”Me kaksi kuulumme yhteen ja tällä kertaa aiomme pysyä”

”Taustaa: 

Ensirakkauteni tapasin 7 luokan alussa heti ja seurustelimme yläasteajan. Voi elämä sitä suurta rakkautta ja vapauden ja onnellisuuden tunnetta. Oltiin erottamattomat, tai ainakin silloin luultiin niin. 

Silloin puhuttiin naimisiin menosta ja kaikista muista tulevaisuuden suunnitelmista.

Tiet erosivat yläasteen jälkeen. 

Olimme silloin n.15v, nyt jo yli 40.

Tiet kohtasi meillä muutamankin kerran vuosien aikana ja yhteisiä öitä vietettiin jos vaan tilanne sen salli. Ikinä ei toista saanut mielestä pois.

Vuosien aikana kumpikin meni tahoillaan naimisiin ja perusti perheen. Somessa seurattiin toistemme elämää, muuta yhteyttä ei ollut.

2021 messengeriin kilahti viesti ”voitaisko me lähteä treffeille”. Tämä minun ensirakkauteni siellä viestitteli. Hän oli eronnut, minä taistelin puoliksi huonossa liitossa. Salassa tapailtiin ja pidettiin yhteyttä ja voi elämä sitä kuinka toisen lähellä tunnet itsesi kokonaiseksi, hyväksytyksi, rakastetuksi ja kuinka hän saa minut tuntemaan olevani turvassa. 

 Kuinka hän kehui kauniiksi, puhui siitä kuinka meillä vaan on joku yhteys joka ei katkennut koskaan.

Puolen vuoden jälkeen tein päätöksen että jään perheeni luokse…osaksi koska omaisuus. Jotta vältymme muutoksilta ja jotta aviomieheni parantaa tapansa jota  niin kovasti lupasi. Tätä päätöstä en tehnyt itseäni ajatellen. 

Itkin tätä kauan, itkin ikävää ja tunsin valtavaa syyllisyyttä itseäni kohtaan. Miksi en tee mikä olisi minulle parasta, ei aviomieheni ole minulle parasta. Mieheni kanssa elo tuntui taas siltä että jotain puuttuu. 

Yritin puhua mieheni kanssa miksi ei ole hyvä olla tässä liitossa, ei hän välittänyt kuunnella koska hänellä oli kuulemma hyvä olla.

Eräänä päivänä sitten 2023 vuoden loppupuolella laitoin viestiä tälle toiselle miehelle etten ole unohtanut, enkä pysty unohtamaan. Vastaus tuli ettei hänkään ole unohtanut ja on miettinyt minua päivittäin.

Siitä se taas lähti nopeasti. Kuinka voikaan tuntea itsensä kokonaiseksi, rakastetuksi, halutuksi ja hyväksi. Viestit pitkin päivää kun hän kertoo kuinka rakastaa ja kuinka ansaitsen aina parasta. Puhelut, nauramme ja puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä. 

Miehelleni olen kertonut että olin paska vaimo ja petin häntä, että tapasin ensirakkauteni ja aion nähdä tätä miestä uudelleen. 

Aviomieheni sanoi että toivoo minun tappavan itseni koska olen likainen. No sitten olen, mutta onnellinen sellainen. Minä ihan oikeasti tiedän missä minun kuuluu olla, tuon ensirakkauteni sylissä, jossa on turvapaikkani.

Hän ei painosta avioeron, omaisuuden tai muunkaan asian kanssa. Sanoo vain että teet niinkuin sinulle on parasta, minä odotan juuri niin kauan kun tarvii.

 Kun hän silittää, kehuu kauniiksi, ja ettei mikään enää satuta minua eikä meitä erota. Aivan sama mitä pahaa maailmassa tapahtuu mutta me kaksi kuulumme yhteen ja tällä kertaa aiomme pysyä.”