”Taas kerran mietin, että kaikki miehet on pahoja.”

”Tästä tulee varmasti pitkä kirjoitus, enkä tiedä julkaisetko tätä koskaan. Mutta tämä on vain minun tapani eheyttää itseäni, kertoa tarinani jollekin täysin tuntemattomalle ihmiselle. Koska sitä eheytymistä kohden mennään. 

Lapsuuteni oli hyvä, ainakin jollakin mittapuulla. Minulla oli rakastavat vanhemmat, koti missä asua. Rajoja ja rakkautta. 

Paljon vietin aikaani, lomia mummolassa. Todella tärkeä paikka minulle, muistan hetket mummon kanssa kun istuttiin keinussa ja puhuttiin elämästä. Lapsuudesta kotona en muista juurikaan mitään. 

Teini-ikä oli yhtä helvettiä. Äiti mietti itsemurhaa, puhui minulle asioista. Hänen maailmansa romahti kun isäni petti. Minä pieni ihminen kannoin suurta huolta äidistä ja äidin jaksamisesta. 

Samalla olin koulukiusattu, ystäviä ei ollut kuin muutama niitä muita kiusattuja. Ketään ei ollut kenelle puhua murheista. Minun vaan piti jaksaa kannatella äitini pysymään tässä maailmassa. 

Voimani sain hevosista. Hevosten kanssa touhutessa tuntui kaikki murheet kaikkoavan, oli vaan kaikki hyvin. Sen takia varmaan paljon aikaa tallilla vietinkin. 

Myöhemmin alkoi myös pojat kiinnostaa. Kylillä tuli kavereiden kanssa pyörittyä. Tapasin pojan, ehkä se oli se minun ensi rakkaus. Tai ainakin kuvittelin niin. Tapailtiin ja kaikki oli hyvin. Kunnes yksi päivä kaikki ei ollutkaan hyvin. Hän heittäytyi hyvin mustasukkaiseksi. Alkuun sain sanallisesti niskaani kaiken. Myöhemmin lentelin seinille. Viina maistui ja mustasukkaisuus sekä minun pahoin pitely vaan paheni. Hänellä oli kuulemma oikeus siihen, kun petin häntä vaikka en pettänyt koskaan. Ja aina vaan jaksoin rakastaa. Viimein hän petti minua, senkin annoin anteeksi. Juna-asemalla kun olin kotiin lähdössä hän ilmoitti minulle, että tämä oli tässä. Niin me sitten erottiin, jonkun ajan päästä toinen tuli katumapäälle, mutta onneksi pidin pääni ja en antanut periksi ja palannut takaisin. 

Menin rikki, ajattelin et kaikki miehet pettää niinhän isänikin teki äidilleni. 

Lähdin sitten hevosalan hommiin kun se oli se mistä saisin voimia jatkaa ja uskoa parempaan elämään. Elämäni suurin virhe, mutta kun ei ole sitä kristallipalloa millä näkisi tulevaisuuteen. 

Löysin pienen maalaistallin mikä etsi hevostenhoitajaa. Vanhempi eläkkeellä oleva pariskunta piti sitä ja paikka vaikutti oikein mukavalta. Eikun sinne siis intoa täynnä kun pääsisin vihdoin tekemään työtä mitä rakastan ja saisin kaikessa rauhassa parannella haavojani. 

Viihdyin paikassa, tapasin pojan johon ihastuin. Tutustuttiin kaikessa rauhassa, ja aloin pikkuhiljaa luottamaan taas toiseen sukupuoleen.. 

Eräänä päivänä työnantaja päätti hiukan ottaa alkomaholia ja ilmeisesti siinä vaiheessa häviää ihmiseltä kaikki järki päästä. Tein iltatallia kaikessa rauhassa kun tämä vanha herra tuli takanapäin ja tarttui rintoihin kiinni. Sanoen, että harvoin sitä nuoren tissejä saa puristella. Käskin painua pois ja jättää minut rauhaan. Yritti vielä muutaman kerran, mutta kun tylysti työnsin pois niin jätti rauhaan kiroillen. 

Tästä ei koskaan keskusteltu ja työt jatkui. Sain rauhassa tehdä työni, kunnes tuli päivä. Tuttu ja turvallinen mies työnantajan poika tuli käymään. Oli ollut edellisenä iltana viihteellä. Siinä kahvit juotiin ja juteltiin. Muut jäi vielä kahvipöytään ja minä tallihommiin. Pian huomasin, että tuo mies oli tullut talliin myös makoilemaan sohvalle. Huuteli sieltä minulle, että kyllä hän tietää mitä olen vailla. Minä 17 vuotias kokematon tyttö, mistä tuo mies voisi tietää mitä minä olen vailla. Pitäisi kuulemma lähteä postin haku reissulle niin saisin sitä mitä haluan. Kuuntelin alkuun hiljaa, sitten töksäytti, että nyt kun lähdet sinne postin haku reissulle niin saat munaa silleen et tuntuu. Sanoin etten todellakaan ole lähdössä mihinkään postia hakemaan ja jatkoin työtäni. Hän huuteli sieltä, että kun panettaa niin perkeleesti niinkuin aina krapulassa. 

Lähdin toiseen talliin ajatellen, että saan jatkaa työni rauhassa kun ei jaksa siellä yksin olla. Kuinka väärässä olinkaan jälleen kerran. Siivosin kaikessa rauhassa karsinaa kun huomaan herran seuranneen minua. Katsoi kummasti ja hetkessä olin painettuna seinää vasten. Hän kiskoi housuni alas ja tyydytti omat tarpeensa. Tuumasi lopuksi, että nyt sait mitä halusit. Yritin pyristellä vastaan, yritin huutaa, mutta ääni ei kulkenut. Lamaannuin, itkin. Kun herra lähti niin juoksin itkien sisälle, pikkuhiljaa tapahtumat alkoi isketyä päähäni. Minut oli raiskattu, ihmisen toimesta ketä olin pitänyt luotettavana ja ystävällisenä. 

Illalla itkien soitin parhaalle ystävälle mitä oli käynyt. Hän sanoi, etten siellä enää voisi olla. Sanoin etten todellakaan, mutta miten uskaltaisin kertoa vanhemmilleni mitä oli tapahtunut. Syyttäisivätkö minua tapahtuneesta, mitä siitä seuraisi. Keräsin rohkeuden soittaa vanhemmilleni, että haluan pois. Mutta en uskaltanut kertoa tapahtuneesta. Eivät tänäkään päivänä tiedä mitä heidän lapselle on tapahtunut. 

Seuraavana päivänä pääsin pois, parantelemaan haavojani. Saatesanat oli työnantajalta kuinka ei nuorille enää työt kelvannut, kuinka huonosti olin asiani hoitanut. Mielessäni mietin, että aika paljon saitte, aivan liikaa..

Elämä jatkui, paljon tapahtuneet pyöri mielessä, mutta en saanut kenelläkään kerrottua asiasta. Tunsin niin paljon häpeää, syyllisyyttä. 

Pikkuhiljaa alkoi haavat parantumaan, ja lupasin itselleni ettei kukaan minua enää satuta. En kenenkään antaisi tehdä minulle mitään pahaa. 

Elämä kuljetti, tapasin niitä hyviä ja huonoja miehiä. Ystävystyin monen miehen kanssa, koska en halunnut ketään päästää elämääni kunnolla. Enhän antaisi kenenkään enää satuttaa itseäni. Kunnes tapasin oikeasti kiltin pojan, joka sitten varmaan olikin liian kiltti. Meillä oli kaikki hyvin, mutta silti tuntui et joku on väärin. Päädyttiin sitten kumminkin eroon, välillä kaipasin sitä kilttiä ja turvallista miestä älyttömän paljon. Mutta tiesin, että loppupeleissä en olisi onnellinen siinä suhteessa koska jotain puuttui. Halusin olla parisuhteessa missä tunteet tuntuu ja tunnen olevani nainen. Missä minua arvostetaan. Meillä oli vaan kaikki hyvin. Joskus olen kyllä miettinyt jos oltaisiin jatkettu, että minkälainen elämä meille olisi tullut. Mutta mennyttä ei takaisin saa. 

Elämä heitteli, mikään ei kiinnostanut. Tapasin mukavan tuntuinen miehen, sai houkuteltua minut muuttamaan toiselle puolelle Suomea paikkaan mistä en tuntisi ketään. Niin sitä hölmönä lähdin uusiin tuuliin. Olin kotini vanki koska en tuntenut ketään muuta sieltäpäin kuin hänen vanhempansa ja hänen parhaan kaverin. Pikkuhiljaa totuus alkoi paljastua kuinka mukava ihminen hän onkaan. Alkoholia meni enemmän kuin tarpeeksi, mustasukkaisuus alkoi näyttäytyä koska vietin aikaani hänen parhaan kaverin kanssa. Hänen mielestään tietysti pettäen.. Todellisuudessa istuttiin ja juotiin kahvia, käytiin koirien kanssa metsässä, etten tuntisi olevani niin yksinäinen. 

Taas kerran mies otti viinaa, alkoi raivota taas pettämisestä.. Kävi käsiksi minuun, raivosi etten minä ole kenenkään muun kuin hänen, että jos en ymmärrä lopettaa niin hän pistää minut lopettamaan. Viimein otti minut vastoin tahtoani. 

Vanhat muistot tulvahti mieleen, olin aivan rikki. Puhelu parhaalle ystävälleni, sille ainoalle joka tiesi edellisestä tapahtumasta. Ruvettiin miehen selän takana suunnittelemaan minun muuttoa pois. Salassa, koska pelkäsin mitä tekisi jos saisi tietää, että lähden. Hetken päästä huomasin olevani raskaana. Maailmani romahti. Mietin voisinko koskaan rakastaa lasta jota en ole tietoisesti halunnut, joka on saanut alkunsa niin että en ole sitä itse halunnut. Halusinko pitää elämässäni loppuikäni noin hullun ihmisen lapsen kautta. Samaan aikaan rakas mummoni kuoli, romahdin vielä lisää. 

Mies oli onnensa kukkuloilla koska olin raskaana. Ei kuulemma parempaa uutista olisi voinut saada. Mutta epäili samaan aikaan onko se hänen vai hänen parhaan ystävän. 

Samaan aikaan tein päätöksen, että en lasta voisi pitää. Ensimmäiseen neuvola käyntiin mies halusi mukaan, esitti kuinka onnellinen perheenlisäyksen suhteen olimme. Seuraavalla kerralla pääsin yksin ja sain sanottua neuvolan tädille etten lasta halua pitää. Suuresti ihmetteli päätöstäni, koska olinhan onnellisesti parisuhteessa.. Pitkien keskustelujen jälkeen sain kumminkin ajan aborttiin, paras ystäväni tuli tuekseni. Illalla kotona kuuntelin kuinka mies ja paras ystäväni keskustelivat keittiössä kuinka kumpikaan ei voinut ymmärtää etten lasta halunnut pitää. 

Silloin päätin, että pois on päästävä ja pian. Tiedä mitä tulevaisuus toisi. Seuraavana päivänä soitin vanhemmilleni, että pitäisi päästä pois. Voisinko hetkeksi tulla sinne. Tottakai kodin ovi oli auki minulle..

Lähdin samantien, vaatteet pakkasin matkaan ja menoksi. Sain känni soitteluja perään, kuinka olin koko kylälle kuulemma jakanut persettäni. Ja kuinka minun luo tultaisiin käymään haulikon kanssa kun kaltaiseni huora ei ansaitse elää. 

Taas kerran mietin, että kaikki miehet on pahoja. Ei tainnut olla yhtään hyvää miestä tässä maailmassa..

Aikaa kului ja tapasin miehen. Miehen joka ei uskaltanut edes kädestä pitää minua alkuun kiinni, mistään muusta puhumattakaan. Sai minut uskomaan, että ehkä niitä hyviä miehiäkin on. Tapailtiin, rakastuttiin, muutettiin yhteen. Kaikki oli alkuun todella hyvin. Olin saanut sen lapsuuden unelman, talo maalla, eläimet pihassa, rakastava mies. 

Pikkuhiljaa alkoivat miehen kaverit viettää meillä enemmän ja enemmän aikaa. Veli tuli aamu kuudelta omilla avaimilla sisälle. En tuntenut enää olevani tärkeä, vaan olin tippunut sijalle 100 miehen elämässä. Kaikki meni minun edelle. Alettiin riitelemään paljon, ja asiat vaan meni aina huonommaksi. Paha oloni paheni, pitkään tuskailin koska minulla oli se lapsuuden unelma ja hyvä mies. Ei juonut, ei lyönyt, rakastikin kuulemma. Mutta minun oli paha olla koska kotini oli muuttunut, se ei ollut rauhallinen vaan aina oli joku muukin meidän kanssa. 

Pitkään tuskailin asiaa, viimein isäni sanoi, että mieti asia niin et kuka sinua itseäsi rakastaa enemmän kuin sinä itse. Ja sinä itse olet oman onnesi herra. Sanoja hauduttelin, ja mietin. Tulin tulokseen, että onnellinen en ole, että viisaampi erota. 

Elämällä on vaan kiero huumorintaju. Kun olin saanut revittyä elämäni rikki, huomasin olevani raskaana. Keskusteltiin sitten pitkään ja päädyttiin yrittämään vielä. Mies lupasi rauhaa taloon ja olla enemmän sitten minun ja vauvan kanssa. Voitte varmaan arvata miten kävi, minä olin vauvan kanssa, mies kavereiden. Minulle jäi kodin hoitaminen ja jos en jaksanut niin kuulin siitä valitukset. 

Miehen äiti aina sanoi, että naisen kuuluu hoitaa koti ja lapset. Hyvin huomasi opin menneen perille.

Reilun 1,5 vuotta kestin vauva arkea ja huonoa parisuhdetta. Sitten isäni sanat palasi jälleen mieleen ja tein päätöksen, että erotaan vaikka rakastan. En vaan jaksanut arkea missä ei ollut omaa rauhaa eikä aikaa. 

Niin revin elämäni jälleen kerran rikki. Muutin lapsen kanssa kahdestaan asumaan. Aloitin työt ja opiskelut. Elämä oli kiireistä, mutta huomasin kaipaavani sitä toista ihmistä elämääni kaikesta huolimatta. Tapailin joitakin, mutta kukaan ei tuntunut oikealta, ei tunteet syttyneet. Kunnes minulle kirjoitti mies joka herätti mielenkiinnon. Jonkin aikaa kirjoiteltiin ja viimein tavattiin. Tunteet roihahti molemmin puolin. Suunniteltiin tulevaisuutta, kuinka muuttaisin hänen luo kun saisin opinnot tehtyä. 

Pikkuhiljaa alkoi arki astua meidänkin elämään ja arjen mukana mustasukkaisuus. Mustasukkaisuus ystävistä , lapseni isästä. Lapseni isä kävi siihen aikaan paljon minun luona lasta tapaamassa ja hoitamassa kun olin töissä. 

Yhtenä iltana sitten otettiin aiheesta ihan kunnolla yhteen, herra lopetti puhelun sanoihin tapan itseni jos en sinun kanssa saa olla. Muutaman tunnin päästä yritin kysellä joko on rauhoittunut. Ei vastausta. Säikähdin ja nappasin lapsen autoon. Lähdin ajamaan useamman sadan kilometrin päähän yötä vasten. 10 km ennen määränpäätä herra soitti, oli humalassa. Ei ollut tarkoittanut sanojaan, täysissä sielun hengissä oli. 

Tämä tuli täysin puskista, että edes viinaa joi. Ei ollut sanallakaan maininnut ennen. Kävi ilmi keskustelujen myötä, että kun joku asia ahdisti niin turvautui alkoholiin. Olin rikki, taas kerran löysin miehen joka juo ja on mustasukkainen. Enää puuttui se väkivalta. Sitä ei kyllä koskaan tähän suhteeseen onneksi tullut. 

Jonkin aikaa yritettiin, mutta miehen mustasukkaisuus vei voiton. Ja päädyttiin eroamaan. Nykyään ollaan hyviä ystäviä. Että jotain hyvääkin tämä suhde toi tullessaan. 

Päätin, että nyt saa riittää. Ei enää miehiä elämään. Helpommalla pääsen, hukuttauduin töihin niinkuin ennenkin ja valmistuin koulusta. 

Puoli vahingossa elämään pääsi livahtamaan ihminen, ihminen joka herätti kiinnostuksen. Tapailtiin ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Kunnes lähdettiin viikoksi Leville, missä ilmeni että hän oli vain minun kanssa kun ei parempaakaan saanut. Viestitteli exälleen meidän yhteisen reissun ajan ja valitti kuinka hänet haluaa takaisin..

No sanomattakin selvää, että se oli meidän viimeinen reissu ja hetki yhdessä. Sekä mun mies vihani kasvoi vain..

Nyt totisesti päätin ettei kukaan tule elämään. Ja se lupaus pitikin. Vanha tuttu entisen parhaan ystäväni mies halusi kahvitella ihan vaan ystävänä. Kahviteltiin, pitkän ajan päästä hän tunnusti ihastuneensa minuun. Vietettiin aikaa yhdessä, koska sain hänen kautta rakkaat pojat elämääni. Kun en enää ollut ystäväni kanssa tekemisissä niin en nähnyt heidän lapsia, mutta nyt sain heidät takaisin. 

Ei missään vaiheessa seurusteltu, koska tiesin ettei hänestä voisi koskaan olla minulle mieheksi. Pian alkoi alkomaholi maistua ja sen kautta mustasukkaisuus alkoi nousta pintaan. En hänen mielestä olisi saanut viettää ystävieni kanssa aikaa, jos olin viettämässä niin hän etsi vara-avaimen kotiini ja meni sinne odottamaan. Yritin päästä eroon, mutta ei. Ei ennenkuin palasi entisen vaimonsa luo takaisin. Olin helpottunut, vihdoin pääsin riippakivestä eroon. 

Ja nyt ei elämääni ketään todellakaan tulisi.. Hukuttauduin töihin, en kaivannut ketään elämääni. Olin onnellinen lapseni kanssa, ostin talon. Toteutin sen lapsuuden unelmani. Talo maalla, eläimiä pihassa. 

Elämän kiero huumorintaju ottaa taas vallan, saan potkut töistä sairauteni takia. Joudun pitkälle sairaslomalle, aikaa on aivan liikaa en pysty enää hukuttautumaan töihin. Rahat on tiukalla, mieli on välillä todella maassa kun vaan kotona olen..

Mutta niin vaan jotenkin päivästä toiseen selvittiin. 

Olen vuosia ollut suomi.24:lla profiililla mikä on niin luotaan työntävä kuin olla ja voi. Olen saanut olla rauhassa, kun kukaan ei uskalla eikä halua kirjoittaa. 

Kunnes boksiin tipahtaa kirje, kirje mieheltä. Alkuun ajattelin ettei tästä mitään tule. Häviää kun kerron synkän menneisyyteni. Ei vaan hävinnyt. Pyysi tapaamista, minä vastustelin koska olinhan päättänyt ettei minun elämään tule ketään. Ja 8 vuotta olin lapsen kanssa ollut onnellinen kahdestaan. Sitkeästi jaksoi kirjoittaa, soittaa. Mielenkiinto heräsi, alkoi se jäätynyt sydän pikkuhiljaa huomaamatta sulaa. 

Sai ajatukset kääntymään tapaamiseen. Sovittiin päivä koska tavataan, sitä päivää ei koskaan tullut koska tavattiin jo ennen sovittua päivää. 

Olin onnellinen, avasin elämäni, oveni tälle miehelle. Hän tietää kaiken elämästäni, niin ne hyvät ja huonot asiat. Alkuun meni kaikki hyvin, tapailtiin ja rakastuttiin. Rakastan niin tulisesti, että välillä oikein pelottaa. 

Tuli joulu ja alkoi ongelmat. Ei nähdä, koska ei ole aikaa ei rahaa. Saan vaan selityksen, että pitää antaa lapselle aikaa niin ei ole aikaa minulle. 

Yritän pyytää löytämään kompromissia, mutta ei hän ei tule vastaan. Hänen pitää olla lapsen kanssa eikä siitä voi tinkiä. 

Elämän kiero huumorintaju, taidan olla menettämässä elämäni talon, lapsuuden unelman sekä sen miehen jota rakastan. 

Minusta elämä voisi alkaa näyttämään kieroa huumorintajua jo jollekulle muulle, minun kiintiö alkaa olemaan täynnä.”