
Mikä miehissä ärsyttää?
Miehet ovat niin ihanan viehättaviä. Miehisiksi mielletyt piirteet saattavat kuitenkin joskus ajaa naiset raivon partaalle. On taustalla sitten yhteiskunta tai geenit, nämä miehisiksi miellettävät ominaisuudet tuntuvat korostuvan erityisesti ison mieslauman kokoontuessa yhteen.

1. Machoilu ei lämmitä naista
Miehinen tapa machoilla yrittäen tehdä vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen ei vakuuta. Machoilu on yleensä merkki huonosta itsetunnosta ja saa naisedustajat tuntemaan epämiellyttävää myötähäpeää miesyksilön puolesta.
Naista ei kiinnosta, keitä kaikkia tunnet, paljonko ansaitset tai millä autolla ajat. Nainen on kiinnostunut siitä, kuka olet. Siihen ei maallinen mammona vaikuta. Tavallinen Pete-putkimies voittaa pisteet kotiin olemalla hauska briljeeraavan mainosmiehen jäädessä name-droppailemaan yksinään.
2. Kilpailuhenkisyys potenssiin kolme
Miehelle kaikki on kilpailua, olipa kyse sitten syömisestä, urheilusta tai tiedosta. Wii-pelihetki miehen kanssa jättää huonon maun, kun mies tuulettaa ympäri kämppää ja uhoaa voittavansa kaikki. Perusperiaatteena on, että mies tietää kaiken ja tekee kaiken paremmin kuin kukaan muu.
3. Mies on sokea eläin
Halutessaan mies tekeytyy täydellisen sokeaksi. Sokeuskohtauksen vallitessa mies on kykenemätön aistimaan tiskejä, roskia, pölyä tai mitä tahansa siivousta ja siirtelyä vaativaa.
Miehellä on sisäsynnynnäinen ominaisuus, joka käynnistää täyssokeuden, kun jotain epämiellyttävää energiaa vaativaa tehtävää ilmestyy esiin. Miehen selviytyminen siivoustehtävistä vaatii selkeästi kohta kohdalta eteneviä ohjeita, joiden tulee olla lyhyitä ja käskeviä.
4. Naisessa tärkein on ulkonäkö, ulkonäkö ja ulkonäkö
Miehelle ulkonäkö on tärkeää. Ei kuitenkaan oma, vaan valitun potentiaalisen elämänkumppanin. Hyvännäköinen nainen todistaa muille sonnilauman jäsenille miehen kyvykkyyden. Hyvännäköisellä naisella mies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta laumansa jäseniltä.
Naisen suurin turmio on lopettaa ulkonäöstään huolehtiminen vakiinnuttuaan. Havaittuaan naisen muutoksen mies tulee levottomaksi ja alkaa vilkuilla sivuille, etsien vihreämpää ruohoa.
5. Heikko hygienia ja käytetyt kalsarit
On miehistä tuoksua hielle tai käyttää samoja kalsareita viikon. Miehen tuoksu on kutsu naiselle soidinmenoihin. Herkkänenäinen nainen on vain niin vieraantunut luonnosta, että suosii ennemmin itsestään ja hygieniastaan huolehtivia yksilöitä.
Muutama ruskea viiva valkoisissa kalsareissa ei miehen mukaan voi pilata tunnelmaa tai vaikuttaa naisen haluihin. Miehillä on myös yksinoikeus päästää ilmaan suolistokaasuja kenenkään hajuaistia säästelemättä. Se ei ole mies se semmoinen, joka ei haise.
6. Addiktiot ja himot
Oli kyse urheilulajista, hedelmäpelien pelaamisesta tai autoista, niitä pitää harrastaa aina täysillä. Jos pelataan koripalloa, sitä pelataan sitten viisi kertaa viikossa. Miehiltä löytyy pelihimoa, urheiluaddiktioita ja työnarkomaniaa. Jos johonkin kiinnostus lopahtaa, aloitetaan toinen. Pakonomainen suorittaminen tai harrastaminen, tuo miehelle hallinnan tunteen ja turvallisuutta elämään. Suorittaessaan itse itselle määrättyjä tehtäviä mies kokee onnistuneensa miehen tehtävässään.
7. Tunneälyn puute
Mies ei aina osaa valita sanojaan. Naiselle ei kannata kertoa totuutta, siitä että hän on lihonut. Vaikeissa elämäntilanteissa mies menettää tunneälynsä kokonaan ja on vaarallinen totuuksia laukova aikapommi. Miehen vieminen ensimmäistä kertaa kotiin näytille vaatii naiselta useita koulutusjaksoja.
8. Ärsyttävät tavat
Useille miehille tulee täytenä yllätyksenä, että kalleuksien kaivelu julkisesti aiheuttaa ympäristölle vaivautuneen tunnelman. Miehillä on tapana asetelle kalleuttaan parempiin asentoihin tai pitää kättä housuissa seurana pikkuveijarille. Toinen kummallisuus on miehen vessakulttuuri. Minkä takia miehillä on tarve tähdätä vessanpöntön vesiosaan aiheuttaen kuuluvan lorinan?
9. Aikaansaamattomuus
Mies on mukavuudenhaluinen olio. Annettuaan urheilulajilleen kaikkensa, mies makaa vetelänä vätyksenä loppuajan sohvalla katsoen televisiota. Tieto tekemättömistä töistä saa miehen silmät lupsahtamaan. Miehen aikaansaamattomuus on käsittämätöntä erityisesti siihen nähden, että mies pystyy mielestään mihin tahansa ja hallitsee hommat. Mies on valmis hakemaan johtajan paikkaa, vaikka ei tietäisi johtamisesta edes alkeita. Loppumaton usko omiin kykyihin tekee sen, että mies kurkottaa kuuseen ja päätyy katajaan tajuamatta edes missä meni vikaan.
10. Konfliktien välttely
Mies ei kestä konflikteja, joihin ei ole näkyvissä selvää ratkaisua. Matemaattisen pulmat tai tappelu sopii miehiseen ongelmanratkaisukykyyn. Mies kokee suunnatonta ahdistusta tilanteessa, jossa asioita tulee selvittää keskustelemalla. Mies saattaa kyseisissä tilanteissa jopa paeta paikalta.
Usein mies päätyy välttelemään vastuuta tilanteista ja sulkeutuu syvään hiljaisuuteen.
Lue myös:
Mikä naisissa ärsyttää?
Mikä ystävässä ärsyttää?
Teksti: Tarja Vilén
Kommentit
10. Konfliktien välttely
Mies ei kestä konflikteja, joihin ei ole näkyvissä selvää ratkaisua. Matemaattisen pulmat tai tappelu sopii miehiseen ongelmanratkaisukykyyn. Mies kokee suunnatonta ahdistusta tilanteessa, jossa asioita tulee selvittää keskustelemalla. Mies saattaa kyseisissä tilanteissa jopa paeta paikalta.
Usein mies päätyy välttelemään vastuuta tilanteista ja sulkeutuu syvään hiljaisuuteen.
ihan täysin totta. miehet on putkiaivoja :))
Kommentit
Hellan lettas kylläpäs me kaikki maailman miehet ollaankin tosi hankalia.
Onpa ollut taas hankala iltapäivä toimituksessa, kun on pitänyt viime tingassa saada sivu täyteen jostain asiasta. Ihan mistä tahansa. Eikö kukaan nyt keksi mitään?!
Ihan vaan sitä tasa-arvoa, kun aikaisemmin listattiin niitä naisten ärsyttäviä piirteitä. Että eiköhän oteta ihan huumorilla.
Mä lisäisin listaan, että mies mielellään värkkää kaikenlaista, mutta jos nainen pyytää jotain värkkäämään, siihen menee vuosia. Minulla on hyvä ystävätär, joka soittaa aina joskus tänne maapallon toiselle puolelle missä asun. Olen sanonut lukemattomia kertoja, että pyydä sitä äijääs asentamaan skype teidän koti-PClle, niin voidaan rupatella ilmaiseksi vaikka tunteja, ja kännykkäänikin voi soittaa edullisesti sillä. Ei ole äijä saanut asennettua, mutta jaksaa kyllä möykätä taustalla kun juttelemme, että ”taasko sä soitat ulkomaille kännykästä!”. Ystävättäreni ei itse osaa, kun käyttää duunissa vain Mäkkejä, mutta ei tuon skypen asentamisen luulisi insinöörismiehelle olevan kummonen juttu, kun meikäläisen kaltainen humanistikin sen puolessa tunnissa sai toimimaan.
Hauskinta on mielestäni se että vaikka täyttäisi kaikki nämä vaatimukset ei ärsyttävästä miehestä se ei kelpaa. Verratkaapa vastaavaa mikä naisissa ärsyttää listaa. Esim miehen machoilu on ärsyttävää mutta naapurin ville ei kelpaa vaan pitää olla tasokas… tämä on se naisten paradoksi. Pitä olla kiltti huomaavainen, tulinen macho rakastaja raju mutta hellä, päättäväine ja aikaansaava mutta joustava ja huomioon ottava ja milloin mitäkin. Eihän sellaisia ihmisiä ole vaan sitten haksahdetaan siihen K.. päähän vaikka on mukava mies kainalossa jolla on omat virheensä. Sitten kun nämä prinsessat aikuistuvat niin ehkä löytyy ihan oikea mies… onnea vaan.
Asiaa! Mulla on kaikki yllämainitut ominaisuudet.
Ikävin piirre miehessäni on, että hän saattaa alkaa kiroamaan minua ihan missä vaan yleisellä paikalla,, vaikka kuvittelisi aikuisen harmaapään jo osaavan käyttäytyä niinkuin tuon ikäisen miehen pitäisi.
10. Konfliktien välttely
Mies ei kestä konflikteja, joihin ei ole näkyvissä selvää ratkaisua. Matemaattisen pulmat tai tappelu sopii miehiseen ongelmanratkaisukykyyn. Mies kokee suunnatonta ahdistusta tilanteessa, jossa asioita tulee selvittää keskustelemalla. Mies saattaa kyseisissä tilanteissa jopa paeta paikalta.
Usein mies päätyy välttelemään vastuuta tilanteista ja sulkeutuu syvään hiljaisuuteen.
ihan täysin totta. miehet on putkiaivoja :))
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous