Hyvinvointi

Ahmintahäiriö – Syömishäiriöön apua itsehoidosta ja vertaistuesta

Teksti: Anna.fi

Jopa puolet aikuisista syömishäiriöpotilaista jää vaille hoitoa. Lääkäreillä on nyt uudet ohjeet syömishäiriön tunnistamiseksi.

Ahmintahäiriö – Syömishäiriöön apua itsehoidosta ja vertaistuesta

Ahmintahäiriö on yleinen mielenterveyden ongelma, jossa ennuste paranemiselle on hyvä. Silti puolet syömishäiriöisistä jää hoidon ulkopuolelle.

Psykiatrian erikoislääkäri Jaana Suokas HUS:n syömishäiriöklinikalta arvioi, että viidennes vaikean lihavuuden takia hoitoon hakeutuvista ja noin kahdeksan prosenttia ylipainoisista aikuisista kärsii ahmintahäiriöstä (binge eating disorder eli BED). Sille on tyypillistä, ettei sairastunut pyri estämään ahmimansa ruuan lihottavaa vaikutusta esimerkiksi oksentamalla.

Useimmiten ahmintahäiriö puhkeaa nuoruusiän jälkeen, päinvastoin kuin laihuushäiriö eli anoreksia ja ahmimishäiriö eli bulimia.

”Ahmintahäiriölle tyypillisiä ovat toistuvat, kontrolloimattomat ahmintakohtaukset, jotka aiheuttavat voimakasta psyykkistä kärsimystä”, Suokas kuvailee.

Osalla syömishäiriö pitkittyy ja aaltoilee. Aiemmin poistuneet oireet saattavat pulpahtaa pintaan esimerkiksi vaikeassa elämänvaiheessa.

Syömishäiriöille tyypilliseen tapaan myös ahmintahäiriö voi kestää vuosia. Siksi se haluttiin mukaan viime vuoden lopulla uusittuun syömishäiriöiden Käypä hoito -suositukseen.

Siihen otettiin uutena mukaan aikuisten syömishäiriöt. Varhaisen tunnistamisen tärkeyttä painotettiin

Esimerkiksi ahmintahäiriössä olisi tärkeää tunnistaa sairaus ennen kuin potilas on vaikeasti ylipainoinen. Ylipaino aiheuttaa liitännäissairauksia, kuten diabetesta tai verenpainetautia.

Salattu ongelma

Ahmintahäiriö on muiden syömishäiriöiden tapaan psykiatrinen sairaus. Siihen liittyy usein tunnesyömistä, jossa ruokaa pidetään lohdutuskeinona.

Syöminen saa aikaan mielihyvää, mutta pitkittyessään se alkaakin tuntua ahdistavalta.

”Siitä tulee paha tai syyllinen olo”, Suokas kertoo.

Kumppanilta tai perheeltä saatetaan syödä salaa, sillä aterioiden koko tai syömisen tahti hävettää.

Syyllisyydentunnossa aloitetaan tiukka paasto, eikä esimerkiksi syödä seuraavana päivänä ollenkaan. Kun ateriavälit venyvät pitkiksi, tulee hurja nälkä. Sen seurauksena illalla ryhdytään ahmimaan. Syntyy kierre, jota ei saa katkaistuksi.

”Tämä voi aiheuttaa masennusta.”

Paino-ongelmat ovat yleisiä ennen varsinaiseen ahmintahäiriöön sairastumista. Moni potilas hakeutuu perusterveyden- tai työterveyshuoltoon lihavuuden takia tai epäonnistuneiden laihdutuskuurien jälkeen.

”Tässä kohdassa on erittäin tärkeätä, että hoitava lääkäri osaa tunnistaa mahdollisen syömishäiriön. Apuna arvioinnissa voidaan käyttää seulontakysymyksiä ja itsearviointilomakkeita”, Suokas huomauttaa.

Mikäli asiaan ei osata kiinnittää huomiota, voi kulua vuosia, ennen kuin potilas edes ajattelee potevansa ahmintahäiriötä.

”Lihavan ahmintahäiriöpotilaan hoito ei ole maassamme vielä vakiintunut”, Suokas kertoo.

Moni ei saa syystä tai toisesta sairauteensa lainkaan apua.

”Jopa puolet kaikista syömishäiriöisistä jää hoidon ulkopuolelle”, Suokas sanoo.

Itsehoidolla pitkälle

Syömishäiriöstä voi parantua. Todetuista bulimia- eli ahmimishäiriötapauksista 55 prosenttia toipuu kokonaan. 30 prosentilla häiriö jatkuu jaksoittaisena, ja 20 prosenttia ei parane lainkaan.

”Tämä onkin syömishäiriöistä huonoennusteisin. Pitkäkestoisena siihen usein liittyy muita oireita, kuten ahdistusta tai masennusta.”

Anoreksiaa potevista eli laihuushäiriöisistä jopa 70 prosenttia toipuu täysin. 20 prosentille saattaa tulla oireita myöhemminkin.

Laihuus- ja ahmimishäiriössä on yleensä psyykkinen tekijä mukana.

”Näissä häiriöissä pitää usein työskennellä lujasti itsetunnon kohentamiseksi.”

Sen sijaan ahmintahäiriöpotilaista suuri osa saa sairautensa hallintaan ohjatulla tai itsehoidolla esimerkiksi netissä olevan materiaalin avulla.

Parhaiten tervehtymisen alkuun päästään työterveys- tai perusterveydenhuollon kautta.

”Kulmakivenä on ateriarytmin palauttaminen. Se voi olla yhtä tehokas väylä paranemiseen kuin tavanomainen psykiatrinen hoito”, Suokas huomauttaa.

Aluksi syödään kellon mukaan 3–4 tunnin välein. Aterioiden pitää olla riittävän isoja, jotta nälkä pysyy loitolla.

Vertaistuesta apua

Kaikille itsehoito ei riitä, vaan jotkut potilaat tarvitsevat tueksi myös kohdennettuja terapiamuotoja kuten syömisenhallintaryhmiä. Niissä etenkin vertaistuesta on huomattavaa hyötyä.

”Jo lyhytkin ryhmäterapia voi auttaa. Mikäli se ei riitä, saatetaan tarvita pidempikestoista psykososiaalista hoitoa, kuten kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa joko yksilö- tai ryhmämuotoisena.”

Monesti vaikeaan syömishäiriöön liittyy masennusta, ahdistusta tai itsetunto-ongelmia. Niitä hoidetaan lähetteellä esimerkiksi psykiatrian poliklinikoilla.

Suomessa syömishäiriöiden hoidossa on osaamista, mutta se vaihtelee alueellisesti. Ainut julkisen terveydenhuollon syömishäiriöklinikka, joka palvelee myös aikuisia potilaita, sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Yksityisiä hoitoyksiköitä sen sijaan on eri puolilla maata.

Lue myös:

Testaa, oletko tunnesyöppö
Tunnesyöminen saa jo riittää
Perheonnea syömishäiriön jälkeen – Linda Lampenius: ”Joudun vakuuttamaan ihmisille, etten ole enää sairas”

Teksti: Susanna Haanpää
Kuva: Colourbox

Kotilääkäri 2/2015

X