”Pettäminen ja ystävystyminen toisen miehen kanssa avasi silmäni ja antoi voimaa taistella itseni vapaaksi”

”Kyselit tarinoita pettämisestä…

Kyllä, olen pettänyt. En ole siitä ylpeä, mutta en myöskään kadu sitä.  Sitä taas kadun, että yritin vuosikausia pärjätä paskassa suhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan en tuntenut eron hetkellä enää mitään – en edes vihaa tai katkeruutta. 

Kun aloimme seurustella, olin nuori ja sinisilmäinen. Mies oli todella mustasukkainen, mutta silloin se tuntui tavallaan hyvältä.  Mies, joka rakastaa minua niin paljon, ettei halua menettää minua. 

Vuotta myöhemmin menimme naimisiin ja melko pian sain tietää olevani raskaana. Kaikki oli hyvin, istuin töiden jälkeen kotona neulomassa villasukkia, tein puolisolleni ruokaa, pidin kodin kunnossa. Puolisoni puhui monesti, kuinka hän ”pelasti ja rauhoitti minut”. Olen luonteeltani erittäin sosiaalinen ja minulla oli laaja kaveripiiri. Melko nopeasti huomasin, että kaveripiiri kaventui rajusti.  Etenkin miespuoliset kaverit etääntyi lähes kokonaan. 

Äitiyslomalla tunsin olevani todella yksin, mutta ”ethän sä tarvitse turhia kavereita, kun sulla on mut” kuulin usein, jos erehdyin puhumaan asiasta. 

Saimme kolme lasta melko lyhyillä ikäeroilla ja ahdistus sisälläni kasvoi.

Kolmannen lapsemme ollessa vuoden ikäinen palasin ravintola-alan töihin ja siitä alkoi todellinen helvetti. Mieheni ei ymmärtänyt, että ravintolan työajoissa joustetaan.  Jos listaan oli laitettu vuoro loppumaan 02.00 ja baari oli kuin räjähdyksen jäljiltä, oli se vaan siivottava. Pelkäsin ajaessani kotiin ja toivoin, että siellä nukutaan – mutta turhaan.  Mieheni istui keittiössä ja alkoi tivaamaan, missä olen ollut huoraamassa kun olisi pitänyt olla kotona jo tunti sitten…

Tämä toistui ja toistui, kunnes pyysin työnantajalta, että saisin tehdä pelkkää aamuvuoroa. Alkoi mustasukkaisuuden uusi muoto… 

Jos kävin kaupassa, kun mieheni oli töissä, en kuulemma ilennyt näyttäytyä hänen seurassaan. Jos taas kävimme yhdessä ja joku erehtyi tervehtimään, alkoi kysely ” mistä tunnet, onko tää joku sun pano”.

Halusin takaisin iltahommiin ja kotona henkinen väkivalta paheni. 

Uusia syytöksiä tuli milloin mistäkin ja minä en olisi saanut vapaa ajalla tavata enää ketään kavereita… uhkanahan oli, että kaveriporukkaan olisi eksynyt miehiä. 

Mieheni taas tottakai sai viettää vapaitaan kenen kanssa halusi, koska hän osaa käyttäytyä ja rakasti vain minua. Ja ei, en ollut koskaan antanut todellista aihetta epäillä rakkauttani ja tunteitani.

Pikkuhiljaa kuitenkin mieheni käytös alkoi tappaa rakkauttani ja lisätä ahdistustani.

Sitten tapahtui jotain. Tapasin baaritiskillä asiakkaan, joka alkoi purkaa minulle pahaa oloaan.  Hän alkoi käydä useammin asioimassa ja pikkuhiljaa ystävystyimme ja aloimme myös viettää vapaa aikaani yhdessä – toki kotona piti keksiä selityksiä mihin olen menossa. Viihdyin hänen kanssaan, koska hänen kanssaan oli jotenkin helppo ja vaivaton olla. Hän hyväksyi minut juuri sellaisena kuin olin.

Ajan mittaan ajauduimme myös sänkyyn. 

Tuo mies sai minut tajuamaan, että en ansaitse moista kohtelua. Sanoin miehelleni, että haluan erota. Kerroin, että olin pettänyt ja ehkä vähän ihastunutkin toiseen.  Siitä alkoi uhkailu – pidän huolen, ettet näe enää lapsia, tapan itteni, teen elämästäsi helvettiä… ja toisaalta Anteeksi pyytely ja lupaukset, että hän muuttuu ja hän on niin armollinen, että antaa myös pettämisen Anteeksi.

Pari vuotta vielä kituutin, lopulta päätin, että nyt loppuu! Elän sen paskan läpi Kerran ja saan elämäni takaisin! Ja niinhän siinä kävi. 

Vihdoin sain tahtoni läpi ja mies muutti pois. Ensimmäiset kolme kuukautta oli kuitenkin todella helvettiä! Miehen alkoholi ongelma paheni entisestään ja monesti paska fiilis purkautui neljän aikaan yöllä tulleissa puheluissa. En uskaltanut olla vastaamatta, koska tiesin, että jos en vastaa, hän on kohta oven takana tarkistamassa, onko minulla joku muu. 

Toisinaan hän soitti minulle töihin firman puhelimeen ja saattoi kysyä ”sopiiko jos olen kavereiden kanssa tuon ja tuon viikonlopun reissussa, enkä voi olla lasten kanssa” ja aikaahan reissuun oli muutama kuukausi, joten tästä päättelin, että hänen täytyi vain keksiä asiaa tarkistaakseen olenko oikeasti töissä. Moiset asiathan olisi ehtinyt selvittää myös vapaa aikanani. 

Nyt vuotta myöhemmin tilanne on kuitenkin rauhoittunut. Olen sinkku, olen onnellinen ja kammoksun ajatusta parisuhteesta. En kuitenkaan vieläkään uskalla puhua eksälleni mitään miespuolisista kavereistani ja myös lapset ovat oppineet suodattamaan asioita, joita isälle voi kertoa. 

Pettäminen ja ystävystyminen toisen miehen kanssa avasi silmäni ja antoi voimaa taistella itseni vapaaksi.