”Kunpa olisin jo 30 vuotta sitten uskonut itseeni”

”Puoli vuosisataa on elämää takana. Lapsuus, nuoruus, pitkä liitto, lapsia, ero, monisuhteisuus, polyamoria, kumppanuus ja suhteita. Viimein terapia ja lukemattomat määrät itse omassa päässä pohtimista, artikkeleita, kirjoja ja lisää oman pään sisällä pohtimista. Itkua, tuskastumista, ristiriitoja, erimielisyyksiä, keskusteluja ja jatkuvaa mielen maiseman tutkiskelua.

Välillä tuntuu, että väsymykseen asti, aivan työstä tämä jo käy. Ja siinä samalla palkkatyössä, onneksi onnea tuovassa sellaisessa.

Mutta se, miten olen tehnyt havaintoja suhteesta itseeni on hienoa ja pelottavaakin. Havainnut, mitä olen kantanut mukanani, miten en ole osannut näitä aiemmin pohtia itse, saati keskustella exän kanssa. Ei se helppo liitto ollut, molemmat oltiin tosi hankalia omine tunnelukkoinemme. Ehkä olisi ollut helpompaakin, mutta me ei sitä osattu toteuttaa ja muuttaa. 

Havainto itsestäni – lohduttoman huono itsetunto, positiivisuus kuitenkin peittämässä sen. Käsittämättömän typerää mustasukkaisuutta. Kunpa vain olisin silloin 30v sitten jo löytänyt näitä keinoja ja uskoa itseeni. 

Rohkeus nykyisessä suhteessa on kasvamassa, mutta vahvasti kipuillen. Luottaminen, rehellisyys, pettymyksen sieto, riitelemisen opetteleminen, erilaisten elämänkokemusten yhteen sulattaminen ja erilaisuuden hyväksyminen ja sen kanssa eläminen.

Mitä sitten halusin tällä kertoa. Voi, kun muut hoksaisivat aikaisemmin tehdä tämän matkan omaan päähän. Ei nytkään ole myöhäistä, mutta rankkaa on, pirun rankkaa. Mutta aion tästä selvitä, pikkuhiljaa. Välillä isompia harppauksia, välillä pieniä. Taaksepäin en soisi enää menevän, mieluummin pysähtyä hetkeksi ja jatkaa taas uusin voimin. Yritän, ja tiedän, että onnistun. Toivottavasti Sinäkin, jos kipuilet.”