Ihmissuhteet

Opi tunnistamaan manipuloija – näin hän jyrää kotona ja työpaikalla

On monia hankalia ihmistyyppejä, mutta manipuloija on ehkä vaarallisin kaikista. Näin tunnistat ihmistyypin, joka hakee vaikutusvaltaa likaisin keinoin ja toisten hyvinvoinnin kustannuksella.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Istock

Manipuloiva ihminen haluaa vaikutusvaltaa.

On monia hankalia ihmistyyppejä, mutta manipuloija on ehkä vaarallisin kaikista. Näin tunnistat ihmistyypin, joka hakee vaikutusvaltaa likaisin keinoin ja toisten hyvinvoinnin kustannuksella.

Ovela ja usein sosiaalisesti taitava manipuloija saa ihmisen tekemään asioita, joita hän ei haluaisi tehdä. Psykoterapeutti Marica Brandt-Pihlström sanoo, että manipuloija on persoonallisuustyyppi, josta on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa.

Millainen on manipuloiva persoona?

Manipuloiva persoona haluaa vaikutusvaltaa ja nauttii siitä, että saa muut ihmiset tekemään ikäviä asioita, joita nämä eivät välttämättä haluaisi tehdä.

Kyseessä on keinoja kaihtamaton peluri, joka on yleensä kasvanut hirvittävän kieroon jo varhaisessa lapsuudessa. Hänellä ei ole empatiakykyä eikä hänellä ole ehkä ollut yhtään hyvää ihmissuhdetta. Usein hänellä on koko ajan ulkopuolisuuden tunne, jota hän ei ole oppinut sietämään.

Pahinta on, että manipuloija näyttää saavan hyvää oloa siitä, että joku toinen kärsii. Tämä epäsuoran kommunikoinnin mestari valehtelee, muuttaa sanomisiaan ja saa toisen osapuolen tuntemaan itsensä epävarmaksi ja syylliseksi. On tyypillistä, että manipuloijan uhri syyttää usein itseään.

Mistä manipuloijan tunnistaa työpaikalla?

Hän on yleensä se ihminen, joka saa kohdatessa olon tuntumaan ikävältä. Tulee tunne, että minussa itsessäni on jotain vikaa, etten olisi tarpeeksi hyvä.

Jo yksi manipuloija riittää pilaamaan työpaikan ilmapiirin ja manipuloijat ovat suurin syy siihen, että työpaikoille tarvitaan konsultteja parantamaan työilmapiiriä.

Miten manipuloivaan työkaveriin pitää suhtautua?

Jos työkaverisi on manipuloija, niin keskustele asiasta esimiehesi kanssa. Esimies saattaa onnistua saamaan kiusaajan kuriin, sillä hänellä on mahdollisuus suoraan toimintaan. Se on ainoa kieli, jota manipuloija ymmärtää: Jos jatkat näin, menetät työpaikkasi.

Yksilön kannalta on vaarallista, jos esimies on itse manipuloija. Firma saattaa hetkellisesti menestyä, mutta työntekijöiltä vaaditaan suurta vahvuutta.

Onko manipuloiva henkilö myös narsisti?

Ei välttämättä, mutta heissä on paljon samaa. Myös narsisti on empatiakyvytön ja usein taitava manipuloija.

Millainen manipuloiva persoona on parisuhteessa tai perheessä?

Manipuloivan henkilön puoliso on usein itsetunnoltaan heikko ja tyypillisesti marttyyriuteen taipuvainen. Vahva ja itsenäinen ihminen yleensä hakeutuu mahdollisimman pian eroon manipuloijasta.

Manipuloija ja marttyyri löytävät usein toisensa, ja he saattavat pysyä liitossa kauankin, vaikka kumpikaan ei ole suhteeseen tyytyväinen.

Tällaisessa suhteessa voi esimerkiksi olla niin, että nainen haluaisi mennä töihin, mutta mies haluaa vaimonsa olevan kotiäiti. Kun mies saa naisen vakuuttuneeksi kotiäitiyden hyvistä puolista, niin  nainen yrittää sopeutua ja syyttää itseään siitä, ettei osaa tarpeeksi nauttia ihanasta elämästään.

Voi myös olla niin, että puoliso haluaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta manipuloija painostaa häntä pysymään nykyisessä (ehkä turvallisessa ja hyväpalkkaisessa) työssä, jossa tämä ei viihdy.

Myös joku lapsista voi olla manipuloiva – yleensä hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi tai huonommaksi kuin muut ja yrittää paikata tilannetta tekemällä muiden elämästä vielä hankalampaa. Asiat kärjistyvät yleensä esimerkiksi perhejuhlissa tai perinnönjaoissa.

Onko kaikki vallanhalu manipulaatiota?

Ei suinkaan. On luonnollista haluta vaikutusvaltaa. On monia esimerkkejä poliitikoista ja johtajista, jotka osaavat asiansa, pitävät puolensa ja toimivat määrätietoisesti. Sen sijaan manipuloiva pelaa aina kierosti ja ilkeästi, valehtelee ja käyttää arveluttavia ja populistisia keinoja saavuttaakseen päämääränsä.

Manipuloijan vastakohta on hyvä asiantuntija, paneutuja ja sovittelija. Henkilö, joka saa ihmiset kuuntelemaan muita, valitsemaan oikein ja löytämään toimivat ratkaisut ongelmiin.

Kuinka selvitä arjesta manipuloivan ihmisen kanssa?

Lyhyesti sanottuna: pysy mahdollisimman kaukana. Älä kaveeraa epäluotettavan ihmisen kanssa, äläkä kuuntele häntä. Älä varsinkaan uskoudu hänelle, sillä kaikki mitä sanot, voidaan myöhemmin käyttää sinua vastaan.

Jos huomaat tulleesi manipuloiduksi, niin älä ota syytä niskoillesi, vaan pysähdy miettimään, mistä asiat johtuvat. Luota itseesi ja suojele itseäsi.

Asiantuntijana psykoterapeutti Marica Brandt-Pihlström

Lue myös:

Narsismi perheessä – tällainen äiti narsisti on

Narsistin pauloissa

Ärsyttävä työkaveri

X