Kynofobia rajoitti vuosia Miian, 30, ihmissuhteita: ”Olen kohdannut paljon vähättelyä”
Pelot ja fobiat voivat rajoittaa elämää. Tämän tietää Miia, jonka elämää kynofobia varjosti useiden vuosien ajan. Fobiasta yli pääseminen vaati sitä, että Miia uskalsi kohdata pelkonsa.
Kun kynofobia oli pahimmillaan, Miia mieluummin vaihtoi kadun puolta kuin käveli vastaan koiraa, jota omistaja talutti pitkässä hihnassa. Kuvituskuva.
Pelot ja fobiat voivat rajoittaa elämää. Tämän tietää Miia, jonka elämää kynofobia varjosti useiden vuosien ajan. Fobiasta yli pääseminen vaati sitä, että Miia uskalsi kohdata pelkonsa.
Kynofobia tarkoittaa koiriin kohdistuvaa sairaalloista pelkoa. Miia Karppiselle, 30, koirien kohtaaminen oli vaikeaa jo lapsena.
Edelleen Miia muistaa sen paniikinomaisen tunteen, jota koki joutuessaan koiran kanssa samaan tilaan. Hän näkee yhä elävästi mielessään nuo lapsena koetut tilanteet, joista kynofobia sai alkunsa.
– Olen leikkinyt kesätilamme pihalla, kun isompi koira on tullut päälleni. Muistan myös, että olen kerran kiivennyt mattotelineeseen koiraa karkuun, Miia kertoo.
Kynofobian takia Miia koki kantavansa vaikean ihmisen leimaa
Koirapelon takia Miia oppi pienestä pitäen välttelemään tilanteita, joissa hän joutui kohtaamaan koiria. Tapa kantautui aikuisikään asti.
Pelon ollessa pahimmillaan Miia mieluummin vaihtoi kadun puolta kuin käveli vastaan koiraa, jota omistaja talutti pitkässä hihnassa. Myös kyläilyt koirallisten kavereiden ja perheenjäsenten luona loppuivat.
– Jätin usein käymättä ihmisten luona, joilla oli koiria, koska tiesin, että itselleni on vaikea mennä suljettuun tilaan koiran kanssa. Minulle vapaana oleva, isokokoinen haukkuva ja hyppivä koira oli pahin pelko, sillä en ollut tottunut siihen. Pelkäsin, että koira vaistoaa pelon ja provosoin koiraa pelollani.
– Koirapelolla on ollut aika iso vaikutus elämään, kun näin jälkeenpäin miettii, Miia jatkaa.
Surullisinta Miian mukaan tilanteessa on ollut se, kuinka kynofobia rajoitti vuosia hänen ihmissuhteitaan ja sosiaalista elämäänsä. Lähipiirissä oli ihmisiä, jotka ymmärsivät tilanteet, mutta myös niitä, jotka vähättelivät pelkoa.
Jos pihalla oli esimerkiksi vapaana oleva koira, ei Miia uskaltautunut avaamaan pihan porttia ja kävelemään ovelle pimpottamaan ovikelloa.
– Ihmiset eivät ymmärtäneet pyyntöäni tulla pihalle minua vastaan koiran takia. He eivät kyenneet asettumaan tilanteessa asemaani.
Vaikka kyse oli todellisesta pelkotilasta, Miia koki kantavansa vaikean ihmisen leimaa.
– Pelkoon ei auta se, että omistaja sanoo hänen koiransa olevan huipputyyppi. Koirapelko ei johdu yhdestä koirasta, vaan pelkotila on kokonaisvaltaisempi.
Miia tajusi, että koirapelko oli rajoittanut elämää liikaa
Noin seitsemän vuotta sitten Miia päätti, että haluaa tehdä fobiallensa jotain. Niinpä hän alkoi pikkuhiljaa viettämään enemmän aikaa koirien seurassa.
Perusteellisen taustatyön avulla Miia selvitti, millaisten koirien kanssa haluaisi pelkoansa työstää. Pienet ja lempeät koirat tuntuivat aluksi turvallisilta. Tärkeässä roolissa olivat etenkin siskon ja hyvän ystävät koirat, joiden kanssa mentiin pienin askelin eteenpäin.
– Minun ei tarvinnut kohdata koiraa suljetussa tilassa. Kun vierailin kaverini luona, sain olla koiran kanssa rauhassa pihalla ja koira sai haistella minua ennen kuin siirryimme sisälle. Tilannetta helpotti sekin, jos omistaja oli jaksanut kuluttaa koiransa energiaa ennen kyläilyäni, jolloin koira ei kohdatessa hyppinyt vasten.
Ensimmäinen virstanpylväs saavutettiin noin muutama vuosi myöhemmin, kun Miia halusi yksin käyttää koiraa lenkillä.
– Pienen vastuun kautta huomasin, etten enää pelkääkään niin paljon. Siskoni saattoi kysyä, voisinko käydä katsomassa hänen koiraansa työpäivän aikana, ja saatoin jäädä viettämään aikaa koiran kanssa koko päiväksi. Se tuntui isolta jutulta. Nykyään minun ei tarvitse miettiä kylään mennessäni, onko siellä koiraa vai ei.
Oma koirahaave heräsi
Koirapelon takia Miia ei koskaan ollut mieltänyt itseään eläinrakkaaksi ihmiseksi. Koirien kanssa vietetty aika osoitti kuitenkin toisin.
– Huomasin, että ihannoin paljon sitä elämää, mitä koiranomistajat elävät. Koira tuo arkeen tietynlaista rytmiä. Minusta myös koira perheenjäsenenä alkoi tuntua ihanalta ajatukselta.
Miia haaveili omasta koirasta parisen vuotta, ja vuonna 2020 hän päätti tehdä unelmastaan totta. Koiran etsintä alkoi yhteydenotoilla eri rescue-toimintaa tekeviin yhdistyksiin.
– Tiedostin, että ensimmäiseksi lemmikiksi rescue-koira on riski, mutta ajattelin, että tarhojen työntekijät tietävät hyvin, mikä koirista voisi soveltua minulle. Kerroin heille tarinani ja kriteeriksi sen, että etsin hyväluontoista koiraa.
Koira saapui lopuilta Miian luokse nopealla aikataululla. Uusi elämäntilanne koiran kanssa vaati totuttelua.
– Mason on keskikokoinen sekarotuinen koira ja painaa noin 23 kiloa. Olin odottanut pienempää koiraa, ja aluksi mietin, olenko tehnyt elämäni suurimman virheen. Kun Mason kuitenkin tuli meille kotiin, se oli aivan äärettömän arka. Koira etsi asunnosta pienimmän mahdollisimman kolon ja vietti siellä kolme päivää ennen kuin uskalsi tulla tervehtimään.
Ensimmäisiin kuukausiin mahtui sekä onnistumisen että riittämättömyyden tunteita. Välillä myös Miian koirapelko nosti päätään, mutta pikkuhiljaa arki Masonin kanssa alkoi sujua.
Nyt Miialla on koiranomistajuutta takana kolme vuotta. Hän näkee, että omalla koiralla on ollut ennen kaikkea rauhoittava ja maadoittava vaikutus elämään.
– On ihanaa, että kotona odottaa kaveri, joka on aina iloinen. Rakastan myös luontoa, ja luonnossa koiran kanssa oleminen on ihanaa. Mielestäni se on parasta laatuaikaa.
Kynofobia on väistynyt elämästä
Enää kynofobia ei rajoita Miian elämää, ja pelko on suurimmaksi osaksi väistynyt. Tietyissä tilanteissa Miia pysyy kuitenkin varuillansa.
– Jos näen koirapuistossa tappelun, se on itselleni edelleen aika paha tilanne. Luotan kuitenkin aika paljon omaan intuitioon: jos minulle tulee tunne, että kannattaa lähteä tilanteesta pois, kuuntelen omaa vaistoani. Aika usein yritän myös sanoittaa ja ymmärtää omaa pelkoani siinä hetkessä.
Kaiken kaikkiaan koirapelosta ylitsepääseminen kesti Miialla noin viisi vuotta. Prosessi oli melko haastava: pelon työstäminen vaati aikaa ja voimavaroja.
Miialla onkin tärkeä viesti koirapelollisille ja heidän läheisilleen.
– Jos kärsit koirapelosta, kannustan etenemään pelon kanssa pienin askelin. Pelkoa työstäessä kannattaa kuunnella itseä ja keskittyä onnistumisen kokemuksiin. Jos läheiselläsi on koirapelko, kannustaisin kysymään, miten hänen olostaan voisi tehdä helpomman tilanteessa, johon liittyy koiria.
Lue myös Kotiliesi.fi: Pelkäätkö korkeita paikkoja, lentämistä, sosiaalisia tilanteita…? Asiantuntija kertoo, miten piinallista pelkoa voi oppia lievittämään
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous