Pikkujouluja ei lasketa.

Olikohan se keskiviikko. Tulin suihkusta ja seisoin alasti kokovartalopeilimme edessä. Katsoin, että tällaista se sitten nelikymppisenä on, kun aineenvaihdunta toimii hitaammin kuin puhelinoperaattorin asiakaspalvelu. Kyllä ne aineet vaihtuvat, mutta sen verran verkkaisesti, että pääsevät ruuhkautumaan keskivartalolle. Olin aikeissa kokeilla pikkujouluasuani. Alkaa nimittäin olla taas se aika vuodesta, kun parisuhteita laitetaan uusiin asentoihin.

Jostain syystä laitoin ensiksi päähäni tonttulakin. Tovin itseäni peilistä katsottuani tulin lopputulemaan, että asu on valmis. Kaikki muu on periaatteessa turhaa ja ylimääräistä. Tonttulakki ylhäällä ja kulkunen alhaalla. Ja niinhän siinä kävi, kuten aina käy, kun pitää itsensä kanssa vähän omakivaa. Rapinaa ulko-oven lukossa ja vaimo syöksyi eteiseen kangaskasissaan ja orastavalla raskausvatsallaan. Minä siinä häntä vastassa alastomana tonttulakissa ja orastavalla keski-ikävatsalla. Muuta en keksinyt sanoa kuin, että tervetuloa kotiin, olen Sami, tulevan lapsen isä ja Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen uudeksi presidentiksi. Lähtökohdat ei täysin ihanteelliset uudelle syntymälle. Anteeksi.

Pari pikkujoulua sitten istuin kolmen aikaan aamuyöstä taksissa ja miestunteet alkoivat valua alaspäin, samalla kun illalla liikaa juomani viini alkoi nousta ylöspäin. Sitä sanotaan laskuhumalaisen miehen hissiksi. Oli pakko kotiin päästyäni syöksyä kirjoittamaan tunteet sanoiksi. Sitä varten minulla tämä blogi on. Aamulla heräsin sängystäni ja mietin, että missä minä olen. Katsoin, että sängyssä. Pikkujoulut olivat siis päättyneet onnistuneesti. Katsoin uudestaan ja ymmärsin, että omassa sängyssä. En muista, olinko pettynyt vai huojentunut.

Vaimo sanoi, että oli onneksi tullut katsomaan aamuöistä näkyä, kun näpyttelin läppäriä puvun takki päällä, mutta ilman housuja. Aloin heti miettiä, että toivottavasti olin riisunut housut vasta kotona, enkä jo pikkujouluissa. Koska sellaisia ne pikkujoulut ovat. Saattaa päästä herkästi housuistaan, jos ei pidä niistä kiinni. Sellaista se on, kun tässä aikuistuessa, lue vanhetessa, lähtee viihteelle hyvin harvakseltaan. Sitten kun lähtee, niin käsistähän ne karkaavat. Ja ihmisiähän me vain olemme ja liikaa viinaa saatuamme, niin moraalittomia kiimaisia eläimiähän me vain olemme.

Minä olenkin vähän miettinyt. Parisuhteissahan on hyvä olla säännöt. Voisiko yksi säännöistä olla, että pikkujouluja ei lasketa.  Kun eihän pikkujoulut ole kuin kerran vuodessa, niin monet säästyisivät siltä vuosikymmeniä kestävältä moraaliselta krapulalta ja häpeältä. Jos sitä tulee solvanneeksi pomoa glögihöyryissä, niin kukaan ei sitä sen jälkeen muistelisi. Pikkujouluja ei lasketa. Jos sitä tulee suudelleeksi pomoa glögihöyryissä, niin kukaan ei sitä sen jälkeen muistelisi. Pikkujouluja ei lasketa. Jos sitä tulee kotiin housuitta tai hameetta, niin kukaan ei sitä sen jälkeen muistelisi. Pikkujouluja ei lasketa. Sitä paitsi, tekemällä tästä kaikesta sallittua, ketään ei enää kiinnostaisi törttöillä. Kaikki kielletty on kiehtovaa. Ei kai sitä muuten joka talvi irrotettaisi lasten kieliä jäisistä metalliputkista. Sama ajatus jatkuu aikuisenakin.

Tiedoksi teille, jotka nyt moraalipuuskassanne kauhistelette tätä ehdotusta, niin tämä kirjoitus saattaa olla ihan pelkkää harmitonta vitsailua. Toki voi olla mahdollisuus, että tämä ei ole pelkkää vitsailua. Mistä näitä koskaan tietää. Ehkä parisuhdebloggari on mennyt sekaisin superkuusta ja ulvoo rakkauden perään tamperelaisen kerrostalokolmion uumenissa, pelkkään tonttulakkiin, orastavaan keski-ikävatsaan ja keski-iänkriisiin pukeutuneena.

Pitäkää kivaa pikkujouluissa. Älkää rikkoko mitään tai ketään. Voisi pitää sellaisen ohjenuoran mielessä, että pikkujouluissa on kiltisti, mutta kotona voi olla sen jälkeen vähän tuhmasti.

Kiltisti tuhma. Se on kaikkein ihanin tapa olla.