”Niinpä tein elämäni tuskallisimman päätöksen ja repäisin itseni irti tästä liitosta”

”Hei! Pyysit rakkaustarinoita, tässä minun omani.

Olin saanut jo lapsuudenkodista opin, jonka mukaan on tärkeää löytää ”se oikea” nuorena, mennä naimisiin, saada lapsia ja rakentaa omakotitalo tai mielellään useampi. Tätä kaavaa noudattaen toiminkin, löysin ihmisen, joka tuntui mukavalta ja sopivalta juuri tätä perheen perustamista ja muuta ennalta suunniteltua juonta ajatellen, naimisiin mentiin nuorena ja lapsiakin tuli. Taloja rakennettiin, seuraava edellistä suurempi ja hienompi. Toteutin mallikkaasti käsikirjoitusta. Mikään ei ollut isosti vialla, riitoja ei ollut, ei alkoholismia eikä väkivaltaa. Reissuissakin käytiin ja liikuntaa harrastettiin aktiivisesti. Lapsista kasvoi hienoja ja taitavia ihmisiä.

Henkisesti en voinut kuitenkaan hyvin. Vaihdoin usein työpaikkaa, sairastin työuupumusta ja masennusta ja upotin pahaa oloa treenaamalla yhä intensiivisemmin. Tätä jatkui vuodesta toiseen, enkä halunnut myöntää itselleni, mikä elämässäni oikeasti oli pielessä. Tunteakseni itseni rakastetuksi, tarvitsen kosketusta ja hellyyttä. Minulle on myös tärkeää tulla nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi ja kaipaan elämääni niin syvällisiä keskusteluja kuin silittelyäkin. Mitään tällaista en saanut, vaikka kaikkien vuosien aikana yritin usempaankin kertaan näistä tarpeista kertoa ja ehdottaa parisuhdekurssia, -leiriä tai -terapiaa. Niille meillä ei kuitenkaan kuulemma ollut tarvetta. Kosketusta sain silloin kun oli seksin aika, ja lopulta aloin kavahtaa kosketuksia ja karttaa seksiä. Nukkumaan mentiin eri aikaan ja sängystä nousin aina ensimmäisenä. Ei mikään varsinaisesti vialla ollut edelleenkään, vaikka parisuhteen sijaan meillä olikin lähinnä kaveruus- ja huoltajuussuhde. Olin kuitenkin erittäin yksinäinen ja tunsin itseni ja tarpeeni sivuutetuksi kerta toisensa jälkeen.

Isomman henkisen romahduksen ja siitä itseni ylös työstämisen myötä kuitenkin aloin ymmärtää, että pohjasyy pahoinvoinnilleni olikin parisuhteeni. Eroaminen ei olisi ikinä tullut kyseeseen, mutta yhtäkkiä aloin ymmärtää, että elämäni tulee aina olemaan samanlaista, ellen tee asialle mitään. Niinpä tein elämäni tuskallisimman päätöksen ja repäisin itseni irti tästä liitosta. Itsesyytökset ovat olleet riipaisevia, mutta samaan aikaan  olen löytänyt omaa iloista ja kuplivaa itseäni yhä enemmän. Enää en tunne olevani umpikujassa, vaan lukemattomien mahdollisuuksien edessä. Entinen puolisoni on edelleen hieno ihminen ja tärkeä osa elämääni, ja toivon hänelle kaikkea hyvää. Hänestä tulee hieno kumppani jollekulle, vaikka se en ollutkaan minä elämämme loppuun saakka.

Melko pian eron jälkeen elämä myös avasi silmäni ja sydämeni todelliselle rakkaudelle. Ihminen, jonka olin tuntenut jo jonkin aikaa, tuli läheisemmäksi ja lopulta rakkausihmisekseni. Nyt minulla on parisuhde, jossa on kaksi toisensa näkevää ja huomioivaa ihmistä, jossa rakkaudenkieltäni puhutaan ja mistä vain voidaan keskustella syvällisemminkin. En jää enää ilman kosketuksia ja saan kuulla olevani ihana ja tärkeä. Sulan hänen kosketukseensa ja olen löytänyt aivan uudenlaista fyysistä nautintoa yhdessäolostamme. Ennen kaikkea tunnen olevani näkyvä, ja asiani ovat tärkeitä. Illalla nukahdan turvallisuudentunteeseen ja aamulla olen kiitollinen, kun saan aloittaa uuden päivän rakkauden syleilemänä. 

Monen mielestä tein itsekkäästi ja väärin, kun lähdin, eikä tämä juonenkäänne käsikirjoitukseeni sopinut ollenkaan. Elämää ei kuitenkaan voi ennalta kirjoittaa. Sehän siitä tekeekin erityisen ihanaa. Nyt olen tässä, ja tässä on hyvä olla.”