. Oli itsetuntoa hivelevää saada ihailevia katseita vierailta miehiltä kadulla kulkiessa. Löytyi myös sisäinen hymy ja valo ja peilistä ei katsonut enää takaisin vain naisen harmaa varjo. Sieltä kurkkasi Nainen.

Nainen osti uusia meikkejä, korkeita korkokenkiä ja värjäsi tukkansa. Hän otti kuvan, jos toisenkin uudesta itsestään ja laittoi ne ylpeänä someen. Yksi vanha tuttava kommentoi erään kuvan alle WAU. Kirjainyhdistelmä, jota ei kukaan ollut koskaan naiseen yhdistänyt. Myös seuraaviin kuviin tuli ihailevia kommentteja tältä samaiselta tuttavalta ja pian tuli myös yksityisviestejä. Ei niissä ollut mitään pahaa, pientä kevyttä flirttiä, joka sai hymyn huulille.

Mutta niitä alkoi odottaa ja ne ruokkivat tyhjäksi koluttua itseluottamuspakkia juuri oikealla tavalla. Kun ei kerran oma aviomies huomiota antanut, ei halunnut seksiä, ei halunnut puhua siitä tai arvostanut naistaan millään lailla, hän ottaisi huomion sieltä mistä sen saisi. Hän ei haluaisi olla enää koskaan se peilistä katsova harmaa varjo, joka vihasi elämäänsä. Juuri nyt hän halusi olla Nainen, jota miehet (tai edes yksi mies) ihailee. Hän tiesi tekevänsä väärin jatkaessaan kirjoittelua toiselle miehelle, mutta eivät he tavanneet koskaan tai edes puhuneet seksistä tai muusta vastaavasta. He vain…kirjoittelivat kaikkea hauskaa ja huoletonta.

Mutta nainen tiesi, että muutaman kuukauden kuluttua koittaisi päivä, jolloin heidän tulisi eräissä yhteisen tuttavan kesäjuhlissa kohdata ja häntä alkoi jännittää. Mitä mies oikeastaan hänestä halusi? Tai mitä jos hän ei haluaisikaan mitään? Koskaan heistä ei voisi tulla mitään pientä varastettua hetkeä kummempaa, eikä nainen kokenut pystyvänsä pettämään miestään. Hän ei pystyisi elämään sellaisen omantunnontuskan kanssa. Hän jopa toivoi, että hänen ”oma” miehensä pettäisi häntä tai ilmoittaisi haluavansa eron, jotta hänen ei tarvitsisi tehdä sitä päätöstä taas. Hirveän syyttelyn kouriin hän joutui edellisenkin eronsa myötä, jopa oma suku läksytti ja arvosteli kipeästi. Olisi helpompaa, jos nyt päätöksen tekisi toinen osapuoli.

Hän himoitsi tuota tuttavaansa unissaan ja haaveili edes yhdestä villistä yöstä tämän kanssa. Hän murehti, osaisiko hän enää mitään, edellisestä kerrasta miehen kanssa sängyssä oli jo lähes kaksi vuotta. Kaksi vuotta, hitto vieköön, vaikka hän on juuri puhkeamassa kukkaan ja himoitsi tuota miestä kuin kiellettyä hedelmää konsanaan. Hedelmää, joka oli häneltä kaikin tavoin kielletty.

Radiosta soi Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli? ja naista tympi toden teolla. Tässäkö tämä minun elämäni paras aika nyt oli? Olisiko edessä pelkkä alamäki, yksinäisiä hetkiä, raskaita vuosia ja kankeaa arkea? Hän halusi miehen kädet vaeltelemaan vartalolleen villinä ja vapaina, hän haluisi hivellä miehen vahvaa rintaa ja tuntea olevansa kuin höyhen tunteiden ja halujen myrskytuulessa. Eikä hän edes tiennyt, että mitä hän tunsi sydämessään tuota miestä kohtaan. Hän tunsi vain oman halunsa. Miehen haluista hänellä oli vain epävarma aavistus, mutta hän halusi ottaa asiasta selvää kaiken uhalla. Vaikka hän ei koskaan mitään miehen kanssa tekisikään, hän haluaisi tietää.

Jospa elämä joskus yllättäisi ja järjestäisi asiat toisella tavoin.”

Lue myös

X