”Olin hyvä isä ja aviomies parisuhteessa joka oli tyhjä kuori”

”Kaksi keskeneräistä ja epävarmaa ihmistä tapaa toisensa. Minä olin meistä se rikkonaisempi ja rajattomampi. Taustalla vahva uskonnollinen yhteisö, tiukat rajat ja normit oikeanlaiseen elämään. Kyky omaan ajatteluun ja ote omiin tunteisiin olematon.

Siitä se meidän tarina lähti, vauhdilla tulivat niin häät kuin ensimmäinen lapsi. Minä vaan annoin periksi ja suostuin, en tiennyt mitä halusin. Olisin halunnut olla vapaa, mutta eihän se käynyt. Olin luvannut Jumalan ja seurakunnan edessä rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä.

Nyt olin siis isä ja aviomies. Niinpä tein mitä uskovaisen miehen täytyy tehdä. Hankin rahaa, suuntasin energiani ihmisten sijasta asioihin ja hankin hyvän koulutuksen. Halusin, että perheelläni on kaikki hyvin. Ei köyhästi niin kuin omassa lapsuudessani.

Vuodet kuluivat, perhe kasvoi ja arki oli kai ihan hyvää. Tavallista. Samalla minä kyseenalaistin asioita, hiljaa itsekseni. Juopa välillämme kasvoi ja paha olo samaa tahtia. Lopulta ilmoitin, että en enää usko. Jumala on minulle yhdentekevä. Usko oli se, joka meidät oli yhdistänyt. Samat arvot ja tavoitteet. Nyt ne olivat poissa. Tuntui, että tuossa hetkessä jokin meidän välillä kuoli ja kuilu repeytyi ammottavaksi haavaksi. Sanoinkin myöhemmin, että tuon jälkeen meidän väliimme tuli lopullisesti toinen mies. Jeesus Nasaretilainen.

Kun viimein löysin omia rajojani ja aloin parantamaan lapsuuden traumojani, se tarkoitti kovaa iskua parisuhteelle. Luovutanko ja peräännyn, vai kuuntelenko itseäni? Onnekseni en luovuttanut. Lopulta oma paranemiseni johti parisuhteemme päättymiseen. Henkinen yhteys oli poikki ja parisuhde vain tyhjä kuori. Halusin, että me molemmat voisimme olla vapaita. Vanhempia yhdessä edelleen, mutta erillään molempia ahdistavasta parisuhteesta.

Itseni kuunteleminen ja oman traumahistorian selvittäminen on ollut elämäni parhaita päätöksiä. Minulla on rajoja, minusta saa kiinni ja minun ajatuksilla on arvoa. Samalla annoin sinulle mahdollisuuden omanlaiseen elämään. Iloitsen, että olet lähtenyt lentoon ja eteenpäin. Sitä minä toivoin ja se on molempien kohdalla toteutunut. Ehkäpä tämä on lopulta ollut Jumalan tahto? Tuntuu, että me molemmat ja myös lapset ovat tässä voiton puolella, lukuisista kyyneleistä huolimatta. Tai ehkä juuri niiden ansiosta.”