Havaintoja parisuhteesta

Sinä olet vain niin laiska ja saamaton

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Nyt kun olemme palanneet arkeen ja median vielä tänään rummuttaessa siitä, kenellä oli kaunein puku, on meidän muiden syytä jatkaa siitä, mihin olemme jääneet.

Elämä tuntuu olevan yksinkertaista. Jos sitä kysyy hallituspuolueiden edustajilta. Asunnon saa kun menee vuokraovi.comiin. Kokopäiväisen työpaikan saa, jonka palkalla tulee toimeen, kunhan vain kävelee ovesta sisään.

Toisin sanoen vähävarainen ihminen on vain niin tyhmä ja laiska, että hän ei ymmärrä tai viitsi tällä tavalla tehdä. Jopa niin tyhmä, että vuoron perään joku hallituspuolueen edustajista häntä siitä pitää muistuttaa.

Olen hämilläni, että tähän ei puututa enemmän. Vielä enemmän olen hämilläni siitä, että kuinka vääristyneessä todellisuudessa asioistamme päättävät elävät. Vai uskottelevatko he vain itselleen, että elämä on niin yksinkertaista jotta heidän raaka leikkauspolitiikka ei tunnu niin pahalta.

Tällä tavalla sen moraalisen vastuun saa ulkoistettua itsestä pois. Siirtää vain syyttävä sormi kohti kohdetta. Oma vika kun olet niin saamaton. On ihan oikein että sinulta viedään sekin vähä, mikä sinulla on. Itsepähän olet köyhyytesi ansainnut ja minulla hyväosaisena ylhäältäpäin on oikeus lyödä sinua kepillä, jotta ymmärtäisit lopettaa tuon laiskottelun.

En tiedä teistä, mutta itse en pystyisi nukkumaan ne päätökset sylissä, joita hallitus tällä hetkellä tekee. Eilisen teeman pohjalta on helppo todeta, että tässä ei luoda yhteisöllisyyttä. Helposti voi myös todeta, että tämä on hyvin epäisänmaallista.

X