Havaintoja parisuhteesta

Se on sellainen parisuhdebloggarin lauantai

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan lauloi vuosikymmeniä sitten itsensä nuorena hautaan juonut iskelmätähti.

Olen seitsemänkymmenen luvun loppupuolella syntynyt miesoletettu tyyppi. Luin lapsena ja nuorena harrastuksekseni ihmisten muistokirjoituksia. ( Keräsin myös kiiltokuvia ) Miesten kohdalla toistui usein sama kaava. Hyvä työmies oli. Sitähän miehessä arvostettiin ennen kuolemaa ja kuoleman jälkeen. Hyvä työmies. Työn ulkopuolella mies saattoi olla perhettään tyrannisoiva juoppo, mutta arvostuksen sai, kun muisti olla hyvä työmies.

Suora leikkaus tähän hetkeen.

En lue enää muistokirjoituksia, mutta yhä olen sitä mieltä, että kiiltokuvat ovat kauniita kuvia. Kirjoitan tällä hetkellä työkseni parisuhdeblogia. Hyvän työmiehen arvoa en ole saanut, sillä säännöllisesti minua kannustetaan kommenttipalstoilla tekemään oikeita töitä. Ei ole kirjoittaminen oikea työ. Sillä työllä ei saisi omaan muistokirjoitukseensa lausetta ”hän oli hyvä työmies”. Ehkä siinä voisi lukea, että osan ajan elämästään hän teki oikean työn sijaan väärää työtä.

Minä voin vähän paljastaa esiripun taakse ja kertoa, että mitä tällainen väärän työn tekeminen pitää sisällään. Olen tästä aiemminkin kirjoittanut, mutta teen sen tällä kertaa hieman seikkaperäisemmin.

Aloitin blogin vuonna 2013. Kaksi vuotta kirjoitin omaksi ilokseni ja pysyäkseni poissa muun perheen jaloista. Olen tuolloin hieman takertuva. Sellaiselle pitää osoittaa paikka ja tuo paikka on kirjoituspöydän edessä. Siihen minä sitten iltaisin jämähdinkin. Päivisin kävin ”oikeissa” töissä. Vuonna 2015 syksyllä pääsin kaupalliselle alustalle blogeineni.

Minulle maksettiin siitä, että kirjoitin aiheesta, josta en tiedä oikeastaan mitään ja jonka harrastamisessa itse olen sanalla sanoen korkeintaan välttävä. Perseeni tarttui tiukemmin kirjoituspöydän eteen kiinni. Pakarani olivat vuoteen 2016 tullessa toimistotuolin muotoiset. Seksikkäät, jos minulta kysytään. Muilta en ole kysynyt mielipidettä.

Yhä minulle maksetaan siitä, että kirjoitan aiheesta, josta tunnun tietävän vuosi vuodelta vähemmän, sillä mitä vanhemmaksi ihminen elää, sitä tyhmemmäksi hän tulee. Vanha puolankalainen sananlasku. Ei siellä suotta pessimismipäiviä vietellä.

Mikä on muuttunut vuosien myötä, niin pähkähulluna ihmisenä heittäydyin blogini varaan vuonna 2017. Siitä lähtein olen istunut juurtuneena kirjoituspöydän eteen. Pakarat eivät ole enää toimistotuolin muotoiset, vaan niihin on sekoittunut ripaus istumatyön aiheuttamaa kulumaa. Voisi kai sanoa, että perseeni on kuin hieman vanhentunut ja kulumaan päässyt toimistotuoli.

Sitten tullaan siihen itselleni vaikeimpaan asiaan eli varsinaiseen työntekemiseen. Minkälainen on parisuhdebloggarin tavallinen työpäivä. Se alkaa aamulla sillä, että sujautan sivustolleni tekstin. Annan ruokaa algoritmeille ja lukijoille. Aikainen aamu on hyvä aika, sillä ihmiset heräävät ja mitä varsinkin parisuhteessa elävät ihmiset tekevät aamulla ensimmäiseksi, aukaisevat sosiaalisen median tietenkin.

Joinakin aamuina vien sen jälkeen jälkikasvuni päiväkotiin ja palaan takaisin kotiin kirjoittamaan päivän ensimmäisen uuden tekstin. Sen jälkeen kirjoitan muita asioita ja sen jälkeen kirjoitan uuden tekstin, jonka julkaisen illalla, sillä ilta on toinen sosiaalisen median kulta-aika, sillä mitä varsinkin parisuhteessa elävät ihmiset tekevät illalla saatuaan lapsensa nukkumaan ja aloitettuaan oman aikansa, aukaisevat sosiaalisen median tietenkin.

Niinä päivinä, kun minulla on lapseni, haen hänet päiväkodista noin kolmen aikoihin. Tulemme kotiin. Lapselle legot tai Netflix. Parisuhdebloggarille kauha ja rätti. Kone on koko ajan auki, koska minun pitää nähdä, että paljonko sivustollani on kävijöitä ja kun alkaa näyttää siltä, että liikenne hyytyy, niin minun pitää reagoida. Uusi teksti tai kommenttikentälle hämmentämään, jotta algoritmit ei lurpsahda kuin vanhan miehen potenssi. Sitten menen lapseni kanssa ulos peuhaamaan ja unohdan hetkeksi blogit ja algoritmit.

Varsinainen työpäiväni alkaa kahdeksalta illalla. Silloin, kun minulla on lapseni, olen laittanut hänet tuohon aikaan sänkyynsä odottamaan unta. Itse olen läppäri sylissä paikassa, jossa lapseni näkee minut ja saa nukahdettua rauhallisesti. Kahdeksalta julkaisen niin sanotun päivän päätekstini, jonka olen kirjoittanut aiemmin sinä päivänä tai iltana.

Jos näyttää siltä, että teksti ei niin sanotusti lähde liitoon, niin nostatan kävijämäärää julkaisemalla jo aiemmin julkaistuja tekstejä. Minulla on tekstikirjastossa kahdeksan vuoden tekstini. Materiaalia riittää. Julkaisen, vaikka kuulenkin siitä nillitystä, että ei saisi julkaista. Minun on pakko, jotta voin tehdä tätä vielä työkseni. Ilta-aika ei ole niin tärkeä aika itse seikkailla kommenttikentällä, sillä iltaisin sivustolla riittää liikennettä muutenkin. Aamu ja päivä on aikoja, jolloin kannattaa nostattaa tunnelmaa kommentoimalla itsekin tekstejäni. Teen sen, vaikka minulle on sanottu, että ei saisi, koska en hyväksy kuin yhden mielipiteen ja olen hyökkäävä ja niin edelleen ja niin edelleen.

Iltaisin pidän auki analytiikkaa, jota sivusilmällä  seuraan sinne noin yhteentoista asti. Jos liikenne hyytyy, niin minun pitää toimia. Iltaisin en yleensä enää kirjoita. Paitsi jos on tulossa päiviä, jolloin päiväkoti-ikäiseni ei ole päiväkodissa, koska sitten pitää olla tekstejä varastossa. Kohta neljävuotiaan kanssa ei kauheasti voi keskittyä kirjoittamaan.

Välillä käyn kävelemässä tai juoksemassa. Kuuntelen samalla kuulokkeista podcasteja tai kirjoja, joista voisi saada aiheita omiin kirjoituksiin.

Osa arvokkaasta ajasta menee nykyään myös siihen, että siivoan sivustoani solvauksista ja annan ihmisille banneja sivustolleni. En pelkästään ihmisille, jotka solvaavat ja rikkovat sivustoni sääntöjä, vaan myös ihmisille, joilla ei koskaan ole yhtään mitään hyvää sanottavaa siitä mitä kirjoitan tai siitä mitä teen. En minä kaipaa ketään nokkimaan naamaani kerta toisensa jälkeen.

Minkälainen on sitten parisuhdebloggarin lauantai. Pääsääntöisesti samanlainen kuin maanantai. Kävijämäärät ja algoritmit eivät katso päivää, joten en voi pitää yhtään tyhjää päivää kuukaudessa, jos aion tätä työkseni tehdä. Paino sanalla en yhtään. En minä tiedä, että onko tämä oikeaa työtä, mutta sen sanon, että helvetisti tämän kaiken eteen pitää töitä tehdä.

Enkä minä tiedä, että onko tässä mitään järkeä, mutta ainakin vielä rakastan kirjoittamista, vaikka tämä usein onkin järkyttävän yksinäistä puuhaa. Varsinkin niinä hetkinä, kun illan viimeisillä tunneilla siivoaa sivustoaan törkeyksiltä.

Lue myös

X