Havaintoja parisuhteesta

Mies joka jäi ilman

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Miksi tekstini on lähes poikkeuksetta naisen näkökulmasta kirjoitettuja? Tämän aiheellisen kysymyksen sain eräältä mieslukijaltani. Vastasin hänelle, että moni teksti pohjautuu minulle lähetettyyn viestiin, jonka nainen on kirjoittanut. Niin kuin 99 sadasta viestistä aina on.

Sen kommentin jälkeen minua lähestyi toinen mieslukijani, viestillään. Tällä tarinallaan hän haluaa kertoa omalta puoleltaan syyn sille, miksi hän ei enää halua koskettaa vaimoaan. Hän painottaa, että tämä on vain hänen puolensa tarinasta, koska parisuhdetarinoihin on aina kaksi osallistujaa ja karikolle ajautuneessa parisuhteessa kaksi sen sinne vienyttä.

Olen ottanut kirjoittajan oikeudekseni muokata tekstistä rakenteeltaan blogiystävällisen.

”Harmittaa. Harmittaa aina lukea naisen kertomana siitä, että mies ei enää kosketa, eikä anna huomiota. Harmittaa siksi, koska liian usein nainen kertoo tarinaa syyllistäen ja jättäen itsensä syiden ulkopuolelle. Ikään kuin parisuhde olisi vain siitä toisesta ihmisestä kiinni.

Olen aina halunnut lapsen vaimoni kanssa ja reilu kaksi vuotta sitten saimmekin yhteisen tytön. Se oli meille molemmille ensimmäinen lapsi, vaikka olemme toista kertaa molemmat naimisissa. Rakastuin lapseeni ensi silmäyksestä. Minulla ei ole koskaan ollut sylissäni mitään niin kaunista kuin pieni kolmekiloinen nyytti sairaalan synnytysosastolla.

Lapsen saannin jälkeen parisuhteemme muuttui. Varmasti minäkin muutuin, mutta niin muuttui vaimonikin. Hänestä tuli lapsen suhteen omistushaluinen. Hän ei jättänyt lasta koskaan minun kanssani kahden, koska sanoi olevansa lapselle korvaamaton kahden ensimmäisen vuoden aikana.

Siitä alkoi sitten kierre. Vaimoni väsyi, koska ei milloinkaan antanut vastuuta minulle eikä kenellekään muulle. Meillä olisi ollut hyvä tukipiiri ympärillämme, jotta olisimme voineet käydä kahdestaankin jossain. Kahden vuoden aikana olemme käyneet kerran elokuvissa kahdestaan. Silloinkin vaimoni kävi kesken elokuvan vessassa käymisen varjolla soittamassa äidilleen, joka oli hoitamassa lastamme, että onko kaikki hyvin.

Minä en saanut lähteä lapsen kanssa ulos kahdestaan. Jos teinkin jotain lapsen kanssa vaimoni jatkuvan tarkkailun alla, niin tein kaikki vaimoni mielestä aivan väärin. Hän tuli ja paikkasi silloinkin, kun mitään paikattavaa ei ollut. Tunsin olevani isänä aivan tarpeeton.

Pian aloin tuntea olevani myös puolisona tarpeeton. Vaimoni oli koko ajan väsynyt, koska suoritti vuorokaudesta toiseen äitiyttään. Hän alkoi arvostella minua koko ajan jyrkemmin sanakääntein. Osin varmasti väsymyksestä. Kahdeksan kuukauden päästä lapsemme syntymästä ehdotin vaimolleni varovaisesti, että voisimmeko aloittaa seksielämän uudelleen. Vaimoni miltei suuttui kysymyksestä ja suutuksissaan sanoi minulle, että seksikö minulle on elämässä tärkeintä.

Ei ole tärkeintä, mutta parisuhteen tärkeimpien asioiden joukossa. En ole mulkku ja tiedän, että synnytyksen jälkeen seksi ei ole naisella ensimmäisenä mielessä muutamaan kuukauteen, mutta jossain kohtaa ajattelin, että asia pitää ottaa puheeksi.

Hoidin perheessämme sitten niitä asioita, joita vaimoni ei lapsensa kanssa kyennyt. Kävin töissä, kaupassa, tein kotityöt, jotka eivät liittyneet lapsen hoitamiseen. Tein niin paljon kuin vain jaksoin, jotta olisin voinut vähentää vaimoni taakkaa ja jotta hän ei olisi ollut enää niin väsynyt. Kauppareissulla aloin viipyä kohtuuttoman pitkään, koska minua ahdisti olla kotona.

Koronakevät oli helvetillinen. Olimme lukittautuneet kolmistaan kaksioomme ja minunkin työni vaihtui etätyöksi. En päässyt tilannetta karkuun edes työpaikalle. Kevään aikana tuli myös kaksi vuotta täyteen ilman seksiä. Otin asian taas puheeksi ja ehdotin vaimolleni pariterapiaa. Hänen vastauksensa oli jotain, että voithan sinä mennä terapiaan, jos sinusta siltä tuntuu, minulla on kaikki hyvin. Vaimoni mielestä meillä ei ollut mitään ongelmaa.

Vappuna join muutaman lasin viiniä ja vaimon nukutettua lapsemme ja tultuaan takaisin olohuoneeseen, sanoin vaimolleni, että haluan seksiä. En halua elää seksittömässä parisuhteessa. Hän otti heti marttyyrinasenteen ja siirsi syyn minun harteilleni. En ollut tehnyt tarpeeksi sen eteen, että häntä olisi alkanut kiinnostamaan seksi. Hänet pitää hurmata ja vietellä seksiin, eikä olettaa, että sitä saa ilmaiseksi.

Tämä keskustelu oli minulle liikaa. Sanoin kaikki asiat, jotka olivat jääneet kahden vuoden aikana sanomatta. Sanoin senkin, että minusta olisi ihana nähdä, että oma vaimo luottaisi mieheensä isänä sen verran, että antaisi vastuuta lastenhoidossa ja lapsen kanssa olemisessa. Vetosin siihenkin, että on monia miehiä, jotka eivät edes halua osallistua lapsiarkeen, vaan pakenevat vastuuta.

Lopuksi sanoin, että ei hän voi yksin päättää siitä, että parisuhteessamme ei ole seksiä, jos hän ei seksiä halua, mutta minä haluan. Kysyin lupaa harrastaa seksiä toisaalla. Se keskustelu päättyi siihen. En ole koskaan nähnyt vaimoani niin suuttuneena sen kysymyksen jälkeen. Itse koen, että olin oikeutettu kysymään, koska elin pakotetussa selibaatissa.

Ehkä olisi pitänyt tehdä niin, kun suurin osa tuntemistani miehistä tekee. Harrastaa seksiä parisuhteen ulkopuolella kysymättä siihen edes lupaa. Jotenkin vain ajattelen, että en haluaisi pettää, mutta seksittömässä parisuhteessa eläminen johtaa päivä päivältä kohti sitä. Tiedän toki pettämisen riskit ja mitä tapahtuu, jos siitä jää miehenä kiinni.

Minusta tulisi mulkku pettäjämies.

Joka aamu ajatus erosta tulee kirkkaampana mieleeni. Siirrän ajatusta eteenpäin sillä, että otan jonkun ajankohdan ja jos siinä ajassa ei tapahdu muutosta, niin sitten otan eron puheeksi. Siirrän tuota ajankohtaa aina sitten eteenpäin siihen päästyäni.

Erossa olisi paljon hyviä puolia. Eikä suurempana edes se, että saisin seksiä pettämättä, vaan se, että saisin olla lapseni kanssa kaksistaan. Tiedän sen jo valmiiksi, että viikkoviikko -järjestelmää en saa läpi, koska vaimolleni tuntikin ilman lasta tuntuu olevan liikaa. Olen erittäin huolissani siitä, että hän on niin riippuvainen lapsestaan. Hänelle tulee olemaan yhtä helvettiä olla ilman lasta viikonlopun ajan.

Se on ainoa este, joka minua estää toteuttamasta ajatukseni erosta. Se, että en näkisi lastani kuin ehkä kerran kahdessa viikossa viikonlopun ajan. Se on ajatuksenakin kammottava. Siksi en tahtoisi erota, mutta en tahtoisi olla tässä suhteessakaan, jossa en saa yhtään mitään. En edes vaimoani pariterapiaan. Seksiä minä haluan ja pitkään en halua ilman enää olla. Olen ajatellut sen niin, että vaimoni on itsekäs pitäessään minua selibaatissa vastoin tahtoani. Minä voin kai olla yhtä itsekäs ja harrastaa seksiä sitten toisaalla.

Tiedän, että kumpi näistä kahdesta itsekkyyden muodoista on yleisesti katsottuna se tuomittavampi itsekkyys.

Olen siis mies, joka on vain lapsen takia yhdessä vaimonsa kanssa. Minulla ei ole tässä perheessä mitään roolia. En saa toteuttaa isyyttäni haluamallani tavalla ja rakastajana minua ei olla nähty sitten raskausajan. Tiedän, että on aivan järjetöntä olla tässä suhteessa. Jos en uskalla päättää tätä sanallisesti, niin tämä tulee päättymään pettämiseen, ellei vaimoni tule toisiin ajatuksiin siinä, että antaa luvan minulle toteuttaa seksuaalisia tarpeitani toisaalla. Vaimollani niitä ei tunnu olevan enää lainkaan.

Enkä edes toisaalta enää tiedä, haluanko häntä enää. Hän on sanoillaan ja teoillaan repäissyt itsensä irti minusta ja on vaikea nähdä tilannetta, että yhtäkkiä voisin olla hänellä rakastava, intohimoinen ja hellä.

Pitäisi vain löytää se rohkeus ja ottaa riski.

Erota.”

Lue myös

X