Lotta Näkyvä
Lotta Näkyvän mukaan Kaunis elämä -ohjelman kuvaukset olivat antoisat mutta rankat. – Heräsin joka aamu kuudelta, sillä aamurutiineihini kuuluu salitreeni.
Julkkikset

Miehensä kanssa eri maissa asuva Lotta Näkyvä: ”Olemme tehneet jo tarpeeksi uhrauksia”

Paniikkikohtauksista kärsineen, vuoden 2013 Miss Suomen Lotta Näkyvän jääkiekkoilijapuoliso Kristian Näkyvä asuu Ruotsissa. – Totta kai sitä joskus miettii, että olisi ihana asua Kristianin kanssa koko ajan yhdessä, Lotta sanoo.
Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Pekka Mustonen/Otavamedia

Keväällä kauppatieteiden maisteriksi valmistuva Lotta Näkyvä aikoo pitää koulunpenkiltä päästyään pidemmän tauon töistä.

Viime vuonna Lotta kärsi pahoista paniikkikohtauksista ja haluaa siksi varmistaa, ettei aja itseään taas äärirajoilleen.

– Sain paniikkikohtaukset jo kuriin, mutta huomaan, että olen uuvuttanut itseni syksyn aikana taas turhan loppuun. Tiedostan, että nyt kannattaa ottaa aikalisä, jotteivät ongelmat kasaannu uudelleen, Lotta pohti kauneuskuningattarista kertovan Kaunis elämä -sarjan pressitilaisuudessa.

Lotta asuu miehensä kanssa eri maissa

Helmikuussa Lotta lähteekin Ruotsissa jääkiekkoilevan puolisonsa Kristian Näkyvän kanssa viikoksi unelmalomalle Seychelleille.

– Totta kai sitä joskus miettii, että olisi ihana asua Kristianin kanssa koko ajan yhdessä. Kummankaan meistä ei kannata kuitenkaan tehdä nyt sellaisia uhrauksia urallaan. Niitä on tehty jo tarpeeksi, Jenkkeihin pari vuotta sitten puolisonsa perässä muuttanut Lotta mietti.

X