Osanotto netissä – Surututkija: ”Toivoisin, ettei osanotto jäisi sydänemojin varaan”

Osanotto on tyypillisesti lohduttavia sanoja. Surututkija Mari Pulkkisen mielestä turvaudumme liian usein ajatukseen, ettei surevalle tarvitsisi sanoa mitään.

Kun kohtaamme ihmisen, joka on äskettäin menettänyt läheisensä, esitämme yleensä osanottomme. Kasvokkaisissa kohtaamisissa voi myös halata tai ihan vain olla läsnä siltä varalta, että toinen haluaa puhua. Entä osanotto netissä? Miten siellä voi osoittaa myötätuntoa surevalle?

Miten löytää oikeat sanat?

Surusta väitellyt uskontotieteilijä Mari Pulkkinen ymmärtää, että sanoja on vaikea löytää.

– Meille on opetettu, ettei surevalle tarvitse sanoa mitään. Pidän sitä ohjetta erikoisena. Pahimmillaan se johtaa siihen, ettei asiasta puhuta ikinä. Kannustan etsimään omanlaisia tapoja ilmaista myötätuntoa.

Sydänemoji on parempi kuin ei mitään

Sosiaalisessa mediassa yleisin osanoton muoto on kommenttikenttään jätetty punainen sydänemoji tai särkynyt sydän -emoji.

– Ehkä se kuvastaa juuri sitä, että olemme oppineet, ettei surevalle tarvitse sanoa mitään. Toivoisin, ettei osanotto jäisi yksinomaan sydänemojin varaan, Mari Pulkkinen sanoo.

Ehkä kommentoija on sanaton surun edessä. Sydänemojilla hän huomioi toisen surun.

– Onhan sydänemoji ilman muuta parempi tapa kuin se, että jättäisi toisen surun kokonaan noteeraamatta.

Millaisilla sanoilla surututkija lohduttaisi surevaa?

– Kannattelevaan kohtaamiseen ei ole olemassa oikeita sanoja. Some ruokkii emojikulttuuria. Ehkä syvimmät keskustelut syntyvät lähimpien kesken, jos ovat syntyäkseen.

– Mielestäni meidän olisi syytä etsiä uusia keinoja ja sanoja osoittaa myötätuntoa surevalle.

Surua ei tarvitse yrittää ”helpottaa” taikka lohduttaa pois. Myötäeläminen riittää.

– Tärkeää on luoda salliva ja turvallinen ilmapiiri suremiselle, Pulkkinen sanoo.

”Posin kautta?” Osanotto ei ole hoputus

Moni toivottelee kommenteissa myös voimia ja jaksamista.

– Osanoton fraasi ”Voimia ja jaksamista” ehkä kuvastaa sitä, mitä me surevalta odotamme. Ei meillä itsellämme ole niitä tarjota hänelle.

Surututkijan korviin tuttu fraasi kuulostaa tsemppaamiselta, eteenpäin kiirehtimiseltä. Surevaa ei saisi hoputtaa.

– Nykyeetos on sitä, että vedetään ”posin kautta” ja arvostetaan pärjäävyyttä, eteenpäin menemistä. Se heijastuu myös siihen, miten surevaan suhtaudutaan, Pulkkinen kokee.

– Surevien kohtaamisessa on usein tsemppaamista, eivätkä tsemppaajat ehkä ymmärrä, miltä se tuntuu läheisensä menettäneestä.

Osanotto – mitä voisin sanoa?

Mari Pulkkisen mukaan meidän kaikkien tehtävä on varmistaa, että sureva saa mahdollisuuden surra eikä hänelle tule paineita olla vahvempi kuin onkaan. Läheisensä menettänyt on hauras osapuoli, jonka ehdoilla pitäisi mennä.

Pulkkinen myös muistuttaa, että suru ei ole prosessi, jossa edetään vaiheesta toiseen. Suru on elämässä mukana loppuun saakka, siitä ei tarvitse selviytyä tai päästä yli.

– Mitäpä jos voimien toivottamisen sijaan sanoisimmekin surevalle, että nyt sinun ei tarvitse olla vahva? Jos kysyisimmekin, miten voin auttaa? Kertoisimme, että voisin olla sinun voimavarasi. Silloin voimattomalta ei vaadittaisi voimia vaan hänelle annettaisiin turvaverkko, jonka varaan laskeutua.

Muistovärssy: ilmaise osanotto suruun kauniilla suruvärssyllä – Kotiliesi.fi

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Itsetuntemus

   Oletko kuullut surun vaiheista? Oikeasti surutyö ei noudata kaavaa – yksi asia kuitenkin tapahtuu lopulta kaikille surijoille

2. Itsetuntemus

   Lohtu on paras lahja, jonka surevalle voi antaa – vertaistarinat ja asiantuntijoiden oivallukset surusta voivat tuoda lohtua

3. Ihmiset

   Siiri Tuomi-Turtiaisen, 88, ja Arssin rakkausliitossa vallitsi 70 vuotta syvä luottamus: ”Hän kävi yöllä oven takana jättämässä hyvästit”