Enemmän sisäkkö kuin miehensä rakastama

Elän perheliberaalissa kuplassa. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että minulle ei ole olemassa perheen sisäisiä rooleja enkä määrittele perheitä minkään alalajin alle, kuten ydinperhe, eroperhe, sateenkaariperhe tai mikä ikinä. Perhe on se, joka koostuu toisistaan rakastavista ihmisistä.

Kuplassa siksi, koska aika ajoin huomaan, että se puhkaistaan silmieni eteen ja sen jälkeen ymmärrän, että maailma ei ole vielä valmis. Tällä kertaa sen puhkaisi minulle kirjoittanut nainen. Hän kirjoitti alustukseksi olevansa noin viisissäkymmenissä oleva ihminen, joka omien sanojensa mukaan haukkui minut pystyyn iltapäivälehden kommenttipalstalla muutama vuosi sitten.

Häntä vitutti, kun kirjoitin eroaiheisista teksteistä positiiviseen sävyyn.

Hän kertoi oman tarinansa. Olen sen aikaisemminkin kuullut muutaman muun naisen kertomana. Nuorena naimisiin. Pari kolme lasta. Aviomies kasvatettu uskomaan konservatiivisiin arvoihin, jossa mies on se, joka hankkii leivän pöytään ja nainen se, joka hoitaa kodin ja lapset. Mies tekee työuraa, nainen luopuu omista unelmistaan.

Nainen itse tulee uskonnolliskonservatiivisesta lapsuudenkodista, jossa nainen, joka lähtee töihin lasten ollessa vielä pieniä, on lähes perkeleestä seuraava ja jossa paholaisen kirkkoina pidetään päiväkoteja. Nainen jää sisäköksi miellyttääkseen miestänsä ja vanhempiaan. Mies on sairaalloisen mustasukkainen ja kännissä väkivaltainen. Naisen oma elämä koostuu muutamasta telkkarisarjasta ja sosiaalisesta mediasta.

Kärjistetysti ilmaistuna, nainen on miehen omaisuutta.

Pidän tätä ajatusmaailmaa maailmana, jota ei ole enää olemassa. Vähän kuin kaupan hyllyssä oleva punainen lehmänmaito. Ei sitä enää kukaan käytä. Hämmästyksekseni maailma on vielä hyvinkin olemassa eikä punaista maitoakaan ole otettu kauppojen hyllyiltä pois. Säännöllisin väliajoin törmään perheisiin, joissa vanhoillinen tapa roolittaa perhe-elämä voi pulleasti.

Naisia, jotka lähtevät töihin lapsen ollessa pieni syyllistetään itsekkäiksi äideiksi ja perheitä, joissa mies jää hoitamaan pientä lasta ja nainen lähtee takaisin työelämään, katsotaan tuttavapiirissä kieroon. Jälkimmäisen kertoi minulle pihapiirissä tapaamani nuori isä, jolle myös tuli puun takaa asenneilmapiiri sen jälkeen, kun hän vaimonsa kanssa kertoi ihmisille ratkaisustaan.

Palataan takaisin kuplani rikkoneeseen naiseen. Hän kirjoitti vihanneensa minua niin paljon, että koki oikeudeksensa solvata minua julkisesti. Hän ei kestänyt sitä, että joku ihminen elää ja ajattelee toisin. Ihan vain siksi, koska itse ei ollut uskaltanut. Sitä vastoin hän on ottanut vastaan kännisen ihmisen iskuja ja keitellyt prinssilleen perunoita kymmenien vuosien ajan ilman, että saa siitä yhtään mitään itselleen. Ei tietenkään saa, koska miehen mielestä nainen suorittaa vain omaa rooliaan tässä elämässä ja se rooli on siellä kuuluisassa hellan ja nyrkin välissä. Jos mietitte, että ei kai tällaista tapaa ajatella enää ole, niin valitettavasti olette väärässä. Ei ehkä nyrkin ja hellan välissä, mutta jossain siellä, jossa naisen työura katsotaan vähempiarvoiseksi kuin miehen vastaava.

Niin kuin nainen kirjoitti, jos vähääkään on tunne, että elää jonkun toisen elämää kuin omaansa, niin ilmapiiri ei ruoki mitään kaunista, vaan se ruokkii katkeruutta ja vihaa, jonka lieveilmiönä on muun muassa itselle tuntemattomien ihmisten solvaaminen sosiaalisessa mediassa.

Nyt nainen on eronnut. Hän kirjoittaa tehneensä hiekkalaatikonreunalla hyviä hiekkakakkuja kahdeksan vuoden ajan ja lopulta laatikon reunalle tuli se ensimmäinen paha kakku, joka sai aikaan hänessä muutosprosessin. Muutaman vuoden intensiivisen terapiajakson aikana hän veti itsesään esiin naisen, äidin ja vaimon roolinsa alta ja alkoi elää omaa elämäänsä. Siihen elämään kuului jo teini-ikäiset lapset, mutta konservatiivinen väkivaltainen mies sai luvan mennä keittämään itse perunansa.

Hyvä niin, sillä naisen tarinan lopetus jätti minut elämään vielä toisessa kuplassani. Se on liberaali parisuhdekupla. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että parisuhteessa elää kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä, joilla ei ole mitään ennaltasynnytettyä roolia. On kaksi vapaata ja itsenäistä ihmistä, jotka voivat olla lapsille vanhempia, mutta toisilleen rakastavaisia. Kumpikaan ei astu toisten unelmien eteen eikä kumpikaan yritä muuttaa toista yhtään miksikään. Molemmat ovat vapaita halutessaan lähtemään suhteesta, jos kokee, että suhde ei ole häntä varten. Liberaalissa rakkauskuplassa eletään rakkaudesta, eikä tavasta tai tottumuksesta. Sitä elää kaksi ihmistä, eikä kaksi sukupuolensa edustajaa.

Sitä kuplaa ei mikään kuulemani tarina tosin puhkaise. Vai onko joku toista mieltä asiasta, että esimerkiksi parisuhteessa eletään tavasta ja tottumuksesta, eikä rakkaudesta?

Sitähän minäkin.