Kaksinaista: Yhteen parisuhteeseen tarvitaan paljon ihmisiä

Käsi ylös kaikki sinkut, joille on ystävätär soittanut ja sanonut seuraavasti: ”Hei, nähtäiskö viikonloppuna, tehtäis jotain kivaa, mentäis vaikka leffaan tai baariin, nyt kun Jouko/Juha-Petteri/Matti/ Ihanapupupoikaystäväni on matkoilla..”.

Hyvä ystäväni syyllistyi tähän pari päivää sitten. Sain hänet myöntämään, ettei hänelle olisi tullut mieleenkään soittaa minulle, ellei hänen miehensä olisi poissa kotoa. Tämä kakkosluokanvaraviihteeksi joutuminen on jokaisen sinkun kohdattava, kun ystävät ympäriltä pariutuvat. Oudointa yhtälössä on, että useimmat pariutuneet kokevat parisuhteen kohenevan kun ovat käyneet juttelemassa ystävänsä kanssa. Miksi he sitten tekevät sitä niin vähän?

Epälojaalisuus-argumentti

Suhteen asiat kuuluvat suhteen osapuolille. Vaikka ennen parisuhdetta ystäväporukassa olisikin jaettu kaikki yksityiskohdat miehen kanssa käydyistä keskusteluista, miehen henkilöhistoriasta ja seksistä miehen kanssa, suhteen vakiintumisen jälkeen nainen voi kokea petturuudeksi puhua miehen asioista omille ystävilleen. Parisuhteessa on muodostettu kahden hengen joukkue, ja sen toimintastrategia on luottamuksellinen. Toisaalta, tämä argumentti usuttaa myös taikauskoisuuteen. Naiselle saattaa tulla luvattoman huono omatunto avauduttuaan miehensä junttimaisesta isästä ystävälleen. Nainen pelkää, että apen kustannuksella naureskelu kostautuu. Päinvastoin, vaikeneminen arveluttavista tai huvittavista aiheista se vasta kostautuukin: paitsi että se kaventaa helposti keskusteltavissa olevien asioiden määrän pariin, persoonattomaan aiheeseen, se rapauttaa ystävien välistä läheisyyttä. Ystävä ei voi olla läsnä sellaisessa elämässä, josta ei kerrota tälle mitään. Kuinkahan paljon perheväkivaltaa ehkäistäisiin sillä, että ihmiset eivät poteroituisi suojaamaan perheensä yksityisyyttä?

Elämänvaihe, jossa ystävät eivät ole niin tärkeitä

Sydänystävät ja bestikset kuuluvat peruskouluun, hyviä ystäviä on vielä opiskellessa, mutta kun aikuistutaan ja vakiinnutaan, ihmisellä on hänen perheensä. Voisiko joku kertoa minulle hyviä puolia siitä, että sosiaalinen kommunikaatio rajoittuu ydinperheen sisälle? Olen varma että nainen, jolla on perheensä ulkopuolisia ystäviä ja heihin läheiset välit, ei muutu ajastaan jäljessä olevaksi äitihahmoksi, jolle perheen nuoriso puhuu kuin lapselle. ”Ei, kato, etsä äiti vaan osaa käyttää televisiota/ajaa autoa/puhua englantia/katsoa elokuvia kysymättä koko ajan mitä tapahtuu – joten anna kun minä teen sen sinun puolestasi”. Ennen jälkeläisiäkin, pariutuneen naisen arjessa voi olla käytännöllisesti vain hyvin vähän aikaa tavata ystäviä. Kannattaa kuitenkin tehdä vaikka viikoittaisesta puhelusta huoneentaulu: ei viikkoa ilman että juttelee jonkun muun kuin puolison tai työkavereitten kanssa.

Miesrintamalta ei mitään uutta

”Kun olin sinkku, niin lähes aina jossain vaiheessa keskustelua ystävien kanssa käytiin läpi ihastukseni, ja mitä minun ja ihastuksen välillä oli viime aikoina tapahtunut. Nyt kun seurustelen, eikä meillä ole mieheni kanssa mitään erityisiä kriisejä, minulla on olo, ettei minulla ole mitään kerrottavaa. En ole myöskään aikeissa vaihtaa työpaikkaa tai raskaana”, ystäväni sanoi ja näytti huolestuneelta. Onko käynyt niin, että romanttista rakkautta hehkuttava aikamme on tehnyt rakkauden saavuttamisesta ainoan ikikiinnostavan puheenaiheen? Tasapainoisessa parisuhteessa eläminen on suvantovaihe, ja keskustelu voi viritä vasta kun suhteessa ilmenee uhkia.

Haluaisin nyt oikoa erään väärinkäsityksen: Ei ole missään kielletty puhumasta onnellisesta parisuhteesta Sinkut eivät koe sitä puukon kiertämiseksi haavassa! Kun ystäväni rakastuvat ja kokevat vastarakkautta, minä ainakin koen sen toivoa ylläpitävänä: järjettömän romanttisia asioita tapahtuu ihan oikeasti. On myöskin perin haitallista kokea, että keskustella voi vain ongelmista. Tällöin alkaa paitsi nähdä niitä, niin myös tulee sokeaksi sille kaikelle ihanalle, mitä parisuhteessa on. Jos joskus kävisi niin, että näkisi omassa parisuhteessaan ongelmia, ystävä osaa ehkä laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin: Muistatko kuinka onnellinen olit vielä vuosi sitten? Mitä te silloin teitte eri lailla? Jos ystävä ei ole koskaan onnesta kuullut, sitä voi tahtomattaan kannustaa ihmisiä eroamaan.

Kumppani on parasta seuraa – varsinkin kun ei ole mitään tekemistä        

”En mä voi soittaa sulle joka kerta jos meillä on vähän tylsää ja arkista iltaisin. Että hei, Eve, nyt lähdetään ulos, kun toi Jens ei ole keksinyt mitään hauskaa sanottavaa pariin tuntiin”, ystäväni totesi. Yhdessäeläminen tarkoittaa myös arjen kohtaamista yhdessä. ”Minusta tuntuisi ihan kauhealta jos Jens lähtisi aina olemaan kavereittensa kanssa kun minä olen väsynyt tai alakuloinen”.

Tätä on ollut sinkun ehkä vaikein ymmärtää, mutta siinä on samalla jotain hyvin kaunista: kuinka tylsyyskin jaettuna kokemuksena ei ole niin tylsää. Ulkopuolelta pariskuntien ostosreissut näyttävät murhaavan pitkäveteisiltä, mutta osapuolten mielestä heillä ei ole kumppaninsa kanssa koskaan ikävää. Se olo, mikä minulla on kun istun yksin kotona ja luen ajatukset harhaillen jotain dekkaria, on hyvin eri olo kuin se, kun parisuhteen osapuolet katsovat rinnatusten telkkaria tai pelaavat kaksistaan uunoa.

Mutta silloinkin voi soittaa: ”Nyt Eve tulet tänne pelaamaan meidän kanssa, me ollaan pelattu kohta kolme tuntia ja tää peli ei lopu ikinä”. Tehkää kotienne kynnykset mataliksi ystäville, heidän mukanaan tulee paljon iloa ja elämää!