Ihmiset

Ex-päätoimittaja, kirjailija Ulla-Maija Paavilainen puhuu Me too -ilmiöstä: ”Vasta nyt tajuan, mihin nuorena jouduin”

Kun toimituksen esimies suuteli väkisin nuorta Ulla-Maijaa, tämä syytti itseään. Lehtialan kulta-aikana 1980-luvulla häirintä, alkoholi ja työpaikkaromanssit olivat arkipäivää. – Ihailen nykynaisten rohkeutta, sanoo entinen päätoimittaja, kirjailija Ulla-Maija Paavilainen, 63.

Teksti:
Maria Tojkander
Kuvat:
Mirva Kakko/Otavamedia

Ulla-Maija Paavilainen ajattelee Me too -ilmiöstä: vihdoinkin! Viimeinkin on tullut aika, jolloin tästä asiasta puhutaan julkisesti.

Kun toimituksen esimies suuteli väkisin nuorta Ulla-Maijaa, tämä syytti itseään. Lehtialan kulta-aikana 1980-luvulla häirintä, alkoholi ja työpaikkaromanssit olivat arkipäivää. – Ihailen nykynaisten rohkeutta, sanoo entinen päätoimittaja, kirjailija Ulla-Maija Paavilainen, 63.

Te ette ole enää tervetullut tänne. Niin Ulla-Maija Paavilaiselle sanottiin, kun hänet seurueineen heitettiin ulos ravintola Elitestä.

Oli vuosi 2001 ja se päivä, jona Ulla-Maija lopetti työnsä Me Naiset -lehden päätoimittajana 18 vuoden työn jälkeen. Koko toimitus oli tullut suoraan töistä lasilliselle taiteilijaravintolana tunnettuun Eliteen.

Heitä oli pitkä pöydällinen ja meteli sen mukainen. Jossakin vaiheessa läksiäiset yltyivät niin riehakkaiksi, että joku keksi pamauttaa viinilasinsa pöytää vasten niin, että lasi särkyi. Ja muut perässä: riks, räks, räksis vain! Kaikki saivat porttikiellon.

Eihän sitä porttikieltoa kukaan enää kohta muistanut, ja Elitessä Ulla-Maija, 63, istuu nytkin, tammikuisena keskiviikkoiltapäivänä vuonna 2019. Hän syö silakoita ja kertoo uusimmasta romaanistaan Hyvä tyttö, jossa eletään 1980-lukua, lehtimaailman kultaisia vuosia.

Ulla-Maija on itsekin kokenut ne. Kuinka kultaisia ne hänelle olivat?

”Halusin saman palkan kuin poikaystävälläni”

Kun 1980-luku alkoi, Ulla-Maija oli juuri muuttanut Helsinkiin. Hän oli työskennellyt vapaana toimittajana opiskelukaupungissaan Jyväskylässä, kun yksi hänen toimeksiantajistaan – porvarillinen sanomalehti Uusi Suomi – tarvitsi toimittajaa pääkaupunkiin.

Työhaastattelussa kysyttiin palkkatoivetta. Ulla-Maijan silloinen poikaystävä työskenteli toimittajana Ilta-Sanomissa, ja Ulla-Maija tiesi, mitä tämä tienasi.

– Sanoin, että haluan saman palkan kuin hänellä. Päätoimittaja hymyili sillä tavalla kuin olisi nostanut hattua sille, että uskalsin pyytää samaa kuin mies.

Ulla-Maija sai pyytämänsä. Pennilleen.

Naisiin ja miehiin ei todellakaan aina suhtauduttu työelämässä tasa-arvoisesti. Toisinaan naisetkin hyötyivät tilanteesta. Niin ainakin Ulla-Maija koki niinä hetkinä, kun hän kävi haastattelemassa vanhoja miehiä, joilla oli korkea sosiaalinen status. Sellaisia kuin silloinen Suomen Pankin pääjohtaja Ahti Karjalainen.

– He useimmiten suhtautuivat kaltaiseeni nuoreen tyttöön liikuttavan ymmärtäväisesti ja hellästi. Mutta oli tytöttelyä ja taputteluakin.

”Minun on pitänyt mennä monenlaisten kynnysten yli”

Hyvä tyttö on romaani, eivätkä sen tapahtumat ole suoraan Ulla-Maijan elämästä, mutta päähenkilö on maalaistyttö, joka ponnistaa lehtimaailman huipulle. Aivan kuin Ulla-Maija aikoinaan.

Ulla-Maija on kotoisin Eurasta, maalaistalosta.

– Ensimmäisinä vuosinani Helsingissä tunsin itseni aivan maalaiseksi. Kuin minulla olisi ollut koko ajan jalassa kumisaappaat, joilla löntystin timanttikorujaan esittelevien, kauniisti kammattujen ihmisten seassa. Tunsin suurta alemmuutta. Kuinka koskaan sopeutuisin tänne?

Hän sanoo ”pelänneensä kaikkea” ja olleensa ujo.

– Minun on pitänyt mennä monenlaisten kynnysten yli, jotta uskaltaisin tehdä haluamiani asioita.

Vuonna 1981 Ulla-Maija työskenteli Seurassa, jossa hänet laitettiin tekemään juorupalstaa. Ulla-Maija kuitenkin halusi tehdä isompia juttuja.

Päätoimittaja Heikki Parkkosella oli ehdotus. Hyppäisikö Ulla-Maija hänen ja muutaman Seuran toimittajan kanssa kilpailijan leipiin? Lehtikustantaja Urpo Lahtinen aikoi perustaa uuden lehden.

– Olin isossa ja turvallisessa yhtiössä töissä. Urpo Lahtisen olin tavannut vain kerran, ja silloin hän luennoi humalassa lei kaulassa minulle ja muille tiedotusopin opiskelijoille pornolehtien kustantamisesta. Mutta jos minä olin ujo, vielä enemmän olin ihminen, joka sanoo joo kaikille hulluille ideoille, Ulla-Maija kertoo.

Tietysti hän suostui.

Lehden nimi oli Pikajuna, ja kun se kaatui, Ulla-Maija oli työttömänä ennen kuin pääsi takaisin Uuteen Suomeen ja sieltä edelleen Iltalehteen.

Pikajuna eli vain vuoden. Vaan ehtipä Ulla-Maija raportoida siihen eräät häät. Juttua pidettiin niin kiireellisenä, että valokuvaaja lensi yksityislentokoneella takaisin Suomeen filmejä kehittämään. Häät olivat Dianan ja Charlesin.

”Tuli kommentteja, että kenet päälliköistä olet ajatellut iskeä”

Kapakassa istuminen työpäivän jälkeen oli 1980-luvulla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tiedotustilaisuudet alkoivat gintonicilla ja päättyivät konjakkiin. Ulla-Maija tuli joskus itkien kotiin töistä, kun kollegat olivat panneet sellaiseksi hulinaksi, ettei työnteosta tullut mitään.

– Alkoholi virtasi 1980-luvulla vapaasti ja kuului monen toimittajan jokaiseen työpäivään, Ulla-Maija muistelee.

Toimittajien kesken vallitsi suuri solidaarisuus. Töitä paiskittiin paljon, ja työkavereiden kanssa vietettiin usein myös vapaa-ajat. Työpaikkaromanssit olivat tavallisia.

– Jos joku alkoi olla jonkun kanssa, toinen tiesi kertoa, ketkä kaikki toimittajat uusi kumppani oli käynyt läpi.

Kun Ulla-Maija lähti muiden mukaan kapakkaan, hän nuorena naisena joutui tikunnokkaan.

– Vanhemmat naistoimittajat saattoivat kohdella aika ikävästi. Tuli sellaisia kommentteja, että kenet meidän päälliköistä olet ajatellut iskeä. Tai että iske nyt tuo, kun kuitenkin olet täällä sitä varten. Muistan ne lausahdukset edelleen sanatarkasti.

Tällaistakin ”kultaisella” 1980- luvulla lehtimaailmassa oli. Mutta oli pahempaakin.

Ulla-Maija Paavilainen
Kun Ulla-Maija nimitettiin päätoimittajaksi, hän kuuli, että saman mediayhtiön työntekijä levitti hänestä juttua, jonka mukaan hän olisi saanut nimityksensä sängyn kautta.

”Pahimmin naisia kohtelivat ne, joilla oli valtaa”

Leopardikuvioinen huivi. Se oli Ulla-Maijan kaulassa, kun se tapahtui. Myöhemmin aina, kun hän otti huivin esiin, tuon 1980-lukulaisen työpäivän tapahtumat vyöryivät mieleen.

Ulla-Maija astui työpaikan ovesta sisään, sattumalta samaan aikaan esimiehensä kanssa. Käytävässä esimies heitti Ulla-Maijan vasten seinää ja suuteli. Väkisin.

Mies lähti muina miehinä huoneeseensa. Ulla-Maija jäi käytävään haukkomaan henkeään.

– Pitääkö minun todella mennä tuon miehen kanssa samaan toimistoon, samaan tilaan, nähdä tuota ihmistä! Ulla-Maija kertoo ajatelleensa.

Valittiko hän tapahtuneesta?

– Ai siihen aikaan? 1980-luvulla? Sellainen ei vain ollut tapana.

Niinpä Ulla-Maijan reaktio oli pohtia, mistä esimies oli saanut sellaisen kuvan, että häntä voi suudella.

– Syytin siis itseäni. Enää en ajattelisi niin. Vasta nyt tajuan, mihin nuorena jouduin.

Tuohon aikaan yrityselämässä ja politiikassa oli johtavassa asemassa olevia miehiä, jotka Ulla-Maijan mukaan katsoivat, että naiset olivat heidän omaisuuttaan.

– Ja näitä miehiä suojeltiin. Pahimmin naisia kohtelivat ne, joilla oli valtaa.

Ajat ovat muuttuneet. Sen jälkeen kun yhdysvaltalainen näyttelijä Alyssa Milano kirjoitti tviitin, jossa hän kehotti kaikkia jakamaan kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä, ahdistelusta on puhuttu toisella painokkuudella kuin ennen. Me too -kampanjasta tuli maailmanlaajuinen someilmiö.

Ulla-Maija ajattelee Me too -ilmiöstä: vihdoinkin! Viimeinkin on tullut aika, jolloin tästä asiasta puhutaan julkisesti.

– Tosin olen sitä mieltä, että on ammattikuntia ja aloja, joilla tätä keskustelua ei ole edelleenkään käyty. Esimerkiksi moni media-alan luuranko on vielä kaapissa ja siellä pysynee, hän sanoo.

Teemaa sivuaa myös Ulla-Maijan romaani, jonka hän kertoo aloittaneensa ennen Me too -keskustelua.

Entä hänen omat luurankonsa? Onko hän itse koskaan sortunut – edes ymmärtämättömyyttään ja vahingossa – seksuaalisesti ahdistelemaan jotakuta?

– Tuskin. En ainakaan muista sellaista tapahtuneen. Mutta jos tietämättäni olen käyttäytynyt siten jotakuta kohtaan, pyydän häntä ilmoittautumaan minulle. Pyydän anteeksi.

”Huhut loukkasivat minua syvästi”

Ulla-Maija oli työskennellyt Me Naisten toimituspäällikkönä vuoden, kun lehden päätoimittaja äkillisesti sairastui ja kuoli. Ulla-Maija nimitettiin hänen tilalleen. Vuosi oli 1984 ja Ulla-Maija 29- vuotias.

Hän katsoi itseään kylpyhuoneen peilistä. Sieltä näkyivät nuoret ja kokemattomat kasvot.

Töissä hän kuuli, että saman mediayhtiön työntekijä levitti hänestä juttua, jonka mukaan Ulla-Maija olisi saanut nimityksensä sängyn kautta.

Ulla-Maija marssi huhun levittäjän pakeille.

– Tarinasi ei muuten pidä paikkaansa, Ulla-Maija sanoi.

Huhut loppuivat siihen.

– Ne kuitenkin loukkasivat minua syvästi. Ikään kuin nuoren naisen nimitys ei voisi selittyä taidoilla vaan sen oli pakko selittyä ihmissuhteilla.

”Minulla oli vain työ”

Ensimmäinen ajatuksesi aamulla on Me Naiset, ja viimeiseksi illalla ennen nukahtamista mielessäsi on Me Naiset. Sellainen ohjeistus Ulla-Maijalle annettiin, kun hän aloitti päätoimittajana.

Tällaisena tavallisena tammikuun lopun päivänä 30 vuotta sitten hän nousi kello 6.00, lenkkeili avantouintipaikkaan ja pulahduksen jälkeen Töölöntorin lehtikioskille ostamaan iltapäivälehdet. Äkkiä kotiin tsekkaamaan uutiset – ja hyvänä uutispäivänä puhelimeen ja jakamaan töitä toimittajille, jotka olivat vielä kotona aamutoimissa. Sitten työpaikalle ja illalla työpäivän päälle lisää puheluita. Perjantaisin kotiin oli viikon aikana kertynyt pino lehtiä, jotka olivat lukematta. Ne piti suorittaa läpi ennen iltasaunaa.

– Ihmettelin, miten toiset ehtivät harrastaa kaikenlaista. Minulla oli vain työ. Parhaiten rentouduin juoksemalla.

Tuli menestystäkin. Ulla-Maijan uran alussa Uudessa Suomessa oli mitattu lyijykynätkin, ja jos nysällä pystyi vielä kirjoittamaan, uutta ei saanut. 1980-luvulla oli nousukausi ja päätoimittajalla olkatoppaukset ja kunnon resurssit. Siinä ei todellakaan lyijykyniä mittailtu.

– On ihanaa katsoa, kuinka tasa-arvoinen poikani ja hänen tyttöystävänsä suhde on, Ulla-Maija sanoo.

”Avioliiton kautta elämääni tuli tasapaino”

– Nuorena haksahdin päätä pahkaa täysin vääriin miehiin. Olin liian sinisilmäinen. Mutta ehkä oli parempi tehdä ne virheet silloin nuorena, Ulla-Maija sanoo.

Ulla-Maija on suurperheen kuopus. Hänen äitinsä luuli pitkään, että Ulla-Maija ei perustaisi perhettä lainkaan.

Ulla-Maijallekin ura oli tärkein, kunnes hän kätteli työyhteyksissä erästä media-alan toimitusjohtajaa. Tuntui, kuin kättä pitkin olisi kulkenut sähköä. Piti pysähtyä ihmettelemään itsekseen, mitä oikein tapahtui.

– En ollut koskaan aiemmin kokenut sellaista. Eikä kuulemma ollut hänkään.

Ensimmäisestä kättelystä kului vuosia, ennen kuin seurustelusta tuli totta. Mies oli vielä silloinkin tahollaan naimisissa, ja hänellä oli lapsia.

– Se oli vaikeaa kaikille. Sattui se minuunkin, ei tuollaisesta kukaan haavoitta selviä. Lopulta totesimme, että emme voi elää ilman toisiamme.

Ulla-Maija ja Philip menivät naimisiin vuonna 1994. Ulla-Maija oli häidenkin jälkeen Paavilainen ja Philip oli Laszlo.

– Vasta avioliiton kautta elämääni tuli tasapaino. Siihen loppui sisäinen epävarmuuteni.

He ovat edelleen yhdessä.

Ulla-Maija olisi tahtonut monta lasta. Hän oli kuitenkin jo nelikymppinen. Vuonna 1995 syntyi poika.

– Synnytin samaan aikaan uutta myös Me Naisten päätoimittajana. Se oli hyvää aikaa. Elämäni kultaisimmat vuodet alkoivat silloin.

”On ihanaa katsoa, kuinka tasa-arvoinen poikani ja hänen tyttöystävänsä suhde on”

Viimeistään vuoteen 2001 mennessä lehtialan leveät vuodet olivat ohi. Glamouria ei enää ollut. Samana vuonna Ulla-Maija luopui Me Naisten päätoimittajuudesta. Sen jälkeen hän oli kymmenen vuotta Sport-lehden päätoimittaja. Samaan aikaan hän aloitti kirjailijan uransa. Esikoisromaani Sinulle luotu julkaistiin 2007.

Vuonna 2012 hän jäi vapaaksi toimittajaksi.

– Olin miettinyt oravanpyörästä hyppäämistä jo jonkin aikaa, ja tilanteet vain johtivat toisiin.

Turhat tuttavat hävisivät elämästä päätoimittajan statuksen mukana, mutta tilalle tuli vapautta ja aikaa.

Kun Ulla-Maija nyt nousee Eliten pöydästä ja kävelee muutaman sadan metrin päähän kotiinsa, häntä odottavat siellä aikuinen poika ja tämän tyttöystävä. Nuoret asuvat heillä hetken ennen kuin lähtevät opiskelijavaihtoon Eurooppaan.

– Ihailen nykynaisten rohkeutta. Ja on ihanaa katsoa, kuinka tasa-arvoinen poikani ja hänen tyttöystävänsä suhde on. Kumpikin antaa toiselle täyden vapauden toteuttaa itseään. Sellaista en juuri omassa nuoruudessani 1980-luvulla nähnyt.

Ajat ovat toki toiset, mutta Ulla-Maija antaa kiitosta myös Philipille.

– Olen kymmeniä kertoja kuullut hänen luennoivan pojalle siitä, miten naisia kohdellaan ja kunnioitetaan.

Kolme vuotta sitten Philip sairastui leikkauksen jälkeiseen komplikaatioon ja oli vähällä kuolla. Lääkärit eivät antaneet toivoa.

Hän parantui täysin.

Sen jälkeen Ulla-Maijan elämässä alkoi vaihe, jota Ulla-Maija sanoo hänen ja Philipin uudeksi yhteiseksi elämäksi.

He juhlivat sitä tänäänkin. Saunomalla.

Yksi meistä -haastattelu julkaistu Anna 5/19 -numerossa.

X