Tältä se sitten näyttää ja kuulostaa, kun empatia ei kuulu yhteiskunnan päätöksentekoon

”Eduskunnan budjettisirkus on ollut taas tällä viikolla käynnissä. Hikeä, kyyneliä ja haukotuksia ja tuhatmäärin puhdasta sontaa.”

Näin arvokkaasti kirjoittaa kannattajilleen valtionvarainministeri Riikka Purra oppositiosta. Hän on muutama päivä sitten sanonut myös, että olemme tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse ja siksi on pakko tinkiä siitä. Sen hän jättää sanomatta, että vähävaraisten pitää tinkiä elintasostaan tai siis toimeentulostaan, sillä Purran viisaudet eivät päde hyväosaisten suhteen, sillä heidän elintasoaan ja samalla omaansa hän on verokevennyksillä nostamassa.

Hän osoittaa sanansa suoraan heille, joilta hän on leikkaamassa. Niin kuin puolueensa kansanedustaja viime viikolla käyttämällä osasta heistä termiä loinen. Perussuomaisten halveksunta vähävaraisia kohtaan ei enää olen edes piilotettua, vaan luotisuoraa. Vähävaraisen oma vika on vähävaraisuus ja elintaso on ansaitsematonta. Ei sitä nyt joka päivä tarvitse syödä.

Mihin tämä perussuomalaisten poliitikkojen retoriikka johtaa sitten puolueen kannattajien joukossa. Siitä esimerkin antaa eilen sanaisen arkkunsa antanut perussuomalainen Timo T:

”Ihan sama. Köyhillä vois olla jotain jos tekis jotain. Kaikki tää kitinä on johtanut siihen, että mulle on ihan saatanan sama, että kuoleeko joku vähävarainen jonnekki hankeen, mikään ei tunnu riittävän vaan kaikki pitäs jonku muun maksaa. Tuo vinkuminen kääntyy vaan vastaan.”

Tässä kommentissa kiteytyy perussuomalaisten poliitikkojen sanoma, jota he ovat kuukausien aikana eduskunnasta käsin viljelleet. Ei noin näkyvän väkivaltaisella tavalla, vaan hieman silotellen. Sanoma silti sama. Välinpitämättömyys ja julmuus valuu ylhäältä alaspäin ja asenteet jyrkkenevät entisestään. Historialliseen kontekstiin laitettuna seuraavana on vuorossa teot, kun sanat eivät enää riitä.

Tältä se sitten näyttää ja kuulostaa, kun empatia ei kuulu yhteiskunnan päätöksentekoon.