”Hänen toisella puolisollaan tulee olemaan meidän kodissa oma huone, jotta heidän parisuhteellaan on edelleen paikka”

”Tarinoita tinderistä

….En tiedä mitä etsin, etsinkö mitään. Mutta jos kylmässä mökissä nukkuminen ei haittaa, jos ihminen joka ei ole hiljaa tai joskus liiankin hiljaa, tuntuisi sopivalta niin ehkä saatan löytää jotain. Mua et saa mahdutettua perinteisen parisuhteen boxiin….

Aikalailla näillä sanoilla oli viimeinen visiittini Tinderissä.

Vasemmalle lähti kaikki jotka etsi elämän mittaista rakkaustarinaa, kaikki jonka profiilista vähänkään nousi esille että etsitään naista siihen naisen viimevuosisataiseen rooliin. Vasemmalle lähtivät myös kaikki joiden profiilissa ei ollut kunnon kuvia, joissa oli kuvia huuruisista illoista tai suurimmista saaliista tai hankinnoista. Jos ihminen arvottaa itseään hankinnoillaan tai haluaa jakaa parhaat hetkensä viinilasin tai kaljatuopin kanssa, eivät ole minun ihmisiä. Myös kuvat joissa ei näy silmät lähtivät Vasemmalle…

Montaa oikealle lähtevää ei ollut. Yhden kanssa kävin kahvilla, mutta kohtaaminen livenä ei vastannut ajatusta siitä mitä viesteistä sai mielikuvan ja  vahvisti ajatuksen siitä, että tämä ei ole sitä mitä etsin tai olen etsimättä. 

Yhden profiilin ensimmäinen kuva oli turkoosin sävyistä taustaa vasten otettu kasvokuva, joka katsoi mua suoraan silmiin. Katsoin muut kuvat eikä siellä ollut mitään näihin mun vasemmalle lähtevien kriteereihin sopivaa. Sitten esittelyteksti. Enää en muista mitään mitä siinä sanottiin, mutta kuvat ja teksti kolahti. Oli väriä, elämän myönteisyyttä ja iloa. Hän on polyamorinen ja pitkässä suhteessa, sen muistan.

Sen verran olen perinteisiä arvoja arvostava, että mies saa tehdä keskustelussa aloitteen, mutta tässä tapauksessa tein poikkeuksen.. 

Hänen tinder suodatin oli asetettu ikähaarukkaan 45-55, mutta algoritmit teki tehtävänsä ja esitteli hänelle minut. 43 vuotiaan neljän lapsen äidin.

Juteltiin ilta, kaks tai kolme kunnes sovimme ensimmäisestä tapaamisesta..

Kävelylle piti mennä, emme menneet. Romanttisesti mentiin absille kahville. Ekana iltana hän halasi ja antoi pienen suukon. Seuraavalle päivälle hänellä oli jo suunnitelmia, joten ei ehdittäisi näkeen. Mutta hän halusi tavata uudestaan, joten teki suunnitelmiinsa muutoksia ja niin me tavattiin.

Molemmat olimme tottuneet omaan tilaan ja aikaan, eikä kumpikaan ajatellut haluavansa  mitään täyspäiväistä suhdetta. Aikaisemmin minussa oli ahdistus pelkästä ajatuksesta, että jakaisin oman kotini jonkun toisen kanssa.. ehkä tielleni on sattunut vain niitä kumppaneita, joita ei ollut tarkoitettu minulle muuta kuin oppitunneiksi. Opettamaan mitä en halua tai tarvitse ja näkemään lopulta sen mitä tarvitsen tai mikä tekee minut onnelliseksi.

Näistä lähtökohdista lähdettiin ja muutos molemmissa on ollut ennalta-arvaamaton.

Se oli menoa, hetkeäkään empimättä. Tiedän, että hän on se minun toinen puoli, vakkani kansi. Hän on se loppuelämän kumppani, jonka syliin saan käpertyä vielä vanhana ja ryppyisenä. Hän on kallio johon voin nojata niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä ja minä hänen kallionsa, jonka syliin saa vuodattaa onnen ja liikutuksen kuin surunkin kyyneleet. Meillä on avaimet toistemme koteihin, meillä on sormukset, lupaukset parisuhteesta, meillä on tulevaisuuden suunnitelmia, meillä on tulevaisuus jollaista kumpikaan ei osannut ajatuksissaan piirtää tai edes uskaltaa haaveilla.

Ensi treffit saatiin päätökseen pari kuukautta ensitapaamisen jälkeen ja miten elämä onkin muuttunut tänä aikana. Minä en ole enää vain minä vaan minä ja hän olemme myös me, perhe. Edelleen herään joka aamu ennen kellon soittoa, enkä halua pitää sormiani irti hänestä. Aamumme alkaa läheisyydellä, leikkisyydellä, hymyllä, onnella ja rakkaudella.

Olemme uusioperhe. Yhteisestä kodista haaveillaan ja valmisteluja tehdään sen eteen. Hänen toisella puolisollaan tulee olemaan meidän kodissa oma huone, jotta heidän parisuhteellaan on edelleen paikka, koti, jossa heidän rakkautensa saa kukoistaa.

Elämä on jännittävää ja voi kuinka ihanaa 🤎

En voisi olla onnellisempi.”