Marianna Stolbowin kolumni: Politiikkaa aamusta iltaan – ellet sinä äänestä, joku muu päättää asioista puolestasi

Kaikkein pelottavin satu on se, jossa väitetään, ettei ideologioita ole, ettei politiikassa merkitse kuin henkilö, kirjoittaa Marianne Stolbow.

Poliittiset valinnat näkyvät aamusta iltaan kaikessa. Kun aamulla heräät ja sytytät valon, sähkösi hintaan vaikuttaa politiikka: ehkä ne, jotka päättivät myydä paikallisen yhtiön eteenpäin ja ties minne. Aamupalalla voi huomata, että kunkin tuotteen päälle lätkäisty arvonlisävero on sekin poliittinen päätös ja vaikuttaa aamupuurosi, ruisleipäsi ja juustoviipaleesi hintaan. Alv maksaa kaikille saman verran, mutta eri kokoisissa kukkaroissa lovi tuntuu ihan eri tavoin.

Töihin tai kouluun mennessä julkinen liikenne joko toimii tai ei. Jos et käytä julkista, on oma poliittinen kannanottosi, millä liikut. Poliitikot ovat ratkaisseet, minkälaiset pyörätiet sinulla on käytössäsi ja millä voimin katupöly siivotaan. Poliitikot päättävät siitä, löytyykö lapselle päivähoitopaikkaa läheltä vai kaukaa, riittävätkö päivärahat työttömyysjaksolla, kannattaako ajaa bussilla keskustaan ja kulkevatko bussit kotiseudullasi ylipäätään. Politiikkaa on ratkaista, esiintyykö paikkakunnallasi teatteri, missä sijaitsee lähin synnytyssairaala ja mistä rahat otetaan.

Politiikka puskee myös peteihimme, sillä se, minkä mittaisten työpäivien tai työpätkien kanssa puoliso painiskelee, vaikuttaa parisuhteeseemme. Se kuinka tasaisesti työtunnit kansalaisten kesken jaetaan ja toisaalta, millä tavoin työn hedelmät käytetään, on kaikki politiikkaa.

Me saamme itse päättää, kuka erinäiset arkemme asiat ratkaisee, ja siksi kavahdan aina sitä, ettei äänestysprosentti olekaan 100. Monesti tuntuu, ettei itselle tärkeisiin asioihin puututa – ja vielä vähemmän toivotulla tavalla. Silti on yritettävä, sillä ellet sinä äänestä, joku muu päättää asioista puolestasi.

Istuin jo pienenä kotisohvalla äidin kanssa vaalivalvojaisia katsomassa. Se ei johtunut siitä, että meillä olisi fanaattisesti kannatettu jotakin puoluetta. Vaalisalaisuutta kunnioitettiin niin tiukasti, että sain vasta parikymppisenä tietää – asiaa suoraan tivattuani – mitä puoluetta vanhempani äänestivät. Mutta asian tärkeys välittyi. Ääntenlaskentaillat olivat jännittäviä, keskustelut kiinnostavia.

Pojasta polvi paranee, sillä lasten kanssa olen puhunut politiikkaa aina puoluekantoja myöten. Tänä vuonna kun kaikki lapseni pääsevät äänestämään, yksi menee jopa vaalitarkkailijaksi. Olemme olleet avoimesti eri mieltä, keskustelleet kiivaasti, ja usein myös munat ovat neuvoneet kanaa. Olen kuunnellut lapsia tarkalla korvalla, sillä vastuu heistä on valtava. Kuulen, mitä heidän mielessään liikkuu, minkälaista yhteiskuntaa he ympärilleen tarvitsisivat. Kaikenlainen lasten ja nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus onkin parasta, mitä toivoa voimme.

Olisi kumma, ellemme haluaisi päättää, kuka meitä ja lapsiamme koskevia ratkaisuja tekee. Vastuullamme on selvittää, minkälaisin keinoin kukin uskoo toimivan yhteiskunnan syntyvän. Ehdotuksissa todellakin on suuria eroja.

Vaikka koukeroiset termit tuntuvat vieraannuttavan eivätkä monimutkaiset vyyhdit vedä puoleensa, kannattaa selvittää, mitä sanahirviö on syönyt, mitä termi pitää sisällään. Kaikkein pelottavin satu on se, jossa väitetään, ettei ideologioita ole, ettei politiikassa merkitse kuin henkilö.

Poliittisten ohjelmien takana on erilaisia arvoja, ja on meidän oikeutemme päättää, kenen arvot ja päämäärät ovat lähimpinä omiamme. Jos eri vaihtoehdoista ja valinnoista puhuttaisiin aina ja kaikkialla, itse kukin voisi pohtia, mitä kustakin valinnasta seuraa. Jos puhuisimme politiikkaa kotona ja kaveripiireissä myös niinä vuosina, jolloin vaaleja ei ole, kykenisimme pallottelemaan ja puntaroimaan eri vaihtoehtoja täysin toisin valmiuksin. Haluan olla päättämässä siitä, kuka ratkaisee tai rakentaa, millä arvoilla, mihin päättäjät pyrkivät ja minkälaisin keinoin. Vain politiikasta vuolaasti puhumalla arvoerot selkiintyvät.

Kun vaalipäivänä on käyty raapustamassa numero lapulle, lappu taiteltu ja pudotettu uurnaan, kävelemme tyttären kanssa kotiin ja keitämme – kuinkas muuten – vaalikahvit. Illalla käperrymme sohvan nurkkaan jännittämään tuloksia, ellei nuoriso lähde ”kylille” vaalihippoihin. Ja kun tulokset ovat tulleet, jäämme odottamaan, että tulevista päätöksistä ainakin jotkin olisivat sellaisia, että lasten arki ja tulevaisuutemme tuntuisivat turvallisemmilta.

Puppua on vain se, ettei vaihtoehtoja olisi. Kautta historian on luovittu erilaisten väylien välissä, valittu se, mikä päättäjistä on tuntunut parhaalta ratkaisulta. Parhaalta kenelle, siitä päättävät äänestäjät. Ja oli kokoonpano mikä tahansa, jokainen joutuu tekemään kompromisseja. Vähän niin kuin perheenjäsenet keskenään kaiken aikaa. Oli vaalivuosi tai ei.