Leeni Peltosen kolumni: 4 asiaa, jotka puutarha opettaa

Puutarha tarjoaa henkisen kasvukauden, kirjoittaa Leeni Peltonen.

Herään lauantaiaamuna kello kuusi. Kello olisi soinut vasta kahdeksalta. Aurinko kurkistaa verhojen raosta, ja aamukahvi on kuten olla pitää: kuumaa, tummapaahtoista ja vahvaa. Tänään on se päivä. Menen taimiostoksille.

Päivää on pohjustettu jo viikkoa aiemmin. Silloin näyteltiin perinteinen draama, jossa ihmiskunnalle ehkä pienet mutta pariskunnalle hetkellisesti isot asiat ottivat toisistaan mittaa. Miehen farmariauto seisoi puutarhamyymälän parkkipaikalla, koska olin houkutellut pysähtymään ”siihen kivaan kahvilaan”.

Mutta menimmekö taimikaupoille? No emme, vaan siihen kahvilaan. Miksi emme? Koska a) oli kiire, b) auto oli täynnä, c) koska toinen meistä oli sitä mieltä, että nyt ei ole se hetki.

Varoitin jo silloin: ensi viikonloppuna tulen maalle omalla aikataululla, omalla autolla. Ja tänään se tapahtuu. ”Peto on irti”, tekstaan miehelle taimimyymälän edestä.

Käytän tolkuttomasti aikaa valitessani basilikan taimia. Varvassandaalit läpsyen vaellan skannaamassa taimirivejä. Rungollinen vai tavallinen rosmariini?

Maistelen kasvien nimiä: suikerovihma, likusterisyreeni.

Kun kotipihalla avaan auton takaluukun, mies auttaa kiltisti nostamaan multasäkit. Ja ihailee sujuvasti tomaatintaimet, pelargoniat ja erikoiset kesäkurpitsalajikkeet.

Tarkemmin ajateltuna ei ole mitään syytä, miksi hänet pitäisi raahata pitkästymään taimitarhalle. En minäkään tunge hänen mukaansa hifilaitemyymälään. Enhän ole koskaan ymmärtänyt, miksi naiset pakottavat miehet mukaansa vaatekauppaan. Kuka jaksaa kulkea lampaana toisen perässä? Edes puutarhamyymälässä?

Tämä on yksi hyvistä syistä osata itse ajaa autoa. Kuuntelin hiljattain murheellista naista, joka ei avioeron jälkeen pysty käyttämään kesämökkiään, koska ei omista ajokorttia. Auton voi aina lainata tai vuokrata, mutta ajokortiton ihminen on Suomen laajoilla metsämailla avuton – ja tarvitsee lopulta aina avukseen auton omistajaa, jonka yksityisautoilua saattaa muutoin paheksua.

Julkinen liikenne on hieno asia, mutta sillä on rajansa. Bussilla mökille? Junalla taimimyymälään? Pyörällä multasäkkien ostoon? Älkää viitsikö.

Illalla istun kynnenalukset multaisina pihalla roseeviinilasillisen kanssa ja mietin, että puutarha kasvattaa minua enemmän kuin minä sitä.

Puutarhanhoito opettaa kärsivällisyyttä.

Alppiruusun nuput. Kukkivatko ne tänä keväänä? Kukkivatko ne koskaan?

Pioni, lempikukkani. Kirjoitan kalenteriin heinäkuun puolivälin paikkeille: älä lähde mihinkään. Kukinta on pökerryttävän upea mutta kovin lyhyt festivaali. (Ja tänä vuonna varmasti aikaisempi ja lyhyempi kuin koskaan.)

Varjolilja, vihdoinkin! Kolmen vuoden odotuksen jälkeen se suostuu kukkimaan uudessa kotipaikassaan. Se on kotoisin isänäidin kukkapenkistä, ja sisko toi sen tuliaisiksi.

Puutarha opettaa suhtautumaan.

Ruton saastuttama perunamaa. Voiko siihen istuttaa perunaa tänä kesänä? Voiko koskaan? Taimikaupan myyjä on pahaenteisen pitkään hiljaa ennen kuin vastaa: ehkä papuja.

Pujo. Miksi se on olemassa?

Voikukat. Okei, välirauha. Tämä kukkapenkki on minun. Teidän valtakuntanne on koko muu maailma.

Minttu vastaan oregano. ”Leviävät helposti”, sanotaan puutarhakirjassa. Istutan ne vierekkäin samaan penkkiin. Tapelkoot keskenään, ajattelen. Menee kaksi vuotta, ja oregano on vallannut koko penkin. Pelastan viimeisen mintunrääpäleen ja siirrän hellästi toiseen penkkiin.

Puutarha opettaa asioiden voimasuhteita.

Puutarharaivo (vrt. liikenneraivo): Käyttövoima, jolla raivataan kasvimaa, kun työpaikalla on meneillään organisaatiouudistus / yyteet / yleinen ikävyys ja marina.

Puutarhalempeys. Illalla juuri ennen saunaa, kun mustarastas tarinoi ja valo tulee puiden takaa. Silloin ei mikään voi satuttaa.

Puutarha opettaa pohtimaan.

Mikä puutarhanhoidossa on tärkeää? Mitä siinä oikeastaan rakastaa: maata, kasvien villeyttä vai niiden kesyttämistä? Oman käden jälkeä? Hetkeen tarttumista? Luopumisen oppimista?

En tiedä, mutta päätän, ettei tarvitsekaan. Menen nöyrästi kitkemään, ja annan mielen vaeltaa ihan missä haluaa.