Työ ja raha

Työharjoittelu – riistotyövoimaa vai tie tähtiin?

Teksti: Anna.fi

Tie unelma-ammattiin käy yleensä harjoittelun kautta. Kun tulijoita on enemmän kuin paikkoja, voi työnantaja harjoittaa karkeaa politiikkaa. Tarjolla on kopiointia ja mappien nyöritystä, vai onko harjoittelusta oikeasti jotain hyötyä?

Työharjoittelu - riistotyövoimaa vai tie tähtiin?

Diplomaattiura – glamouria ja samppanjaa?

Valtio-oppia opiskellut Kristiina vietti kevätkuukaudet yhdessä Suomen suurlähetystöistä. ”Se oli unelmien täyttymys, olin haaveillut diplomaattiurasta pitkään”, Kristiina hymyilee. ”Tein innoissani ihan kaiken, aina kopioinnista mediamuistioihin”, hän sanoo. ”Sain mielestäni diplomaattielämästä ihan realistisen kuvan. Mielekästä työtä, mutta vaatii kyllä puolisolta paljon. Riippuu edustustosta. Naisten ja toisten työntekijöiden kesken oli sellainen ”kyynärät edellä meininki”, hän sanoo.

Keväällä 2006 Kauppalehti Pressossa kritisoitiin Ulkoministeriön harjoittelijapolitiikkaa. Harjoittelijoita käytettiin kritiikin mukaan hyväksi. ”Kannattaisi miettiä, miksi tulijoita on niin paljon. Kansainväliset järjestöt eivät maksa harjoittelijoille, mutta moni haluaa YK:n tai EU:n komission CV:n. Jos jaksaa nähdä vaivaa, pienistä järjestöistä ulkomailla voi saada aivan mielekästä työtä jopa korvausta vastaan”, Kristiina sanoo.

Kasvotonta kritiikkiä

”Harjoittelijana olin kuin pieni partiolainen, aina valmiina. Nyt ei olisi mitään mieltä tehdä kaikkia asioita”, Kristiina sanoo. ”Toisaalta tehtäviä saa oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaan”, Kristiina jatkaa. ”Osa tehtävistä oli aika ikäviä, kuten edustuston maan työttömyysluvun ja bruttokansantuotteen päivittämistä sekä monistamista”, hän huokaa. ”Vain pieni osa keskeyttää harjoittelun, eikä näistä kukaan kerro omalla nimellä, kuten en minäkään, vaikka sain ihan kunniallisen työtodistuksen”, Kristiina sanoo.

Harjoittelusta maksetaan 830-1000 euroa kuussa. Se kattaa elämiskustannukset, joskin penniä venyttäen. ”Käytin kekseliäisyyttä ja lainasin vanhemmilta”, hän sanoo. ”On aika kurjaa, että ihmiset joutuvat ottamaan lainaa saadakseen mukavan kuuloisen harjoittelupaikan. Työhaastatteluissa kuitenkin ratkaisee ihmisen persoona. Varsinkin humanistisella ja yhteiskuntatieteellisellä alalla harjoittelupaikkoja on vaikea saada ja ihmiset ajautuvat harjoittelusta toiseen, kunnon työpaikan toivossa”, hän sanoo.

Kristiina päätyi valmistuttuaan opiskelemaan toista tutkintoa, ja harjoitteli vielä EU:ssa. ”Olin pienessä järjestössä. Töitä oli todella paljon, koin sen haastavaksi, mutta en oikein osannut jakaa aikaani”, Kristiina sanoo. ”Brysselissä oli toki ihan mukavaa, mutta niin työkeskeinen kulttuuri ei oikein ole minua varten. Vapaa-aikana ihmiset kuluttivat, kun minä kalusin museoita. Ehta humanisti siis. Kuulin monelta Brysselissä, että kaupunkia kyllä oppii sietämään, ja sen kanssa voi elää. Minä kaipasin vehreyttä ja ranskalaisuutta. Belgialaiset tuntuivat töykeiltä”, hän sanoo. ”Brysselin hallintokulttuuri juoruineen on ihan oma maailmansa”, Kristiina toteaa. ”Sain lopuksi suositukset, joihin tähtäsin”, hän sanoo.

Viestintätoimistosta kenkää

Inka harjoitteli viestintätoimistossa. ”Harjoitteluaikana luvattiin vakkarityöpaikkaa, mutta kuinkas kävikään. Kun yliopiston maksama kuuden kuukauden harjoittelu loppui, minulle osoitettiin ovea ja tilalle otettiin uusi harjoittelija, joka oli yritykselle ilmainen”, hän sanoo. ”Tiedän että näin tehdään useilla aloilla. Harjoittelijoita koskevaa lainsäädäntöä ei ole ja joissain paikoissa vallitsee viidakon laki”, hän sanoo. ”Olisin halunnut työnäytteitä, mutta enimmäkseen tein taustatyötä”, hän sanoo. ”Vastasin puhelimeen ja olin jonkunlainen yleismiesjantunen”, hän sanoo.

Inna osallistui oikeustieteen opiskelijoille suunnattuun harjoitteluohjelmaan yksityisessä asianajotoimistossa. ”Sain tuntumaa alaan, ja arvokkaita kontakteja. Loppukesän istuinkin S-marketin kassalla”, hän sanoo. ”Voi olla realistista pitää tämä työpaikka hamaan valmistumiseen saakka – useisiin työpaikkoihin otetaan vaan valmiita juristeja”, hän sanoo.

Sosionomiksi opiskeleva Laura sai valmistuttuaan alansa töitä harjoittelupaikasta. ”Harjoittelua olisi saanut olla enemmän. Sain hurjasti opiskelumotivaatiota ja arvokkaita kontakteja. Minulle ja ystävilleni harjoittelu oli pelkkää plussaa”, Laura sanoo. ”Tuntui hyvältä, kun osaamistani arvostettiin”.

Tuotantotaloutta opiskelevalle Pekalle oli selvää, että lopputyö tehdään palkallisena. ”Olin opiskeluaikana yhdessä firmassa töissä, jolle tein palkallisen lopputyön. Sen minimiaika oli kolme kuukautta”, hän sanoo. ”Joissain harjoittelupaikoissa on palautekeskustelu harjoittelun päätyttyä ja oma mentori. Keskusteluissa kannattaa olla rehellinen ja ennen harjoittelua asettaa omat tavoitteet”, Pekka ja Kristiina summaavat. ”On huomattava, että hierarkkisilla työpaikoilla harjoittelija koetaan usein rasitteeksi”, Kristiina sanoo. ”Eräs ystäväni sanoi, että häntä mulkoiltiin ja hänelle sanottiin: ”Harjoittele!”

Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO

Teksti: Laura

X