Havaintoja parisuhteesta

Oho, oletpas sinä laihtunut!

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Huomenna vietetään ”Älä laihduta päivää”.

Kuinka moni teistä on ikuisella laihdutuskuurilla? Kuinka moni ikuisesti tyytymätön painoonsa tai vartaloonsa? Kuinka moni kuullut lauseen, jossa ihailtavasti todetaan sinun laihtuneen? Onko se kehu, vai piiloitettua vihjailua siitä, että vasta laihtuneena sinä kelpaat?

Jokainen teistä tuntee ihmisen tai ihmisiä, jotka jatkuvasti puhuvat painostaan ja siitä, että mitä saisi syödä ja mitä ei. Jokainen on törmännyt työpaikan kahvihuoneessa ”normaalipainoiseen” henkilöön, joka nauraen ilmoittaa pullan edessä, että ei hänen tätä pitäisi syödä, mutta voihan sitä nyt kerran. Ymmärtämättä, tai jopa ymmärtäen, että huoneessa saattaa olla ihminen, jolle oma paino on oikeasti ongelma. Jolle lihavuus on asia, josta ei edes pääse eroon tai josta ei halua edes päästä eroon. Sellaisessa hetkessä ”normaalipainoisen” kommentti kuulostaa lähinnä vittuilulta.

Pahimmat tuhot omasta painostaan toitottamalla voi saada aikaan lapsissa ja nuorissa. Kuinka he herkällä korvalla kuuleekaan vanhempiensa painopuheet. Pahimmillaan näkee hoikan vanhempansa kutsuvan itseään lihavaksi peilin edessä ja samalla siementää lapsen tulevaa syömishäiriötä. Lapsi kun haluaa olla hyväksytty vanhemman silmissä.

Kehonmuokkaus on aikamme kuva. Se on ohittanut terveen suhtautumisen siihen jo aikoja sitten. Pidämme kehoissamme mittareita, jotka mittaavat vuorokauden aikana aivan kaiken. Aina on parantamisen varaa. Ruokailu ei ole enää nautinto, vaan tilastotiedettä. Jokainen raaka-aine punnitaan elintarvikevaa’an kautta. Grammaakaan ei saa olla liikaa. 300 gramman lihominen aiheuttaa tarpeen olla kuusi päivää ketoosissa. Ei siinä liikalihavuuteen sairastu, mutta stressin aiheuttamiin sairauksiin sitten lopulta.

Eikä siinä mitään. Jokainen mittailkoon pähkinänsä, kunhan pitää laihdutuspuheensa sisällään paikoissa, jonne se ei kuulu. Tarvitsemansa huomion voi hakea muullakin tavalla kuin mittaamalla omaa vartaloa suhteessa muiden vastaaviin ja vieläpä ääneen.

Mikä siinä onkin, että ihmisen paino tuntuu olevan monelle julkista riistaa? Se kun ei oikeasti kuulu kenellekään. Huolensa saa esittää, mutta henkilökohtaisesti eikä piiloaggressiivisesti ryhmän edessä.

Ja kyllä, terveellinen ruokavalio ja terveelliset elintavat on suositeltavia asioita, mutta niistä jatkuvasti saarnaaminen ei sitä ole. Se menee herkästi jo terveysfasismin puolelle.

Ihmisen keho on pyhä. Siihen ei saa koskettaa ilman lupaa. Siihen ei saisi sanallisestikaan koskettaa, koska kehorauha on asia, jota pitäisi vaalia.

Silti me teemme sitä. Jos emme suoraan niin epäsuoraan. Ja se on juurikin sitä ”viatonta” kahvihuonejargonia, jossa ikuisella laihdutuskuurilla olevat hoikat ihmiset ääneen päivittelee sitä, että tuli eilen päästettyä irti itsekurista ja syötyä neljän rusinan sijaan viisi rusinaa. Onneksi olkoon siitä, mutta ketään ei kiinnosta.

Kirjailija Tuomas Kyrö on todennut vartaloista näin: ”Minulla on hyvä body. Sinulla on hyvä body. Meillä kaikilla on hyvä body.”

Tämä on totta. Minullakin on hyvä body. Siihen on kiinnittynyt vuoden aikana jokunen kilo lisää, mitä siinä oli vuosi sitten, mutta jokainen niistä, ah niin rakastettava sellainen. Onko ne vuoden päästä siinä, niin ei voi tietää. Tässä on paljon tärkempiäkin ajateltavia asioita arjessa.

Sen tiedän, että hedonistisen luonteen omaavana en tule jatkossakaan käyttämään elintarvikevaakaa. Mittaan pähkinät kourissa. Ketoosin sijaan tykkään enemmän kinuskista, sillä ruoka on minulle nautintoaine ja kulttuuria.

 

 

X