Oikeanlainen lapsi

Miksi lapsesi on niin hiljainen? Miksi hän vastaa vain yhdellä sanalla?

Miksei hän ota kontaktia? Hymyile? Onko hänessä jotain vikaa?

Tuttuja minulle esitettyjä kysymyksiä vuosien varrelta ollessani lapseni kanssa kylässä. Jopa läheisimmät ovat sitä joskus ihmetelleet. Esittäneet kysymyksiä ja olettamuksia. Samalla luoneet jonkin oletetun yhden tavan olla lapsi ja jos siihen raamiin ei osu, niin jossain on jotain vikaa. Kovin stressaavaa vanhemmalle ja ennen kaikkea lapselle.

Millaisia huonommuuden tunteita se aiheuttaakaan lapselle?

Reipas eli ”hyvä” lapsi kun uskaltaa heti puhua toisille ujostelematta. Reipas lapsi kun heti uskaltaa lähestyä avoimin mielin vieraita ihmisiä ja paikkoja. Ne kun ovat reippauden merkkejä. Hyvän lapsen merkkejä.

”Ole nyt reipas ja mene leikkimään.”

”Ole nyt reipas ja vastaa kunnolla, kun kysytään.”

Tarkkaileva, hitaasti lämpenevä ja hiljainen lapsi yritetään vaikka väkisin saada käyttäytymään toisin. Ei anneta aikaa eikä tilaa tehdä asioita omalla painollaan. Kysytään jopa lapsen kuullen, että miksi se on niin hiljainen tai miksi se ei mene muiden lasten kanssa heti leikkimään? Lapsi otetaan vastaan vain tietyillä ehdoilla.

Ehkä voi ajatella, että näin toimivat aikuiset eivät ole kykeneväisiä antamaan tilaa erilaisille tavoille käyttäytyä. Ehkä ne ovat heitä, jotka monessa tilanteessa luulevat tietävänsä vähän paremmin. Ehkä ne ovat heitä, jotka tuputtavat neuvojaan ja totuuksiaan sellaisissa tilanteissakin, kun heiltä ei sellaisia kysytä. Ehkä ne ovat heitä, jotka yksipuolisilla olettamuksillaan ja kyvyttömyydellä antaa ihmiselle tilaa, tukehduttavat muut ihmiset ympärillään. Kuten eräs tyttäreni lähisukulainen, joka vuosia sitten ilmoitti minulle ettei tyttäreni saa enää tulla hänen luoksensa, koska ei suostunut istumaan hänen sylissään. Tiedättekö sen lauseen, että ”rakastan sinua, mutta minun rakkauteeni sisältyy isoja ehtoja?”

Unohtakaa sellaiset ihmiset.

Minusta on lohdullista tutustua ihmisiin, joiden käytöksestä ja tavasta kohdata ihminen huokuu humaani viisaus. He ovat ihmisiä, jotka kohtaavat toisen yksilönä eikä vain ryhmänsä edustajana. Sellaisten ihmisten seurassa on helppo ja hyvä olla. Ei tarvitse esittää mitään mitä ei ole. Voi tuntea olevansa hyväksytty omana itsenään. En tiedä, joku voisi kutsua sitä sydämen viisaudeksi. Minä kutsun sitä elämän viisaudeksi.

Kaksi viikkoa sitten olin nuorimmaiseni kanssa käymässä anoppini luona. Lapseni oli väsynyt, kitisevä ja minuun takertuva. Anoppini on ihminen, josta edellisessä kappaleessa kirjoitin. Humaani ihminen, joka ottaa ihmisen vastaan ihmisenä ja tilanteen vastaan tilanteena. Hän ymmärsi lapseni olevan väsynyt ja haluavan olla lähinnä isänsä sylissä. Ei ottanut itseensä sitä, ettei lapsi halunnut mennä heti hänen syliinsä. Minuun se vaikutti niin, että ei tarvinnut väkisin reipastuttaa lastani. Meidät hyväksyttiin sellaisina kuin olimme. Sellaiseen kylään sitä haluaa mennä uudestaankin.

Sitähän tämä ihmisten välinen kanssakäyminen on. Hyväksymistä, että emme ole kaikki samanlaisia. Suurinta rakkautta on antaa persoonalle tilaa eikä yrittää tunkea väkisin kolmionmuotoista kappaletta ympyränmuotoiseen reikään. Onneksi meillä aikuisilla on lopulta vapaus valita ihmiset ympärillemme.