Jani Toivola
Jani Toivola joutui miettimään itsensä uudelleen kansanedustajuuden jälkeen.
Julkkikset

Eduskunta sai Jani Toivolan kokemaan samanlaista ulkopuolisuutta kuin yläaste: ”Nyt uskallan taas näyttää oman haavoittuvaisuuteni”

Kun Jani Toivolan työ kansanedustajana tuli päätökseen, hän huomasi, ettei enää tunnistanut itseään. Alkoi tutkimusmatka, josta syntyi kirja Rakkaudesta.
Teksti: Kaisa Pastila Kuvat: Niclas Mäkelä

Tältä näyttää onnellinen mies. Jani Toivola istuu lempi­kesäkahvilansa pöydässä Helsingin Ullanlinnassa. Hän tulee tänne usein ystäviensä tai tyttärensä kanssa mutta myös yksin. Meren katseleminen tekee aina hyvää.

– Moni on sanonut minulle viime aikoina – moni tuntematonkin – että näkee taas minussa vanhan Janin. Se tuntuu hyvältä. Tunnen itsekin, että olen saanut taas takaisin yhteyden itseeni.

Kaksi vuotta sitten yhteys oli poikki. Kun kansanedustajan pesti loppui, Jani huomasi, ettei enää tiennyt, kuka on. Hän oli kuvitellut palaavansa vanhaan elämäänsä, mutta tajusi, ettei se ollut mahdollista.

– En ollut burnoutissa tai masentunut tai mitään, mutta olo oli täysin tyhjä.

Jani ymmärsi, että kahdeksan vuotta eduskunnassa olivat muuttaneet häntä. Samalla, kun hän oli opetellut politiikan puhetavat ja käyttäytymismallit, hän oli muuttunut epävarmaksi sisältä. Hän oli huomaamattaan alkanut rajata esimerkiksi tapaansa liikkua tai puhua. Myös oma pukeutuminen oli muuttunut. Aikaisemmin hän oli esimerkiksi käyttänyt paljon koruja, mutta nykyään hän käytti niitä tuskin lainkaan.

Jani oli alkanut myös kyseenalaistaa omaa ajatusmaailmaansa ja sosiaalista piiriään. Hänestä tuntui, että oman politiikkaan liittyvän elämän ja muiden sosiaalisten ympyröiden välille oli alkanut kasvaa kuilu.

– Eduskunta sai minut kokemaan ulkopuolisuutta. Edellisen kerran olin kokenut yhtä voimakasta ulkopuolisuutta kouluaikoina.

Jani ei ollut miettinyt kymmeniin vuosiin koulukiusaajiaan, mutta eduskunnan käytävillä hän saattoi muistaa taas välähdyksenomaisesti hetkiä, kun hän oli yläkoululaisena solvausten tai jopa fyysisen väkivallan kohteena. Vanha tunne nousi pintaan politiikan melko stereotyyppisistä rooleista, jotka muistuttivat Jania kouluajoista.

– Koin, että eduskunnassa oli tiukat koodit sille, millaisia miehet ja naiset ovat, miten käyttäytyvät, miltä näyttävät tai mistä ovat kiinnostuneita. Minä putosin jatkuvasti jonnekin väliin.

Osittain ulkopuolisuus syntyi siitä, että Jani Toivola oli kumpanakin vaalikautenaan ainoa musta kansanedustaja. Hän vertaa tilannetta siihen, että meillä olisi eduskunta, jossa olisi 199 miestä ja yksi nainen. Vaikka jokainen käsiteltävä aihe ei liittyisi naisasiaan, silti oma näkökulma maailmaan olisi eri kuin muiden eikä kukaan muu työyhteisössä pystyisi samastumaan siihen suoraan.

– Aivan viime aikoina olen kunnolla tajunnut, miten iso juttu se oli, että minulta puuttui peilejä. Olin joka huoneessa ja salissa aina ainoa musta ihminen. Minun piti jatkuvasti ottaa oma tilani ja perustella itseäni enemmän kuin muiden. Sellainen on raskasta.

Jani Toivolan suhde häpeään on muuttunut

Taannoin ilmestyi Janin kolmas omaelämäkerrallinen kirja. Rakkaudesta kertoo matkasta, jonka hän on tehnyt jäätyään pois eduskunnasta.

– Minulla oli tarve selvittää, mitkä kaikki kokemukset ovat jättäneet jälkensä minuun ja kehooni.

Jani käy kirjassa läpi elämänsä merkityksellisiä tapahtumia lapsuudesta tähän päivään. Viimeaikaisista kokemuksista mukana on esimerkiksi osallistuminen Black Lives Matter -marssiin viime kesänä. Se oli Janille vavahduttava kokemus.

– Jos eduskuntatalon kuppilassa olin ainoa musta, näky Senaatintorilla oli ihan jotain muuta. Tämä Suomi on se, joka on totta, ajattelin siinä.

Toivola osallistui marssille äitinsä ja tyttärensä kanssa. Kokemus sai Janin näkemään ensimmäisen kerran, mikä merkitys BLM-liikehdinnällä on ollut ehkä myös omalle äidille.

– Katsoin mielenosoituksessa äitiäni ja ymmärsin, että on ollut varmasti vaikeaa kasvattaa mustaa lasta Suomessa. Hän on varmasti monta kertaa pelännyt, mitä joudun kokemaan.

Entä löysikö Jani takaisin itseensä? Auttoiko kirja oman elämän palasten selvittämisessä?

– Koen, että löysin vastauksia. Uskallan taas näyttää oman haavoittuvaisuuteni, mikä on hyvä merkki.

– Halusin olla kirjassa mahdollisimman avoin kaikesta, myös rakkauselämästäni. Homojen elämä näkyy usein julkisuudessa vain uusina oikeuksina. Meiltä puuttuu kuvastoa ja tarinoita, mitä on se ihan oikea elämä, lakipykälien jälkeen. Se elämä, joka liikuttaa sydänalassa. Halusin näyttää, millaista on kahden miehen rakkaus.

Myös suhde häpeään on muuttunut. Häpeä on kuin umpikuja tai näköalattomuus. Avoimuus sen sijaan on portti pois häpeästä.

– Huomaan nykyään, että hetkiä, jolloin koen häpeää­, on harvemmin. Nykyään myös tunnistan nopeasti nämä tilanteet ja osaan sanoa itselleni: ”Stop, määrittele itse, kuka olet. Älä kysy lupaa muilta.”

X