”Onko tää se paikka, jossa tehdään avioerohakemus ?”

”Muistan sen, kuin eilisen päivän.

2.8.1999

Oli oikea intiaanikesä tuolloin. Ex oli rymynnyt taas juovuksissa myöhään yöllä kotiin.

Hänellä oli silloin kesäloma, olikohan 2 vkoa. 

Se oli jo lähes kulunut, ja hän joi koko ajan. Ei toki kotona (onneksi) vaan aamusta pari krapulaolutta, ja taas lähibaariin. Ja sama alusta taas seuraavana aamuna. 

Itsellä oli 9.s peräkkäinen työpäivä tuolloin. Jo aamulla päätin, että nyt se loppuu, menen tekemään avioerohakemuksen, työpäivän jälkeen.

Ja näin tein.

Meni töiden jälkeen maistraattiin, ja kysyin virkailijarouvalta :

Onko tää se paikka, jossa tehdään avioerohakemus ?

”Juu”  vastasi rouva, ja antoi paperipinkan eteeni. ” Voit täyttää ne kotona, kaikessa rauhassa”. 

Täytän nämä nyt heti ja tässä, vastasin, ja niin tein.

Rouva katsoi hiukan pitkään minua, muttei kommentoinut mitään. 

Kotona ilmoitin krapulaiselle, tomaattisilmäiselle miehelle, että tää oli nyt tässä ja avioerohakemus on tehty. Eikä pois haeta tai peruta.

”Eikä.Mä lupaan muuttua… Lopetan juomisen… ” sanoi mies.

Johon sanoin : Nyt turpa kiinni, noi litaniat on kuultu vuosien aikana liian monta kertaa. 

Olin jo noin 7 vuotta tehnyt eroa alitajunnassa. Kun kuppi meni nurin, se meni lopullisesti nurin.

Sanoin miehelle myös, että tavarat jaetaan, ja hän saa antaa ”osuuden talosta” minulle, ja hankin sillä asunnon.

Asuin vielä noin 1 1/2 kk samassa, yhdessä rakentamassamme talossa, että sain asiat järjestykseen.

Mies puhui pankista minulle lainan (ja sitä kovasti ihmettelin, että olisin toki sen itsekin osannut hoitaa ! ) ja jaoimme tavarat ja sain pesämunan joka meni asuntoon, lainan lisäksi. 

En ollut edes tajunnut ajatella, miten ikävästi mies oli minulle puhunut, jo vuosikausia… Ihan kuin en olisi ollut ihminenkään, vaan jokin huonekalu, joka siellä kotona nurkassa oli. 

Sen muistan, miten huono olo minulla oli ollut, jo tosi pitkään. Yritin miehelle välillä jutella, sekä hänen juomisestaan, että muistakin perheemme asioista.

Ei hän osannut puhua oikein mistään. 

Eikä perhe ollut hänelle tärkeä.

Tärkeintä oli kaikki kissanristiäiset , ja niiden varjolla juopottelu.

Näin jälkeenpäin ajateltuna, on todella ihme, että ylipäätään olemme yhdessä olleet. 

Niin täysin erilaisia ihmisiä olimme.

Ei meillä ollut oikein mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita tms. 

Avioeron jälkeen sain itseni takaisin.

Itsevarmuuden ja luottamuksen, että kyllä mä pärjään. Tuli mitä tahansa.

Löysin itseni naisena.

Ja vajaan 5 v päästä tapasin elämäni rakkauden. Miehen, joka aina ajattelee minun parastani. 

Huonoon liittoon ei kannata jäädä, missään nimessä!”