”Olen muunsukupuolisen nuoren äiti”

”Olen muunsukupuolisen nuoren äiti.

Kuka on se ihminen, joka ”ei jaksa” eli joka uupuu siihen, että mun lapseni kaltaiset nuoret saavat tietoa siitä, että heitäkin on. Keneltä se ihan tarkkaan ottaen on pois ja millä tavalla se väsyttää? Mä voisin ihan mielelläni tarjota vaikka kahvikupillisen sellaiselle väsyneelle ihmiselle, mun nuori leipoo todella hyvää juustokakkua tai muffinsseja. Istuttaisiin alas ja juteltaisiin, että kuinka se mun perheeni olemassaolo niin kovasti väsyttää ja ahdistaa. Mentäisiin koiran kanssa vaikka metsään käveltylle.

Nimittäin kai se olisi mun vastuulla, kun kerran lapseni olemassaolo niin kovasti uuvuttaa? Vai pitäisikö ajatella, että se aikuinen ihminen ihan itse käsittelee hankalat tunteensa. Jos häntä ahdistaa mun teinini olemassaolo.

Netistä saa tietoa, jos on turvallinen paikka surffata. Mutta mitä se auttaa, jos oma vanhempi toteaa aikuiselle armeijan käyneelle pojalleen tämän homoudesta kuullessaan, että saunan taakse kuuluvat tuollaiset. Tai kouluterveydenhoitaja kysyy, että häiritseekö transnuoren sukupuoli hänen seurustelukumppaneitaan. Tai kunnallinen mielenterveyden ammattilainen suoraan sanoo itseään vahingoittaneelle nuorelle, että hän ei oikein ymmärrä, mutta onhan sulla tosi nätit meikit ja kiva hymy.

Mitä sitä turhaan puhumaan nuorelle vaikka sairauksista, liikunnasta, levosta, ravinnosta tai päihteistä. Koska internetistähän se löytyy.

Mun lapseni antaa kaikkien olla sellaisia kuin he ovat. Mutta jos aikuinen suomalainen mies lähettää alaikäiselle kuvan peniksestään, toivotuksen helvettiin tai kiistää nuoren sukupuolen, niin miksi sitä aikuista pitäisi paapoa? Että voivoi, kun Paavo nyt halusi puistossa lyödä sua, mutta se oli vain mielipiteenvapautta se. Moni nuori ottaisi mieluummin sen lyönnin kuin 30 tykkäystä kommenttiin, että hänen olemassaolonsa on turhaa.

Miksi 12-vuotiaan lapsen pitäisi kantaa huolta aikuisten ahdistuksesta ja mielipiteistä? Sen ikäisten kimppuun jo hyökätään. Ja jo paljon nuorempiakin kiusataan ja haukutaan.

Muunsukupuolinen taiteilija kertoi, miten hän sai viisivuotiaana omasta toiveestaan nilkkasukat, joissa oli pitsiä. Ja miten läheinen aikuinen mies sen jälkeen aloitti vuosia kestäneen kiusaamisen. Niin paljon ne lapsen nilkkasukat ahdistivat aikuista miestä.
Eli vouhottiko se viisivuotias lapsi? Olisiko hänen pitänyt mennä internettiin?

Monella on ilmeisesti paljonkin vastaan, koska haluavat piilottaa erilaiset lapset ja nuoret pois vouhkaamasta ja väsyttämästä aikuisia.

Vouhkaako seitsemänvuotias tyttö, jos hän kulkee torilla prinsessana? Entäs viisitoistavuotias pojaksi väärin luokiteltu, jos hän kulkee torilla prinsessana? Tai jakaa meikkivinkkejä netissä.
Tilanne ei ole tasapuolinen, jos toisen mielipide on, että mun lapselleni saisi tai pitäisi tehdä väkivaltaa. Sitä eheyttäminen on. Tai että hänen pitäisi kieltää itsensä. Valehdella. Huijata. Piilotella.

Mulle opetettiin lapsena, ettei valehdella. Mä opetan saman omille lapsilleni. Mutta nyt maaimassa on aikuisia, jotka loukkaantuvat, jos heille kertoo totuuden. Ettei ole tyttö eikä poika. Yhtäkkiä aikuispolo ei jaksa enää sitä vouhkaamista.

Miten sinä neuvoisit alaikäistä lasta? Että valehtele aikuisille, jotta ne eivät järkyty, kun ei voi vaatia, että jaksaisivat sellaista.”