Ihmiset ja suhteet

Kaksinaista: Parisuhteessa se vain on toisin

Teksti: Kati

Sinkkuus on sydämen asia. Sinkkuus on mielentila ja asennekysymys. On naissinkkuja, jotka ovat sinkkuparkoja, koska he kokevat sen olevan jonkinlainen vitsaus, joka seuraa heitä jatkuvasti. Ja on sinkkuja, jotka ovat sinkkuja sinkkuna olemisen ilosta, tanssivat pöydillä, flirttailevat estottomasti, tapailevat vaikka useampaa miestä kerrallaan (eivät ehkä toteuta käytännössä näitä kaikkia, mutta tanssivat pöydillä ainakin henkisellä tasolla) – mutta ennen kaikkea he ovat sinkkuja omasta valinnastaan!

Miesten kohdalla on toisin. Ei miehelle (etenkään mukavan näköiselle miehelle) ole mikään vitsaus olla sinkku. Ei kukaan ajattele miehestä että voi tuota parkaa, kun se joutuu aina olemaan yksin. Ehei, sinkkumiehen ympärillä pyörii monta ottajaa, joista mies voi halutessaan valita.

Entä naiset? Kaunis ja yksin elävä nainen herättää helposti epäilyksen siitä, että naisen luonteessa on oltava jotain vialla. Muutenhan joku komea roomeo olisi jo poiminut neidon kelkkaansa. Siispä naisesta tulee sinkkuparka, joka kuvittelee olevansa ikuisesti vanhapiika ja kelpaamaton kenellekään. Kuten kaikessa muussakin, pelkomme ajaa helposti asioita toteutumaan.

Eve esitti viimeksi viisi parisuhteeseen liittyvää asiaa, jotka sinkun silmin näyttävät täysin järjettömiltä. Kaikella rakkaudella Eve, parisuhteessa jotkin asiat vain ovat toisin.

1. Kuka huolehtisi parisuhteen yhteisestä ajasta, ellei nainen sitä tekisi?

Siivoamisesta – että siivotkaa yhdessä? Voin kertoa, ettei se ole lainkaan niin yksinkertaista. Kun minusta tuntuu, että kotona on epäsiistiä, ei Kalle välttämättä näe asiaa puoliksikaan siihen suuntaan. Hänen mielestään siivotaan silloin, kun on likaista.

Naisella ja miehellä on erilaiset siisteysstandardit. Nainen kykenee jäljittämään villakoiran sängyn perimmäisestä nurkasta, kun mies puolestaan (mahdollisesti) näkee pölypilven siinä vaiheessa, kun se on kiivennyt pöydänjalkaa pitkin hänen tietokoneensa näppäimistölle. Ja mitä sitä silloinkaan imuroimaan, jos muuten on siistiä, yksittäisen roskanhan voi laittaa roskikseen!

Parisuhteen alussa yhdessä siivoaminen vielä onnistuu, mutta siinä vaiheessa, kun kumpikin alkaa jälleen elää omaa elämäänsä ja kuherteluvaihe päättyy, alkaa mies elää myös omien siisteysstandardiensa mukaan. Samoin nainen.

On täysin totta, ettei kotiin tuleva mies yleensä (ikinä) huomaa, että kodissa on siivottu. Tarjoan ratkaisuksi suoraa viestintää, jossa kerrotaan, että siivoamiseen meni niin ja niin kauan. Sen toimivuudesta ei tosin ole mitään takeita, mutta haaveilla sopii, että mies eräänä päivänä ryhtyy siivoamaan ihan vaan myötätunnosta.

Sitä paitsi, kuka oikeasti haluaisi siivota yhdessä puolisonsa kanssa silloin, kun kyse tosiaan on viikon ainoasta yhteisestä hetkestä? Imuroiminen nostaa sykettä ja saa hermostumaan helpommin, joten en missään tapauksessa halua tuhlata muutamaa yhteistä tuntia siihen, että rehkin ja nuohoan sohvanalusia vanhoissa legginseissä ja nukanpoistokonetta kaipaavassa kodin ulkopuolelle kelpaamattomassa neuleessa äyskien puolisolle, jonka sukka löytyy sängyn alta, nenäliina yöpöydältä, aamukahvikuppi tietokoneen vierestä ja suihkuun mennessä riisutut vaatteet pöntön päältä.

Toinen vaihtoehto olisi tietenkin siivota minihameessa ja tukka tuuheaksi föönattuna, kuten muuan ikäisekseen simpsakka europarlamentaarikko kertoo tekevänsä.

2. Miehen on tultava toimeen ystävieni kanssa

Olen eri mieltä miehen hiljaisuudesta ystävieni seurassa. Itse kiinnitän miehessä erityisesti huomiota siihen, miten hän kommunikoi naisen ystävien kanssa. Arvostan suuresti Kallea siinä, että hän on suhtautunut parhaisiin ystävättäriini alusta alkaen reilusti ja avoimesti. Hän on jopa ystävystynyt miespuolisten ystävieni kanssa, jopa vaikka yksi heistä on kertonut pyytäneensä minua ulos useita kertoja – tuloksetta.

Miten me muka voisimme jakaa kokonaisen ihmiselämän, jos emme pääsääntöisesti ole mieltyneitä samankaltaisten ihmisten seuraan?

Mustasukkaisuus ystävistä ei ikävä kyllä tässä elämässä, joka päihittää fiktion mennen tullen, ole välttämättä aina ihan turhaa. Muistan kuunnelleeni muinoin ystävätärtä, joka raskaana ollessaan (!) petti tulevan lapsensa isää yhteisen ystäväpariskunnan urhon kanssa. Lähdetään kuitenkin siitä, että kyse on poikkeuksesta.

3. Bridezilla voi kuoriutua kenestä tahansa

Häähössötyksestä joudun harmikseni olemaan täysin samaa mieltä. Pahinta naisten häähöösäämisessä on, että häähullu voi paljastua kenestä tahansa. Yleensä siitä henkilöstä, jonka vähiten uskoisit sortuvan moiseen. Miehenä sen kestäminen vaatii luultavasti lukuisia tuoppeja tai buddhalaismunkin itsekuria. Naisena sitä on aika kiusallista seurata sivusta, olipa sitten sinkku tai parisuhteessa.

Häähössöttäminen ei yleensä laannu omien häiden myötä vaan siirtyy seuraavan sukupolven avioitumisesta hössöttämiseksi. Pahimpia ovat petetyiksi itsensä kokevat äidit, joiden esikoiset ovat menneet naimisiin salaa kaukaisella korallisaarella. Seuraavaksi avioitumisvuorossa olevan lapsen häähuumaan panostetaan sitäkin suuremmalla tarmolla.

4. Puoliso ei kuulu ystävätapaamisiin

Puolison raijaamisesta ystävätapaamisiin olen niin ikään samoilla linjoilla. Onnekseni tällaiset asiat eivät aiheuta Kallen kanssa minkäänlaisia ongelmia. Kalle toteaa yleensä itse menevänsä puuhaamaan jotain kavereidensa kanssa, kun minulla on tiedossa tyttökavereiden tapaamista. Jos minut on kutsuttu juhliin, joissa en usko Kallen viihtyvän, sanon yleensä sen hänelle ihan suoraan. Joka kerta hän on ollut yhtä kiitollinen velvollisuuksista vapauttamisesta. Ja minä voin rauhassa viettää tyttöjen iltaa.

5. Huono viinapää johtuu vanhuudesta, ei parisuhteesta. Känniriidat johtuvat parisuhteesta.

Voisikohan viinapään huononemisella kuitenkin olla yhteys siihen, että ihmiset yleensä pariutuvat hieman vanhempina ja siten ikävuosia alkaa repussa painaa useampi. Hence, muutama viinilasi riittää tuhoamaan seuraavan päivän aiotut puuhat.

Riiteleminen ja muu kiukuttelu yhteisinä juhlailtoina näyttäisi tosiaan kuuluvan usean pariskunnan elämään. Kyse lienee siitä, että puhumattomat asiat ja selvittämättömät solmukohdat parisuhteessa tuntuvat muutaman tuopin jälkeen täysin kestämättömiltä. Tukahdutetut tunteet nousevat yhtäkkiä pintaan ja itselle tehdyt lupaukset pitkämielisyydestä ja vaikenemisesta ainakin toistaiseksi tuntuvat mahdottomilta pitää.

”Kun se ei ikinä auta mua kotitöissä, mä joudun aina siivoamaan yksin. Kyllä mäkin mielelläni viettäisin perjantai-iltapäivän sohvalla maaten ennen juhliin lähtemistä mutta paskassako me sitten eletään?” tai ”Mun mielestä on ihan sietämätöntä, että se kuluttaa kaikki rahansa baariin. En mäkään voi laittaa koko palkkaa haisemaan, kun ruokaakin pitää ostaa.” ja ”Mä en jaksa sitä enää, että se aina jää dokaamaan aamuviiteen asti. Mä haluan edes joskus poistua juhlista yhdessä.” alkavat tuntua lievässä laitamyötäisessä asioilta, joiden käsitteleminen ei voi odottaa. Ei edes seuraavaan päivään.

Ja mitä hyvän tyttöystävän valan vannomiseen tulee – siinä saa ihan tosissaan työskennellä itsensä kanssa, kun ensimmäisen kerran löytää itsensä varattua tuuttaava luuri kädessä. Kun tuli soitettua puolisolle baariin, että se voisi joskus kotiutua ennen pilkkua. Tai kun leukaperiä alkaa kiristää ihan oikeasti viidennen pyykkikoneellisen jälkeen toisen maatessa sohvalla tyytyväisenä vapaapäivästä.

Siinä tuntee itsensä yhtäältä ilkeäksi pikkuhitleriksi, joka yrittää pakottaa rentoutumiseen kykenevän (miehen mukaanhan nainen ei siihen kaiken hössötyksensä keskellä pysty) puolisonsa kotityöleirille. Toisaalta olo on voimaton ja oikeudenmukaisuuden pieni ääni kitisee korvan juuressa, että kyllä molempien pitäisi kantaa kortensa parisuhteen valtavaan kekoon.

X