Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Unelma vanhasta talosta toi kasan ongelmia ja katumuksen hetkiä – milloin saa luovuttaa?

Rahanmenoa, ghostaavia timpureita ja lahoja lattioita. Näitä en nähnyt edessäni, kun unelmoin vanhan talon hankkimisesta. Milloin saa luovuttaa, jos unelma muuttuu kivireen vetämiseksi? Anna Perho kysyy.

Teksti:
Anna Perho
Kuvat:
Mirva Kakko

Rahanmenoa, ghostaavia timpureita ja lahoja lattioita. Näitä en nähnyt edessäni, kun unelmoin vanhan talon hankkimisesta. Milloin saa luovuttaa, jos unelma muuttuu kivireen vetämiseksi? Anna Perho kysyy.

Tiedät varmasti kiinalaisen sanonnan (miksi muuten kaikki maailman sanonnat ovat kiinalaisia tai sitten Oscar Wilden sanomia?) siitä, miten kannattaa varoa sitä, mitä haluaa, koska sen voi saada?

No, se on totta. Haaveeni pikkutytöstä lähtien on ollut saada oma, vanha talo. Koronakesänä 2020 haave sitten toteutui.

Unelmista on kiva heittää läppää, mutta rehellisyys on niistä puheista usein kaukana. Näemme haaveista vain vaaleanpunaiset puolet, mutta emme sitä, mikä on vaikeaa, emmekä sitä, mitä unelman saavuttaminen maksaa.

Kun universumi sitten toimittaa paketin perille, joudumme tutustumaan myös sopimuksen pienellä painettuun osioon. Siellä lukee: Kiitos tilauksestasi! Mukana myös pieni yllätys, hymiö hymiö.

Yllätys on se, että kun elämäänsä valitsee mitä tahansa uutta kivaa, valitsee myös uudet ongelmat. Talon kanssa kävi tietenkin myös niin. On rahanmenoa, ghostaavia timpureita ja purettavia ­lattioita; kerta kaikkisia katumuksen hetkiä. Että miksi tätäkin elämääni pyysin.

Nyt kun saneeraus jatkuu kolmatta vuotta, on luovuttaminenkin käynyt mielessä. Sen ääneen sanomisessa on jotenkin kielletyn maku. Jos nimittäin voimalauseindeksiin (=esiintymistiheys per Instagramissa vietetty minuutti) olisi uskominen, niin ihmisen ei sopisi koskaan luovuttaa. Usko unelmiisi, pysy tyynenä ja jatka, älä anna periksi, ne jankuttavat.

”Itsetarkoituksellisessa tarrautumisessa ei ole mitään ylevää.”

Toki elämässä tarvitaankin sitkeyttä ja uskoa. Kaikki merkityksellinen maksaa vaivaa ja vaikeita tunteita, eikä ensimmäisen takaiskun tullessa kannata heti luovuttaa. Mutta itsetarkoituksellisessa tarrautumisessa ei ole mitään ylevää. Pahimmillaan se tekee elämästä alati syvenevän kuopan, jonka pohjalta ei enää näe muuta kuin painajaiseksi muuttuneen haaveen.

Joskus luovuttaminen onkin parasta, mitä voi tehdä. Elämäni kivoimpia hetkiä on ollut se, kun lopetin firman, joka ei ollut kannattanut enää pitkään aikaan. Tai kun lähdin suhteesta, joka oli ihan kamala. Miten ihana, kepeä olo astui tilalle, kun annoin luovuttamiselle mahdollisuuden. Ah! Ja miten kivoja asioita tuli tilalle, kun niille teki tilaa – luovuttamalla.

Mutta mistä tietää, että vielä kannattaa uskoa ja yrittää? Vaikea kysymys.

Luovuttamisen mielekkyyttä voi mittaroida myös kuulostelemalla omia energioita. Ja juuh, minäkin pidin puhetta kehon energioista hieman löysänä new age -löpinänä, kunnes löysin viitekehyksen, joka muutti ajatteluani.

Psykologien kehittämä Big5-testi on työkalu, jolla mittaillaan ihmisen persoonallisuutta. Yksi profiilin käyttötarkoituksista on selvittää, millainen työ ihmiselle sopii parhaiten. Ja kas: arviossa annetaan paljon painoa juuri sille, kuinka energisoituneeksi ihminen itsensä tuntee tietynlaisten tehtävien ääressä. Jos tehtävät vievät virtaa, ihminen väsyy ja tympääntyy. Mutta jos tehtävä antaa enemmän kuin ottaa, on oikeilla jäljillä.

Tätä ajatusta soveltamalla yksi luovuttamisen kriteereistä voisi olla juuri se, että kun suhde, projekti tai se joskus kiva unelma ei saa sydäntä enää kuplimaan, voi olla, että sen aika on ohi. Jos jokin vain kuluttaa voimavaroja antamatta mitään takaisin, miksi siihen pitäisi investoida enää hetkeäkään?

”Kuinka kauan kannattaa odottaa, palaako kiva tunne takaisin vai ei?”

Mutta kuinka kauan kannattaa odottaa, palaako kiva tunne takaisin vai ei?

Kun lapseni olivat pieniä, heille oli sääntö: jos haluaa lopettaa harrastuksen, lukukausi käydään loppuun, ja sitten saa lopettaa, jos vielä tuntuu samalta.

Tästä näkökulmasta hyvä kysymys voisi olla, että kuinka kauan haluat nykyisen alavireen vielä jatkuvan? Kuinka monta kertaa suostut vielä pettymään siihen, että teet kaikkesi suhteen eteen etkä saa mitään takaisin? Miltä sinusta tuntuu, jos olet vielä vuodenkin päästä saman epäpätevän ja ailahtelevaisen pomon alainen ja yhtä väsynyt kuin nyt?

Kun hankimme talon, sovin mieheni kanssa, että siitä voi myös luopua. Se tuo koko tarinaan mukaan vapaaehtoisuuden kerroksen. En sinnittele, koska on pakko, vaan siksi, että valitsen sen vaihtoehdon vielä tänään.

Anna Perho

Anna Perho on on kirjoittaja ja valmentaja, joka on aina joko innostunut tai vihainen.

X