Ihmiset

Sateenkaariaktivisti Njeri Gateru haastaa Kenian rikoslakia: ”Tulin kaapista ulos tv-lähetyksessä, sillä en häpeä – eikä kenenkään pitäisi”

Ihmisoikeusjuristi ja sateenkaariaktivisti Njeri Gateru, 30, elää Keniassa, jossa homoudesta voidaan tuomita jopa 14 vuodeksi vankeuteen. Hän haluaa muuttaa lain – ja vaarantaa työssään henkensä paremman maailman vuoksi.
Teksti: Kia Toivanen Kuvat: Adam Mwero

Nimilista. Yläasteikäinen Njeri Gateru sai sen käsiinsä, ja löysi listalta myös oman nimensä. Se oli lesbolista. Tyttöjen sisäoppilaitoksen kristilliset nuoret olivat kirjoittaneet ylös niiden oppilaiden nimet, joiden epäilivät olevan homoseksuaaleja.

Njeriä lista lähinnä huvitti, mutta hän ei tunnistanut siitä itseään.

–  Olin ”paha tyttö”, äänekäs ja itsevarma, ja ajattelin vain, että tällaista tällä kertaa, hän kertoo.

–  Silti myöhemmin olen miettinyt, miten he olivat huomanneet minussa jotain sellaista, mitä en vielä osannut sanoittaa edes itse.

Perheet paljastavat sukulaisiaan poliisille

Njeri Gateru, 30, on kenialaisen sateenkaarijärjestön National Gay and Lesbian Human Rights Commissionin (NGLHRC) toiminnanjohtaja sekä yksi järjestön perustajista. Hän avustaa seksuaalisuutensa takia vainottuja ja työskentelee muuttaakseen kotimaansa lainsäädäntöä. Keniassa homoseksuaalisuus on rikos, josta voi joutua yli kymmeneksi vuodeksi vankilaan.

Njeri puhuu hyvin suorasukaisesti, tuttavallisesti ja avoimesti lähes kaikesta kokemastaan. Kotimaassaan hän on kuitenkin jatkuvassa vaarassa.

– Työhöni liittyy väkivaltaa, se on selvää. Joudun olemaan paljon tekemisissä poliisin kanssa, kun haen avustettavia pois putkasta tai tarjoan heille oikeusapua. Kaulassani on aina kortti, jossa lukee järjestöni nimi, ja minun pitää selviytyä väkivallasta, joka tulee sen mukana, Njeri toteaa.

Nairobissa toimiva järjestö vierailee myös pienissä, perinteisissä kylissä keskustelemassa ihmisten kanssa seksuaalisuuden eri muodoista. Tehtävä on haastava.

Ihmiset ovat tottuneet vahtimaan toisiaan, eikä ole tavatonta, että myös perheenjäsenet ilmiantavat omia sukulaisiaan poliisille.

–  Muunsukupuolinen ystäväni paljastettiin, kun hän oli lukiossa. Hänen äitinsä vei hänet poliisiasemalle hakattavaksi, Njeri kertoo.

– Ihmiset eivät saa usein edes mahdollisuutta tulla itse ulos kaapista.

Njeri muistaa erityisen hyvin erään tapauksen viiden vuoden takaa: Järjestö antoi oikeusapua tytölle, jonka perhe oli määrännyt tämän raiskattavaksi. Vain siksi, että hän oli nainen, joka tunsi vetoa naisiin.

Väkivalta, jota ei enää voinut sietää

Jatkuvat väkivaltaisuudet olivat Njerin mukaan päällimmäinen syy, joka sai hänet aktivoitumaan sekä perustamaan järjestön seitsemän vuotta sitten yhdessä ystävänsä kanssa.

Njeri oli melkein parikymppinen oikeustieteiden opiskelija ja ulkona viettämässä iltaa muiden opiskelijoiden kanssa. Njerin ystävä, joka tunnettiin hyvin maskuliinisena heterona, luopui illan mittaan roolistaan ja yritti tehdä lähempää tuttavuutta toisen miespuolisen opiskelijan kanssa.

Mies torjui Njerin ystävän kohteliaasti, mutta pian huhut alkoivat kiertää. Illan päätteeksi Njerin ystävä hakattiin. Vaikka teolla oli useita silminnäkijöitä, koulu tai muut opiskelijat eivät halunneet ottaa asiaan kantaa.

– Minua suututti koko tilanne ja se, että koulu pakeni vastuutaan. Päätin, etteivät asiat voi jatkua näin.

Njeri päätti alkaa tuoda avoimesti esille sitä, kuka hän itse on. Lopulta hän päätyi tulemaan ulos kaapista kansallisessa tv-lähetyksessä.

Tv-lähetys muutti elämän

Njeri ei ollut koskaan puhunut tytöistä äitinsä kanssa. Hän teki jo töitä sateenkaarijärjestönsä parissa, kun sai kutsun televisioon työnsä puolesta. Njeri otti kutsun vastaan.

– Tulin siis ulos kaapista tv:ssä, parhaaseen katseluaikaan, kaiken kansan edessä! Njeri huudahtaa.

Njeri puhui ohjelmassa työstään sekä kertoi avoimesti olevansa homo. Äiti näki ohjelman ja soitti järkyttyneenä kysyäkseen, miksi tytär oli mennyt tekemään niin. Oliko hän todella yksi niistä?

– Kysyin häneltä, että mistä niistä. Hän vastasi, että yksi niistä homoista, Njeri kertoo.

Njeri kertoi äidilleen totuuden.

– Yritin selittää, että tein sen, sillä en häpeä sitä, kuka olen.

Mutta äiti häpesi. Njeri arvelee, ettei asia tullut hänen äidilleen täytenä yllätyksenä, mutta julkinen ilmoitus oli hänelle liikaa. Äiti sai tietää samaan aikaan kuin hänen ystävänsä, naapurinsa ja tutun seurakunnan jäsenet.

Välit menivät huonoiksi, sillä äiti itki ja soitteli tyttärelleen joka ilta viikkojen ajan. Reaktio särki Njerin sydämen.

– Minä en ollut koskaan tuntenut itseäni heteroksi, mutta äitini oli. Se oli hänelle menetys, ja hän suri sitä.

Lopulta hän ilmoitti äidilleen, ettei aio enää vastata tämän soittoihin.

– Väsyin ja sanoin hänelle: Äiti, tiedän että tämä on ollut vaikeaa sinulle, mutta se on ollut sitä myös minulle jo pitkään. Sanoin, ettei hän voi kaataa sitä kaikkea minun päälleni enää uudestaan. En halunnut, että hän syyllistää minua kyynelillään.

Meni kaksi viikkoa, kunnes Njerin parhaan ystävän puhelin soi. Äiti halusi tavoittaa tyttärensä ja puhua tämän kanssa.

– Hän sanoi, että on puhunut ystävilleen, pastorilleen ja Jumalalle ja että rakastaa ja tukee minua. Olen aina hänen lapsensa ja hän haluaa minun vain olevan onnellinen.

Toiseuden tunne tulee ulkopuolelta

Njeri kertoo olleensa jo lapsena rakastunut tyttöön, vaikka oli itse vielä liian nuori edes sanoittamaan sitä. Hänen tunteensa ovat aina olleet hyvin selkeitä, mutta jonkinlainen toiseuden tunne on tullut ulkopuolelta. Esimerkiksi koulussa löydetty nimilista toi esille asian, jonka palasia Njeri ei ollut vielä sisäisesti yhdistänyt.

– Elämässä on hetkiä, kun oppii itsestään jotain uutta. Olin varmaankin nelivuotias, kun ensi kertaa ajattelin, että olen jotenkin erilainen, Njeri kertoo.

– Kasvaessani aloin tuntea kiinnostusta feminiinisiin vartaloihin – ne vain kiehtoivat minua. Teini-iässä tajusin, ettei minua kiinnosta laittautua poikia varten samalla tavalla kuin muita tyttöjä.

Njeri kertoo pikkuhiljaa ymmärtäneensä, että kaikki kiintymys, halu ja hellyys, joita hän tunsi, olivat aina kohdistuneet naispuolisiin henkilöihin.

Tänä päivänä Njeri identifioi itsensä queeriksi sekä lesbonaiseksi, mutta omalta tuntuvat määritelmät ovat tulleet kuvioihin vasta Njerin aikuisiällä.

– Vaikken edes tiennyt sanaa lesbo, ei minulla ollut koskaan ongelmia sen kanssa, mitä tunsin. Muut ihmiset ovat ne, joilla on ollut ongelmia.

Njerin mukaan ihmisten homofobia johtuu pitkälti laista. Jos se saataisiin kumottua, yhä harvemmalla olisi syytä syrjiä homoja.

Sateenkaaren toinen pää

Tällä hetkellä Njerin järjestön tärkein tavoite on saada kumottua lakipykälät, joiden mukaan homoseksuaalisuus on Keniassa rikos. Njeri uskoo, että sen onnistuessa asiat lähtevät nopeasti parempaan suuntaan, sillä laki ei enää oikeuta ihmisten tekoja.

– Toivon, että seuraavien viiden vuoden aikana saamme avattua keskustelua laajemmalle ihmisjoukolle, sillä suuressa maassa tavoittavuutemme on vielä pientä. Haluamme luoda paikkoja, joissa on mahdollista oppia, keskustella ja tutustua toisiin ihmisiin.

Kulttuurin muuttaminen vaatii myös lakien kumoamisen jälkeen paljon työtä. Helsingin-vierailullaan Njeri on huomannut, miten Suomessa kadut ovat täyttyneet sateenkaaren väreistä Pride-viikon kunniaksi.

– Vaikka paljon siitä on myös kaupallista, ovat värit kuitenkin vahva tunnustus siitä, että kaikki otetaan mukaan. Se on kaunista.

– Se saa minut pohtimaan, miltä teistä tuntuisi tulla asumaan Nairobiin ja nähdä, miltä sateenkaaren toisessa päässä näyttää. Kaikki tämä on upeaa – mutta kukaan meistä ei ole todella vapaa, ennen kuin joka ikinen meistä on vapaa, Njeri toteaa.

– Toivon, että me kaikki saisimme kokea sen päivän, kun sateenkaariliput liehuvat kaupungintalomme edessä.

X