Havaintoja parisuhteesta

Lapsen tukistaminen on pahoinpitely ja rikos

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Ennen kaikki oli paremmin. Lapsia opetettiin kunnioittamaan auktoriteetteja ja vanhempia. Jos ei muuten, niin vitsalla ja karttakepillä. Pieni huitaisu sormille tai vartalolle oli rajoja ja rakkautta. Kuka vitsaa säästää ja niin edelleen. Väkivallan pelko lapsen tiellä pitää. Nykyään lapset saavat kasvaa vapaasti ja heihin ei saa edes hipaista. Sen kyllä huomaa. Hirvittävää häiriökäyttäytymistä. Kurinpito pitäisi sallia uudelleen, eikä kuunnella hyysääviä kukkahattutätejä, joiden mielestä tukistaminen on jo rikos. Lapsen pitää oppia tietämään, että mikä on sallittua ja mikä ei. Ja jos se ei muuten tapahdu, niin sitten tukistamalla.

Tauko.

Blogini ensimmäinen osuus on kokoelma ihmisten kirjoittamista kommenteista keskustelupalstoille, jotka koskevat lapsen kasvattamista. Siellä vanhaan aikaan kiinni jääneet kommentoijat ylistävät väkivaltaa lapsen kasvatusmetodina. Usein argumentilla, että kyllä minuakin on lapsena lyöty ja ihan hyvä on tullut. Tässä huomaa, että väkivalta periytyy turhan usein. Tässä tapauksessa se todentuu sillä, että väkivaltaa kokenut ihminen kannattaa julkisesti väkivallan käyttämistä lapsenkasvatuksessa.

Nimittäin väkivaltaa se on. Moni lapsiaan kurittava väittää kirkkain silmin, että tukistaminen tai luunapin antaminen lapselle ei ole väkivaltaa. Tällä he puolustavat omaa väkivaltaista käyttäytymistään. Suomen rikoslaki kieltää tukistamisen ja siitä on seurauksena rangaistus pahoinpitelystä. Silti ihmiset kokevat olevansa rikoslakiakin korkeammalla jalustalla puolustaessaan lapsen tukistamista.

Vajaa vuosi sitten Iltalehti uutisoi suomalaisesta perheestä, jossa perheen molemmat vanhemmat tuomittiin oikeudessa lastensa pahoinpitelystä. Pahoinpitely oli tässä tapauksessa tukistamista ja luunappien antamista. Vanhemmat puolustautuivat oikeudessa sanoen, että väkivallan käyttö kasvatusmenetelmänä liittyi tilanteisiin, jossa ”sana ei riittänyt”.

”Sana ei riittänyt”. Tämä on hyvin yleinen tapa, jolla vanhempi puolustaa väkivaltaansa lastansa kohtaan. Toisin sanoen, vanhemman omat kyvyt ja taidot loppuivat ja sen jälkeen otetaan käyttöön voima. Niin aina. Sama ilmiö, joka tapahtuu muun muassa sosiaalisessa mediassa. Kun argumentit loppuvat keskustelussa, hyökätään henkilön päälle solvauksilla. Väkivaltaa sekin.

Olen aina miettinyt, että miksi ihminen puolustaa väkivaltaa, joka kohdistuu lapseen? Tuleeko samalle ihmiselle mieleen, jonka mielestä on hyväksyttävää antaa lapselle luunappeja ja tukistuksia, käyttää samaa käyttäytymistä myös puolisoaan kohtaan? Kun ei sana riitä, niin luunappia ja tukistamista tilalle. Miksi kyseinen ihminen ajattelee, että lapselle saa tehdä kyseistä väkivaltaa, mutta aikuiselle ei?

Valitettavasti yhteiskunnassamme on vanhempia, jotka vieläkin hyväksyvät lapsen ruumiillisen kurittamisen eli esimerkiksi tukistamisen ja luunapit. He kokevat olevansa jopa Suomen lain yläpuolella, kunnes huomaavat, että eivät ole. Kertomassani esimerkkitapauksessa mikkeliläisen perheen tilanteeseen puuttui ulkopuoliset yhden lapsen kerrottua joutuvansa kotona väkivallan kohteeksi, mutta suurin osa tukistamis- ja luunappitapauksista jää pimentoon.

Aivan liian moni lapsi kokee väkivaltaa, jota harrastavat lapsen omat vanhemmat, vanhemmat, jotka ovat olevinaan edes tietämättä, että syyllistyvät rikokseen ja lapsen pahoinpitelyyn vetämällä lasta kivuliaasti tukasta tai napsuttaen sormellaan lasta ohimolle.

Loppuun sanottakoon, että vaikka ihminen itse kuvittelee olevansa Suomen rikoslain yläpuolella ja selittää väkivaltaisen käyttäytymisensä itselleen edulliseksi, niin käyttämällä luunappeja ja tukistamista lapsensa kasvatusvälineinä, hän sortuu lapsen pahoinpitelyyn ja on rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan. Sen ei pitäisi tulla yllätyksenä yhtään kenellekään.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/poliisilta-voimakas-viesti-vanhemmille-tama-on-rikos-harmitonta-kurittamista-ei-ole/3e9a0237-fa21-3383-8e09-71e2f0ce3aa5

Lue myös

X