Kauneus on lusikan muotoisessa iltahetkessä

Sun hiukset laskeutuu kauniisti tyynylle joka on pehmeä kuin juuri suudellut huulet. Ne on vielä vähän suihkusta kosteat ja aaltoilevan kiharaiset. Se kaikki kauneus siinä, joka jää liian monelta liian usein sanomatta.

Että sä on kaunis ja että sun kauneus loistaa sun katseesta. Sen voima saa kirjoittamaan kliseisiä ja siirappisia sanoja teksteihin jotka aiheuttavat nauruhymiötä, närkästystä ja solvausketjuja ilkeiden ja pahasuopaisten ihmisen foorumeissa.

Sun kauneus on sun hymykuopissa ja niissä hitaasti silmäkulmista valuvissa kyyneleissä, jotka lähtevät matkalleen herkästi kuin kevätauringossa sulava lumi.

Sun kauneus on sun sormenpäissä kun ne osuvat takaraivooni saaden hetken tuntumaan kokonaiselta ja oikealta kuin kosketus olisi koti, jonka turvaan jäädä asumaan.

Sun kauneus on lusikan muotoisessa iltahetkessä, jonka raukeudessa kuunnella sinun unen ensirytmisi ja jonka jälkeen haipua itse heräämisen päähän yhteisestä aamusta.

Kymmenen hengitystä ennen tuota kahden ihmisen unta on viimeistään sanottava ne sanat, jotka illan viimeiseksi on hyvä kuulla. Se ei ole liikaa. Miksi kauneutta ei muuttaisi sanoiksi mahdollisimman usein. Niitä rakastamista ilmaisevia sanoja. Niiden tavujen höyhenenkevyttä turvaa.

Sillä jos te haluatte kausivaloja tähän syvenevän pimeyden halkaisijaksi niin valo tulee sanoista joissa asuu loputtoman kevään lupaus.

Valo syttyy rakkaudesta ja rakkaus olet sinä.