”Isä, olen koko päivän miettinyt, että soitanko sinulle

”Isä, olen koko päivän miettinyt, että soitanko sinulle. Minä en tiedä. Olisin halunnut herätä isänpäivään, jossa asia olisi itsestäänselvää. Mietin samaa kysymystä viime vuonnakin ja sitä edellisenä. Olenko minä antanut sinulle anteeksi, jotta voin soittaa sinulle. Pyytänyt sinä et ole, mutta silti.

Sinä olit ankara isä. Sinä et antanut minun olla lapsi joka lentää. Sinä ammuit minut alas. Vaadit koko ajan enemmän ja enemmän. Mikään ei ollut tarpeeksi. Sinä et kasvattanut minua. Sinä koulutit minua. Sinä halusit tehdä minusta menestyjän. Menestyjän sinun oman mittapuusi mukaan. Voin kertoa isä, että minulla itselläni on menestykseen aivan eri taulukot.

Halusin kuumeisesti olla sinun arvoinen. Lakkasin syömästä, koska sanoit minun olevani liian lihava pärjätäkseni lajissa, jonka huipulla sinä haluisit minun olevan. Lopulta minä en jaksanut, jolloin sinä sanoit minulle, että olen pettänyt sinut.

Lukiossa opiskelin itseni masentuneeksi. Sinä vahdit vierelläni, että olen tarpeeksi hyvä. Sinun asteikkosi mukaan. Itselleni olisin riittänyt vähemmälläkin. Kunnes lukion jälkeen tiputin päällesi pommin. Lähdin opiskelemaan jotain sellaista, joka ei ollut sinun valitsemasi. Ensimmäistä kertaa koskaan kapinoin sinua vastaan. Sinä kostit hylkäämisellä. Olin ja olen sen jälkeen ollut sinulle pelkkä haihattelija.

”Kunpa olisit ollut poika, niin olisit ymmärtänyt jotain elämästä”, sinä sanoit minulle, kun sain tiedon opiskelupaikastani. Minä en lähtenytkään toteuttamaan isä sinun unelmasi ja sinun polkuasi, vaan valitsin omani. Rakkautta olisi ollut tukea ja turvata minua. Sinä et rakastanut, tai rakastit sinä suurilla ehdoilla.

En minä tänäänkään sinulle soita.”