Me olemme yhteinen kaunis hetki

Kahdeksanvuotiaana nousimme naapurissa asuvan tytön kanssa taloyhtiömme roskakatoksen päälle katsomaan tähtiä. Oli syksyinen hämärä ilta ja tähtitaivas edessämme täysin auki. Makasimme katolla vierekkäin ja taivas näytteli meille näytelmää, jollaista ei missään muualla tule koskaan nähdyksi. Etsimme katseillamme tähtikuvio Otavaa, koska muita emme osanneet etsiä, emmekä edes nimetä.

Tuosta hetkestä on aikaa yli 35 vuotta ja muistan sen yhä kuin eilisen.

Parhaiten muistan tunnelman ja tunteen sisälläni. Tuosta hetkestä ei puuttunut yhtään mitään. Siinä oli kaikkea, mitä kahdeksanvuotias lapsi, kahdeksantoistavuotias nuori, kaksikymmentäkahdeksanvuotias aikuinen, kolmekymmentäkahdeksanvuotias keski-ikäinen ja kahdeksankymmentäkahdeksanvuotias ikäihminen lopulta tarvitsee.

Tarvitsee ja kaipaa. Ennen kaikkea kaipaa, sillä jossain välissä elämäämme hukkaamme tuon pienen lapsen taianomaisen tunteen elämän tarkoituksesta. Tarkoituksesta, johon kuuluu yhdessä koettu kauneus ja läheisyys. Hetki kuin tarkoituksellisen seksin jälkeinen huippu ja intohimon tasaantuminen pelkäksi yhteiseksi kauneudeksi.

Ehkä me haemme tuota lapsuudesta kumpuavaa hetkeä parisuhteistamme. Haluamme tunnetilaan, jossa koemme olevamme yhtä sekä maailman että toistemme kanssa. Silti juoksemme kohti sellaista, jota ei ole edes olemassa. Haemme hurmosta paikoista, joissa on vastassa vain loputon kiire ja suorittaminen. Pelkäämme, että pysähdyttyämme tuhoudumme ja mitään ei jää jäljelle.

Juosten ei ehdi näkemään tähtitaivasta. Juosten ei ehdi makaamaan ihmisensä vierellä palvomassa kauneutta. Juosten kaikki kauneus on vain nopeasti ohimenevää maisemaa, jota voi katsella liikkuvan ajoneuvon ikkunasta. Lopulta istumme asuntomme eri huoneissa väsyneinä ja turhautuneina toistemme seurasta ja sanoista, jotka hivelemisen sijaan sättivät ja arvostelevat.

Sisällämme suunnaton kaipaus jonnekin, jossa olemme joskus vierailleet, mutta jonka ovet olemme sulkeneet, koska ajattelemme, että jossain toisaalla on paljon suurempaa ja kauniimpaa. Paikkaan, jossa ovenkahvat ovat kultaiset, sohvan sisustustyynyt niille osoitetuissa millimetrin tarkoissa paikoissa ja jossa materia on mennyt hengen ohitse jo vuosikymmeniä sitten.

Olen alkanut uskoa höyhenenkevyeen parisuhteeseen. Se ei tarkoita sitä, että suhtautuu parisuhteeseen kevyesti, vaan se tarkoittaa sitä, että parisuhteen sisällä on mahdollisimman helppo olla.

Minä haluan kirjoittaa näytelmää parisuhteesta, joka perustuu kepeyteen ja helppouteen. Se on tarina parisuhteesta, jossa suhteen molemmat osapuolet tuntevat olonsa vapaaksi ja vapautuneeksi. Se on tarina parisuhteesta, jossa leikkimielisyys, huumori, rohkeus, kokeilunhalu, nautinto, sallivuus, hyväksyminen ja vapaus antavat raamit kahden ihmisen tasa-arvoiselle ja tasavertaiselle rakkaudelle.

Tarina parisuhteesta, jossa suhteen molempien osapuolten toiveet ja tarpeet tulevat kuulluksi ja toteutetuksi. Se on tarina parisuhteesta, jossa on hyvä ja helppo olla. Se on tarina rakkaudesta, jonka nimi on kirjoitettu tähtiin.

Niihin samoihin tähtiin, joita kahdeksanvuotiaana katselin taloyhtiömme roskakatoksen päällä naapurissa asuvan tytön kanssa ja tunsin sisälläni jotain outoa iätöntä ja ajatonta rauhaa ja tunsin, että tämä on se paikka, jossa haluan loppuelämäni viettää ihmisen kanssa, jota koko sydämestäni rakastan.

Se roskakatos oli likainen ja ruosteinen, täynnä sateen kastelemia syksyisiä lehtiä, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska yläpuolellamme näyttäytyi kauneus kirkkaampana kuin sen missään muualla voi nähdä. Sillä on aivan samantekevää, kuinka kultainen ovenkahva onkaan tai kuinka suorassa sohvan sisustustyynyt lojuvatkaan, jos sohvalla maatessa kokeekin vain pelkkää yksinäisyyttä ja elämän tyhjyyttä.

Kauneus sijaitsee kaiken sen epäoleellisen ulkopuolella. Jos tänä iltana sulkisittekin rakkaasi kanssa silmänne kiinni teidän yhteisellä parisuhdesängyllänne ja kuvittelisitte, että teillä on siinä hetkessä kaikki, mitä siihen hetkeen tarvitsette. Yhteinen tähtitaivas. Yhdessä koettu kauneus.

Niin olette oikeassa. Niin teillä ehkä onkin.

Jos taas menette sänkyyn yksin tai yhdessä yksin, niin älkää koskaan ajatelko, että ette ansaitsisi jotain kauniimpaa.