”Haaveilen monista asioista, joita toivoisin voivani tehdä, kunhan saisin otettua eron”
”No nyt kolahti aikalailla. Yli 15 vuotta yhdessä ja sellaiset 5 vuotta on jo rakkaus ollut loppu ja ero mielessä. Sellainen ero on, että minun vaimoni ei ole uhkaillut, ei ole sellainen, on päinvastoin liiankin kiltti.
Syy miksi en ole eronnut vielä, on se, että vaimoni elämä menisi hyvin vaikeaksi vielä kun lapset asuvat kotona, hänellä ei olisi varaa asua niin isossa asunnossa, eikä muuhunkaan olisi juuri varaa, siksi odotankin, että vanhemmat lapset muuttavat pois (tapahtuu melko pian) ja sitten yritän olla rohkea ja ottaa eron. Pelkään kyllä, että löytyykö minusta se rohkeus, koska olen itsekin vähän liian kiltti ja mietin, miten hänen elämänsä luultavasti menee paskaksi.
Meidän suhde sinällään ei ole ihan kamalan huono, ei riidellä ja meillä on ihan mukavaakin monesti, mutta olen vain niin hiton kyllästynyt meidän erilaisuuteen. Minä haluaisin mennä tapahtumiin ja muutenkin puuhastella asioita yhdessä, vaimo taas haluaa vain olla ja tuijottaa ruutua. Lisäksi meidän siisteyskäsitys on täysin eri maailmasta, eikä siihen ole olemassa kompromissia, olen vain tyytynyt nykyiseen tilanteeseen. Asiat meni hyvin niin kauan kuin lapset vaativat enimmän osan huomiosta, nyt kun on aikaa muuhunkin, niin alkoi tämä epäsuhta vituttamaan.
Voisin vaikka mennä pariterapiaan tai mihin vaan, vaikka tiedän, ettei ne auta. Me ollaan sellaisia kuin ollaan, eikä kumpikaan voi muuttua eri ihmiseksi.
Olen jo päässäni pyöritellyt, minkälaisen tekstin kirjoittaisin vaikka tinderiin tai ties mihin sivustoon ja muutenkin haaveilen monista asioista, joita toivoisin voivani tehdä, kunhan saisin otettua eron.”
Kommentit
Tiedätkö, mulla aika lailla aika samat fiilikset ja samaistuin tekstiin. Mekään ei ex- kumppanin kanssa riidelty ja arki oli tasaista ilman draamaa. Mutta oltiin vaan niin kovin erilaisia ja tarpeet niin emotionaalisesti kuin seksielämässä eivät kohdanneet. Oltiin 14 vuotta yhdessä ja viime syksyllä erottiin. Ja voin sanoa, että se oli elämäni paras päätös. Koen olevani elossa ja tuntui kun hartioiltani olisi pudonnut suuri kivi. Lapset ovat viikko-viikko systeemillä ja taloudellisestikin vaikka joutui down greidaa, niin se ei haittaa koska tilalle on tullut onnellisuus ja se jos mikään on tärkeämpää kuin raha ja materia. Olen juuri äskettäin tavannut ihmisen jonka kanssa kohtaa kaikki, niin emotionaalisesti kuin seksin saralla. Olen onneni kukkuloilla.
Tsemppiä ison askelen ottamiseen! <3
Meillä on täällä yksi elämä elettävänä, turha tyytyä elämään elämää joka ei miellytä
Kommentit
En tiedä oletko yrittänyt kun en ihan saa kiinni tekstistä mutta ehkä rva voisi ajatella avarammin jos puhuisit hänen kanssaa toiveistasi/ tarpeistaisi ja siitä että suunnittelet lähtöä, ainakin jos mikään ei muutu?