Ihmiset ja suhteet

Seksiä uuden kumppanin kanssa? Viisi vinkkiä onnistuneeseen ekaan kertaan!

Teksti:
Anna.fi

Seksi uuden kumppanin kanssa on aina kutkuttavaa, mutta vielä jännittävämmäksi se muuttuu, jos edellisestä ekasta kerrasta on aikaa vuosia.

Jos on viimeksi rakastellut vieraan ihmisen kanssa parikymppisenä tyttönä, on nelikymppisenä eri ihminen niin mieleltään kuin vartaloltaankin. Tällöin eka kerta voi tuntua lähes neitsyyden menetykseltä. Tässä viisi seksuaaliterapeutin vinkkiä onnistuneeseen ekaan kertaan!

1. Jaa tunteesi avoimesti

Ajatus seksistä uuden kanssa tuntuu usein pelottavimmalta silloin, kun ei ole vielä tavannut ketään kiinnostavaa. Ihastuneena askeleen ottaminen on usein melko helppoa ja luonnollista.
Jos seksi kuitenkin jännittää, kerro siitä kumppanillesi. Jos toinenkin myöntää, että minullekin tämä on tosi jännää, tunteen voi jakaa ja tilanne yleensä menee paljon helpommin. Jos pelkäät, että seksi sattuu, sano siitäkin, jotta kumppani osaa olla varovainen.

2. Tutustu rauhassa

Aikuisuus tuo itsevarmuutta: seksi on luontevampaa, kun tuntee jo itsensä. Aikuiset eivät enää nuorten tapaan stressaa siitä, pitävätkö he oikeanlaisia ääniä sängyssä ja mitä kumppani hänestä ajattelee, vaan uskaltavat nauttia ja heittäytyä tilanteeseen. Läsnäolo tilanteessa on helpompaa.

Seksissä, varsinkin ensimmäisillä kerroilla uuden kumppanin kanssa, on kyse ennen kaikkea läheisyydestä ja toiseen tutustumisesta. Tutustu kaikessa rauhassa uuteen kumppaniisi ja tämän vartaloon. Hän voi reagoida eri tavalla kuin entisesi ja tykätä aivan eri asioista. Sinustakin uuden kumppanin kosketus voi tuntua aivan erilaiselta kuin eksän.

3. Suojaudu seksitaudeilta

Kondomi pitää muistaa, vaikka raskauden ehkäisy olisikin hoidettu. Sukupuolitaudit eivät ole vain nuorten juttu, villiä seksiä harrastavia eronneita on nykyisin paljon. Raskauden mahdollisuuskin pitää ottaa huomioon vaihdevuosiin asti.

4. Pidä omat rajasi

Älä lähde mihinkään, mitä et halua. Toisen luo lähteminen baarista ei ole lupaus seksistä. Jos pussailu ei tunnu kivalta, ei tarvitse mennä pidemmälle. Seksi on aikuisten leikkiä, jonka pitää olla molemmista kivaa.

5. Varaudu loistavaan seksiin

Tuoreen suhteen huuma on lähes parasta, mitä ihminen voi kokea. Seksielämäsi voi siirtyä uuden kumppanin myötä aivan uusiin ulottuvuuksiin. Moni innostuu uudessa suhteessa harrastamaan aivan erilaista seksiä kuin entisessä. Kun olette jo hieman tutustuneet, kokeile ihmeessä uusia juttuja, jos se vain vähänkin kiinnostaa.

Vinkit antoi seksuaaliterapeutti Anna Kolster.

Teksti: Matilda Katajamäki
Kuva: Thinkstock

Lue myös:

Säilytä intohimo pitkässä parisuhteessa
Esileikki – Näin saat enemmän nautintoa seksistä

Koe voimakkaampi orgasmi – 7 täsmäliikettä parempaan seksiin!

X